dokumentaristi siis tekee

skeidaa??

Varmaan sitäkin. Innolla ja ennekkoinholla odotan John Websterin tulevaa elokuvaa, jossa kuvaa yritelmäänsä elää itse (ja pakottamalla siihen perheensä) tässä maailmassa ilman öljyä.

Tämä nero teki ohjelmaa muuttamatta kuitenkaan nähdäkseni elämäntapojaan ja -arvojaan; piti käydä saaristossa mökillä (ääliö ensin souti moottorivenettä ja ilkkui ohiajajille - lopulta varmaan ihan surutta ajelivat bensakoneella.)( Sensijaan että olisivat luopuneet järjettömästä mökistä).
Tämä dille ohjaaja oli parissa haastattelussa niin onnettoman egopellen tuntuinen että on kiva nähdä sen p-tuotos (nimeltään jotain "katastrofin ainekset"(hahahahahaha).
Taidan saada vahvistusta antipatioilleni.
Sääliksi kävi ohjaajafasistin perhettä; nujerrettu puoliso ja mykiksi lytätyt lapset.

7

381

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Heikko Vuovinen

      John on tehnyt helvetin hienoja dokkareita aiemminkin, eikä uusi ole poikkeus. Katsopa ihan rauhassa esim. PÖLYNIMURIKAUPPIAAT ja VALON JA VARJON HUONEET sekä SEN EDESTÄÄN LÖYTÄÄ.

      Johnin idea elokuvassa on se, että JOKAINEN meistä on mukana tässä järjesttömyydessä. Elokuva kertoo sen meille ja elokuvassa hän näyttää meidän kaikkien kaksinaismoralismin esim. ilmastonmutoksen suhteen.

      John ei jeesustele, vaan paljastaa itsensä kautta, mitä ja keitä me olemme - me ylisuurilla aivoilla ja mukavuudella kyllästetyt nisäkkäät.

      Ja jos joku käy karvoillesi Johnin leffassa (jota et ole nähnt, toisin kuin minä), niin mahtaako se olla se piikki, jonka saatat leffan jälkeen tuntea itsessäsi. Entäpäs jos John tekikin dokkarin Sinusta ja minusta? Meistä kaikista? Eikä itsestään tai perheestään....

    • ahdingosta

      joo.. ne lapsetr veneessä ahdisti. Ja naisen olemus... taitaa olla aikamoinen prässääjä?

      • prässääjä

        nainenhan oli oikein mukava.. ukko egoistinen alistaja!


    • NARSISSI

      PELEJÄÄN PELAAVA NARSISTI.

    • näin - ei ois tarvinnu

      juntti sika perinnöillä elävä alistaja!

    • koko dokumentti

      NYT ON NÄHTY.. ONNETONTA JÄLKIPUBERTEETTISTA KIIHKOA.
      SÄÄLITTÄVÄÄ.

      • TAHDON RAHAT JA AJAN TAKAIS...

        niiiiiiiiiiiin inhottava äijä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      13
      2496
    2. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      274
      1142
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1128
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      79
      917
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      853
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      818
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      755
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      711
    9. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      65
      691
    10. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      142
      681
    11. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      137
      680
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      670
    13. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      53
      614
    14. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      608
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      604
    16. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      44
      594
    17. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      593
    18. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      554
    19. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      548
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      528
    Aihe