Minulla on - paremman sanan puutteessa - vaikea suhde uskontoon. Tarkemmin kristinuskoon. Äitini oli lesdatoilaisperheen lapsi ja irroittautui siitä monien vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen joiden selittäminen tällä palstalla ei olisi tarkoituksenmukaista. Lähinnä tämä tieto on olennainen tulkittaessa tätä kirjoitusta. Perusongelmani on että en tiedä suhdettani kristinuskoon tai uskontoihin yleensäkään. En oikein tiedä mihin uskon. Jos ajattelen että olen ateisti se tuntuu luonnottomalta. Jos ajattelen että uskon jumalaan, nimenomaan kristittyyn jumalaan se tuntuu myös ahdistavalta. Tarkemmin epäaidolta, jonkinlaiselta pettämiseltä. Tälläisessa välivaiheessa eläminen on vaikeaa koska joudun selittämään jumalkuvaani myös lapsille. Tähän asti asia on hoitunut kivuttomasti pitämällä asia suhteellisen teoreettisella tasolla. Kun puhutaan siitä mihin minä uskon ja mihin en usko olen vähintään yhtä hukassa nyt aikuisena kuin mitä teininä tuli oltua tyttöjen kanssa. Tätä vaihetta on kestänyt jo aika kauan - useita vuosia käytännössä. Niin kuin varmaan monella muulla suhde uskontoon on siis hakusessa. Vähän kadehtien ajattelen ihmisiä joilla on selkeä suhde näkemykseensä. Omasta katsantokannastani siis vähän mustavalkoinenkin maailmankuva. Uskotaan sellaisella vakaumuksella että kalliot siirtyvät tai toisaalta kuolinvuoteella koetaan että mitään ei muuta kuin mätänevä lihakasa ei ole tiedossa. Suuri massa meistä varmaan näkee asian samalla tavalla. Tunnen ihmisiä kaikista näistä ryhmistä ja on äärimmäisen harvinaista että kenenkään kanssa tulee asiaa ylipäätään käsiteltyä. Tietysti sitä voi mennä paikallisen papin kanssa jutustelemaan mukavia tai valita jotain radikaalimpaa jossa näkökantoja puolustetaan viimeiseen asti. Lähinnä kaipaan aika yksinkertaisia näkymyksiä siitä miten muut ovat asian ratkaisseet. En niinkään sitä polemiikkia että jumala on tai ei ole vaan pikemminkin sitä miten se on tullut omakohtaiseksi valinnaksi. Uskominen tässä tieteellisessä maailmassa tuntuu vähän kummalliselta, toisaalta uskominen tuntuisi myös aika rauhoittavalta.
Vaikea suhde uskontoon
JK12
6283
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Melkein 30 vuotta sitten aloin kyseenalaistamaan oman kirkkokuntani opetuksia. Olin silloin mukana jopa evankelioimistyössä, mutta minua alkoi vaivata kysymys: "Mikä on minun evankeliumini?"
Kaikkein eniten minua vaivasi oppi ikuisesta helvetistä, johon uskontokuntani opetuksen mukaan kaikki ei-uskovat joutuvat. En pystynyt mitenkään sovittamaan sitä yhteen Jumalan rakkauden kanssa - minusta koko oppi oli täysin järjetön ja oman oikeustajuni vastainen.
Tämä oppi sai minut tutkimaan Raamattua ja kirkkohistoriaa sekä opettelemaan jopa Raamatun kreikkaa. Tällöin huomasin, että oma kirkkoni opetti hyvin pelkistettyä ja opillisesti muokattua versiota kristinuskosta. Yksi tärkeimmistä löydöistäni oli, että ihmiset tuomitaan tekojen mukaan, ei pelkän uskon tai uskon puutteen perusteella.
Vähitellen kasvoin ulos kirkostani ja halusin löytää syvemmän yhteyden Jumalaan. Pyysin myös Jumalaa opettamaan minua rukoilemaan, ja Jumala vastasi lähettämällä minulle siihenastisen elämäni pahimman kriisin, jonka aikana en osannut muuta tehdäkään kuin rukoilla. Kun kriisi oli ohi ja ahdistus poissa, huomasin, että olin oppinut uuden tavan rukoilla: sisäisen sanattoman rukouksen.
Tämän rukouksen myötä maailmankuvani ja kuvani Jumalasta vähitellen muuttui. Huomasin, että Hän ei ole se julma ja ankara tuomari, joksi uskovat hänet usein maalaavat, vaan rakastava Isä, joka ei halua pahaa yhdellekään luodulleen. Maailmassa on toki pahaa, mutta se on tarpeen, jotta oppisimme rakastamaan toisiamme ja antamaan anteeksi. Sen myötä myös maailmankuvani muuttui paljon valoisammaksi - enää ei tarvinnut ajatella, että suurin osa ihmisistä on kuitenkin matkalla helvettiin. Se oli suuri helpotus, koska minusta kaikki tuntemani ihmiset ovat perimmältään hyviä ja rakastettavia. Opin myös, että Jumala ei ole vain kaukana taivaassa vaan myös oman sisimpäni keskipisteessä. Tämän havainnon myötä katosi pelko ja syyllisyys. Tiedän kyllä, että teen edelleenkin virheitä (joista Raamattu käyttää sanaa synti), mutta niistä oppii.
Nykyään omaa uskonkäsitystäni vastaa parhaiten kveekareiden pelkistetty oppi, jonka mukaan:
- jokaisessa ihmisessä on 'jotakin Jumalasta'
- kukaan ei ole pätevä mestaroimaan toisen uskonkäsityksiä
- Jumalaan saa parhaiten yhteyden hiljaisessa hartaudessa. Kveekareilla ei ole pappeja eikä hartaudessa saarnata vaan ollaan tunti hiljaa yhdessä. Sen jälkeen toki kahvitellaan ja keskustellaan, mutta kukaan ei ole 'puheenjohtaja'.
Monista muista asioista Kveekareilla ei ole lukkoonlyötyjä opinkappaleita. Aika monet uskovat universalismiin eli kaikkien ihmisten lopulliseen pelastumiseen. Minäkin toivon niin, ja Raamatustakin löytyy joitakin kohtia, jotka tukevat sitä. Toinen mahdollinen tulkinta on annihilationismi, eli oppi siitä, että pahuus ja pahat ihmiset lopulta tuhotaan. Minä en tiedä, onko maailmassa oikeasti pahoja ihmisiä - minä en tunne yhtäkään. Minusta pahuus on perimmiltään tietämättömyyttä, ja lääke siihen ei ole helvetti tai kadotus vaan elämän koulu.
Eihän lestadiolaiset ole uskossa kristukseen.
elamasi 'gordionin' solmun....muuten hakusi-etsimisesi jatkuu elamasi ajan.eli tee ratkaisu,joka vaikuttaa iankaikkisuuteen.. hae itsellesi joku uskovainen ystava[ei tarvitse olla pappi]...painotan sanaa ..uskovainen..
muista tuo Raamatun lause-Joh. 14:6
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
Han on ovi-- ja se on auki sinullekin.
ala kadehdi uskovia-- vaan hae-etsi----loydat
blessings-- lannenhunttari
voisi riittää pelkkä loogisen päättelyn ottaminen mukaan ajatuksiinsa.
Pääsisi ehkä noista valheellisista "totuuksista".
"Jos ajattelen että olen ateisti se tuntuu luonnottomalta."
Mitä luonnotonta on olla uskomasta sellaiseen, mistä ei ole ja ei saa tietoa eikä havintoa?
Oko sinulle luonnotonta myös olla uskonatta, antiikin taruhin, myytteihin ja satuihin?
"Uskominen tässä tieteellisessä maailmassa tuntuu vähän kummalliselta, toisaalta uskominen tuntuisi myös aika rauhoittavalta. "
Jos tarvitset rauhoitusta, niin usko ihmeessä siihen mikä rauhoittaa, mutta älä ala tulkita sitä vain uskomuksien perusteella, jos et kerran omaa siitä mitään tietoakaan.
Olen löytänyt uskonnollisen selkeyden yli 48 vuotta sitten:
http://www.mormonit.fi
http://www.mormon.org/welcome/0,6929,403-19,00.html
Molemmat ovat palautetun Jeesuksen Kristuksen kirkon virallisia suomenkielisiä sivustoja. Edellinen koskee kirkkoa Suomessa; jälkimmäinen on laaja monilla muillakin kielillä julkaistu oppejamme koskeva sivusto.