Nyt kun luterilaiset piispat joutuvat kohta kokoontumaan tehdäkseen päätöksen kahden heteromiehen tekemästä valituksesta naisrovastin siunattua kahden lesbonaisen reksiteröidyn parisuhteen.
Samalla kertaa piispat voisivat äänestää tässä ehdottamaani uutta kirkollista siunaamista, joka voitaisiin suorittaa aina kirkossa sunnuntain jumalanpalveluksen alussa. Luterilaisuus tarvitsee aivan selvästi heteroseksualistiksi siunaamisen, sitä voisivat pyytää kaikki, joita on alkanut epäilyttää tämä homo- ja lesbohossötys, kohtahan meitä kaikkia hyviä heteroita luullaan kaikenlaisiksi homoiksi ja lesboiksi. Juuri sen estämiseksi tarvitaan heteroseksualistiksi siunaamista ja sen siunauksen saatuaan siunattu hetero voisi kantaa rinnassaan pientä pinssiä, jossa lukee "Kirkon siunaama heteroseksualisti". Tuskinpa kukaan enää viitsisi mitään tai ketään epäillä ja tällä siunaamisella olisi aivan varmasti paljon tilausta seurakunnissa. Ehkäpä jopa luterilaisten seurakuntien jäsemääräkin lähtisi vihdoinkin nousuun.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.