Onko Karjala aina ollut Suomen sukuinen eli ei Viikinkien tai venäläissukujen?
Karjala?
Joukalempi
8293
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Alunperin Suomen ja Karjalan alueella lienee asustellut kivikautisia heimoja, jotka sittemmin syrjäytyivät lappalaisten tieltä. Lappalaiset tosin ovat suomalaisugrilaista kansaa, joten siitä voidaan katsoa suomalaisperäisen asutuksen alkaneen.
Sitten saapuivat itämerensuomalaiset kaksi-kolmetuhatta vuotta sitten. He asettuivat jonnekin nykyisen Inkerinmaan tienoville, josta karjalaiset muodostuivat porukasta, joka siirtyi suoraan pohjoiseen kohti Aunusta ja Vienaa. Suomalaiset ja eestiläiset muodostuivat porukasta, joka siirtyi nyky Viron alueelle ja sieltä meren yli Varsinais-Suomeen, osa tosin suoraan siirtyi Inkerinmaalta asuttamaan Karjalan kannasta. Tämä kaakkoissuomalainen heimo, jota esiintyy vielä Parikkalassa, Simpeleellä ja Imatrassa, on siis jonkinlainen suomettunut inkeroiskansa. Heidän puheenparressaan näkyy siitä selvät merkit, mm. "n"-kirjaimen puuttuminen genetiivi-ilmaisussa, j.n.e.
Neuvostoliiton aikana Venäjä aloitti etnisen puhdistuksen Itä-Karjalassa ja sama tapahtui vielä tehokkaammin sodan seurauksena, kun luovutettu Karjala tyhjennettiin asukkaista kokonaan. Luovutetun Karjalan alueella ei asu nykyään juuri lainkaan karjalaisia ja muualla Itä-Karjalassa vain 10-15% ovat karjalaisia. Ennen sotaa luovutetun Karjalan asukkaista noin 15% oli karjalaisia (lähinnä Suojärven ja Salmin asukkaat) ja loput olivat suomalaisia, joko kaakkoismurteita puhuvia inkeroisten jälkeläisiä (Kannaksella) tai savolaismurteita puhuvia Laatokan pohjoispuolen karjalaisia.
No, no, jarrutellaampa vähäsen ...
Karjala, kuten muutkin alueet täälläpäin, olivat asuttuja jo pronssikaudella ja esim. Euroopan komanneksi suurin tunnettu asutus- ja kauppakeskus sijaitsi Vienanmeren rannalla, eli Karjalasta itään päin.
Siellä on myös selkeät merkit siitä, että alueella asui myös Suomensukuista väestöä, itseasiassa haudoista päätellen ne oli alueen enemmistö, tosin siinä "kaupungissa" on kyllä selvät merkit kahdesta muustakin etnisestä ryhmästä, niillä oli omat hautausmaat.
Ilmastohan oli silloin paljon nykyistä lämpimämpi.
Mitään näyttöä ei oikeastaan ole siitä, etteikö Suomensukuinen väestö olisi asunut näillä alueilla jo paljon aikaisemmin, itseasiassa se on todennäköistä.
Mitä tulee Saamelaisiin, niin ne todennäköisesti polveutuu osittain pohjoisessa eläneestä Komsa kansasta, joka talvehti jäättämällä Ruijan rannikolla jääkauden yli ja vaelsi sieltä etelään jääkauden jälkeen.
Mutta Itämeren alue oli jo silloin asutettu etelästä ja kaakosta tulleella väestöllä, ilmeisesti alkusuomalalaisilla.
Kun puhutaan jääkaudesta ja jään peittämästä alueesta, niin pitää muistaa se, että jäänreuna kulki etelästä pohjoiseen Suomen alueen kohdalla, eli osa Suomesta oli jäätöntä pääosan jääkaudesta, päinvastoin kuin muu Skandinavia.
Esim. Oulusta on löytynyt mammutin luita, jotka hiilidioksidi ajoituksella sijoittuvat melkein keskelle jääkautta, eihän tämä ruohonsyöjä ole voinut elää kaksikilometriä paksun jäälakeuden päällä, alueella on täytynyt olla paljasta maata ja ruohoa.
Saamelaisia ja lappalaisia. Mitä tässä tarkoitetaan lappalaisilla on se alkusuomalainen kansa joka ensimmäisenä suomensukuisina asutti Suomen.
He ovat täällä vieläkin,nykysuomalaisessa vain sekoittuneina sekä idästä että lounaasta tulevista maahanmuuttajiin. Geenitutkimukset antavat kuvan, että äitilinjat ovat suomalaisilla yhteisiä. Isälinjat eroittaa läntinen ja itäinen vaikutus. Siinä karjalaisten ja "suomalaisten" ero.
Ergo: Suomensukuiset kansat ovat aina asuttaneet Karjalaa.
Pakkoluovutettu Karjala on ollut aina suomensukuinen. Vasta vuodesta 1944 on sinne asutettu vierasta venäläistä väkeä.
Karjalaisten historia on pelkkää petturuutta ja ainaista liittoutumista novgorodilaisten kanssa. Sitten liittouivat petollisesti moskovitsien kanssa moneen otteeseen ja lopulta vielä pyrkivät tappamalla ja ryöstämällä Hemeeseen ja Kainuuseen. Olisi ollut hyvää sakkia jättää Stalinille.
Sinun väiteillesi ei ole minkäänlaista todellisuuspohjaa. Ei minkäänlaista. taidat olla näitä palstan Suomessa asuvia venäläisiä nashi-nuoria.
Karjala on aina ollut asuttu, asutus ei ole katkennut missään vaiheessa, ei ole myöskään aineistoa sen tueksi, että alueelle olisi jossakin vaiheessa tullut suuri väestö invaasio, eli aluetta ei ilmeisesti ole koskaan vallattu vieraan väestön toimesta.
Mikäli ei oteta huomioon vuoden 1939-44 tapahtumia ...
Eli tästä voidaan päätellä, että väestön enemmistö on aina ollut alueen alkuperäistä väkeä, mikäli uutta väestöä on tullut, niin se todennäköisesti on ollut aika vähäsitä ja sulautunut alkuperäiseen väestöön aika nopeasti.
Karjala on ollut asuttu noin 9 - 10 000 vuotta.
Valtava alue Pohjanlahdesta Uralin taa on aina ollut suomensukuisten asuttamaa, jopa kai Ruotsi ja Norjakin. Näiden pohjois- ja itäpuolella asuivat samojedikansat kaarena aina Sajanin vuoristoon saakka.