Pakkokaste

Vauvat pakkokastetaan. Se on melkoinen skandaali. Monet pakkokastetut eivät myöhemmin elämässään missään vaiheessa usko Jumalaan, Jeesukseen tai muihinkaan kirkon opetuksiin.

Jos kastettu ihminen ei usko, ei hän ole kristitty. Usko pelastaa, ei ihmisten suorittama pakkokaste.

On ihmeellistä, että tällainen toiminta jatkuu yhä 2000-luvulla.
10245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Vauvojen pakkokaste on todella suuri harha. Ei sillä ole raamatullista perustaa. Ei se tee kenestäkään kristittyä.

Onko ketään teologia, joka pystyisi perustelemaan pakkokasteen Raamatun pohjalta? Tuskin.

Äänestä
  • Eipä uudelleenkastajat tai aikuisia kastavat ole yhtään enempää oikeassa.

    Äänestä

  • kastetta? kirjoitti:

    Eipä uudelleenkastajat tai aikuisia kastavat ole yhtään enempää oikeassa.

    >>Tarvitseeko ihminen kastetta?>Eipä uudelleenkastajat tai aikuisia kastavat ole yhtään enempää oikeassa.

    Äänestä

  • mathetes kirjoitti:

    Uskoon tulleen ihmisen Raamatun lukuisten esimerkkien mukainen kaste on vapaaehtoinen. Sen ihminen joko ottaa tai ei.
    Vauvoille tehdään pakkokaste, jollaista Raamattu ei tunne.
    Usko ja kaste ovat vapaaehtoisia asioita. Näin pitää ollakin.
    Menkää kaikkeen maailmaan... tuttu teksti ja selkeä perusta ja ohje.
    Ei tarvitse selitellä joidenkin kirkolliskokousten huru-ukkojen sepustuksia ja harhaoppeja.

    Äänestä

  • mathetes kirjoitti:

    >>Tarvitseeko ihminen kastetta?>Eipä uudelleenkastajat tai aikuisia kastavat ole yhtään enempää oikeassa.

    Eikös raamatussa kastettu perhekuntia, tarkoittaako se, että jätettiin lapset kastamatta?

    Äänestä

  • tiedät? kirjoitti:

    Eikös raamatussa kastettu perhekuntia, tarkoittaako se, että jätettiin lapset kastamatta?

    >>>Eikös raamatussa kastettu perhekuntia, tarkoittaako se, että jätettiin lapset kastamatta?

    Äänestä

  • silmin" kirjoitti:

    Ihmisen "syntiintaipuvainen luonto" ei miksikään muutu vaikka kuinka vedellä kastelisi ja kirkon litanioita hoilaisi! Mutta mielenlaatu voi muuttua toiseksi kun Jumalan evankeliumin sana ja Pyhä Henki saa muuttaa ihmisen syntisen mielen uudeksi Jumalan vaikuttamaksi hengen elämäksi!

    Tunnen kirkollisen kasteopin, en tarvitse siihen enempää tunnustuskirjojen opastusta! Oppi on omaan kirkolliseen korvasyyhyyn sovitettua oppia ja ne jotka eivät tutki asiaa tarkemmin, heille riittää se mitä papit ja nuo kirkon tunnustuskirjat sanovat, vaikka se olisi vastoin Raamatun sanan ilmoitusta!

    Ihminen joka haluaa rehellisesti tutkia tämän "kasteasian", alkaa hän lukemaan uuttatestamenttia avoimin mielin, tarkoituksena löytää rehellinen vastaus asiaan, jolloin hän tulee väkisinkin siihen tilanteeseen ja huomaa sen ettei UT puhu vastasyntyneiden kastamisesta yhden sanan vertaa, mutta selkeästi kylläkin sellaisten kastamisesta jotka uskoontultuaan tulevat kastetuksi!

    Ja kun UT puhuu vesikasteesta, niin kreikan alkuteksti on ilmaistu tuossa "KASTE" sanassa sanalla "Baptizoo" =(upottaa), eli kyseessä on upotuskaste! Kirkon kastemuoto on "valelemalla" tapahtuva kastemuoto, ja sen Kreikkalainen ilmaisu on "ranoo/rantisma" =(valelu/vihmonta), mutta kun tuota ilmaisua ei siis löydy ainoastakaan kastetta käsittelevästä UT,n jakeesta! Jo tuo ulkoinen kastetapa on kirkollista omaa kastemenettelyä, joka ei ole Raamatun oman ilmoituksen ja opetuksen mukaista, sillä juuri tuo upotuskaste kuvaa hyvin "syntisen ihmisen kuolemaa ja entisen syntielämän hautaustoimitusta", uskon perusteella Kristuksessa Jeesuksessa!

    Lue siis Raamatun sanaa, se avaa silmäsi!
    Siunausta ja Kristusvaloa elämääsi! :)

    Mihin lahkoon haluaisit ihmisiä kastaa?

    Äänestä

  • tunnustat kirjoitti:

    Mihin lahkoon haluaisit ihmisiä kastaa?

    >>>Mitä harhaoppia sinä tunnustat
    Mihin lahkoon haluaisit ihmisiä kastaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

on uskomaton kirjoitti:

Vauvat pakkokastetaan. Se on melkoinen skandaali. Monet pakkokastetut eivät myöhemmin elämässään missään vaiheessa usko Jumalaan, Jeesukseen tai muihinkaan kirkon opetuksiin.

Jos kastettu ihminen ei usko, ei hän ole kristitty. Usko pelastaa, ei ihmisten suorittama pakkokaste.

On ihmeellistä, että tällainen toiminta jatkuu yhä 2000-luvulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu