pitääkö

voidakseen maalata ikonin? Riittääkö pelkkä tekniikka?
4420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ja sitä pitää opiskella. Ikoni on hengellinen "esine" ja tärkeä työväline on rukous.
Valaistuminen kuuluu käsittääkseni buddhalaisuuteen.

Äänestä

tarpeen.

Äänestä

Silloin tällöin käyn tällä palstalla ja on harmillista huomata, että tällaisia asiallisia keskusteluja syntyy vähemmän, kiitos siis ensiksi kysyjälle hyvästä aloituksesta. Toivottavasti keskustelu etenee sivistyneesti.

Ikonimaalaus oli ammoisina aikoina taito, jota vaalittiin lähinnä vain luostareissa, maallikot harvemmin nousivat hengellisiksi ikonimaalareiksi (ikononien kirjoittajiksi, johdetaan kreikankielen ikonografein -käsitteestä.)

Ikonimaalauksen tulee olla rukousta, maalarin tulee rukoilla työskennellessään, ja Pyhän Hengen toiminnan kautta syntyy ikoni maalarin käsien kautta. Ikonimaalari ei ole siis mikään "luova taiteilija", vaan hänen tulisi olla nöyrä Jumalan palvelija kuten muidenkin kirkontyöntekijöiden.

Vanhan perinteen mukaan ikoni pyhittyi siis jo maalausvaiheessa tekijänsä rukouksista. Myöhemmin käyttöön otettiin erityinen ikoninsiunausrukous, jonka pappi lukee, ja ikoni siunataan pyhitetyllä vedellä, piispa siunaa ikonit mirhalla. Useimmiten ikonin siunaaminen tapahtuu kirkossa alttarissa. Näin vajavaisenkin ikonimaalarin ikonista tulee varmasti Pyhä Ikoni. Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikki ikonimaalarit samoin kuin papitkin ovat vajavaisia ihmisiä, silti papin toimittamat sakramentit ovat päteviä (vrt. esim. kaste,mirhavoitelu, katumus, ehtoollinen) vaikka papilla olisikin henk.koht. syntejä lastinaan, siksi myös ikoni on Pyhä vaikka maalari ei itse sädekehää ansaitsisikaan. Toisaalta ihminen, joka haluaa maalata ikoneita, tuntee kutsumusta pyhyyteen ja itse maalaaminen on silloin hänen kutsumuksensa kulkea tietä kohti pyhyyttä.

Jos yrittäisin jotenkin kiteyttää vastausta kysymykseesi, niin sanoisin näin,että ikonimaalarin ei tarvitse olla valmiiksi "hurskas" vaan jos hän paneutuu kutsumukseensa, siis maalaamiseen, kirkon opettamalla tavalla, hän myös itse kehittyy henkisesti ja kykenee työnsä kautta välittämään jumalallista kirkkautta, ja pyhyyden kosketusta kanssaihmisiinsä. Ikonimaalauksen taito on armolahja.

On ollut ilahduttavaa huomata, että viime vuosina ikonimaalaus on saanut osakseen Suomessa ja muualla maailmassa paljon mielenkiintoa ja alan aktiivisia harrastajia.

Tässä vajavainen vastaukseni, en maalaa itse ikoneita, en ole koskaan yrittänytkään, mutta ihailen ja kunnioitan niitä, jotka siihen kykenevät. Toivottavasti joku itseäni viisaampi taho täydentää tätä vastaustani.

Äänestä
  • Oltteko huomanneet, että Brezhnevin kuoleman ja Neuvostoliiton sortumisen jälkeen Suomessa on syntynyt ihan ikioma uusi ikonimaalareiden solu.
    Siihen kuuluvat olivat ennen vanhaan SKP:n aktiivijäseniä, jopa änkyrimmät ruplarahottesen koraanikoulun käyneitä puolueen uskollisia sotureita. heidän taisteluhuutonsa kuului: uskonto on pahinta huumetta kansalle!!!
    Nyt samaiset uskonsisaret ja -veljet maalaavat ikoneita oikeaoppisten eli ortodoksien solussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


olla valaistunut kirjoitti:

voidakseen maalata ikonin? Riittääkö pelkkä tekniikka?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu