Luettelo laillistetuista ennustajista

Siis samanlainen lista kun laillistetut hierojat !
Kuka laillistaa ennustajan toiminnan ?
En löydä listaa, en mielellään maksais pätemättömälle ennustajalle viimeisiä euroja.
10556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

se lahja joko on tai ei ole. Siihen ei kouluissa opita, yleensä se taito kulkee suvuissa, ja jalostuu käyttöön kun aika on oikea, eli valitettavasti tai onneksi vain kokeilemalla voi koittaa ja kun toteaa jonkin hyväksi, niin siitä pitää sitten kiinni, näin olen itse tehnyt. Tosin kokeilin useampaa ennenkuin se minulle oikea ennustaja osui kohdalle, hän oli "aloittelija", mutta erittäin taitava. Enkä suosittele maksamaan 50-100 euroa pyytävälle, itse maksan aina 10-30euroa/kerta, vaikka tämä näkijä pyytääkin vain kymmentä euroa per kerta. Olen saanut apua ja tyytyväinen. Onnea Valintaan.

Äänestä
  • kai siihen voisi järjestää näyttökokeet.

    Eli ennustajat vaan esittelemään kykynsä ja huijauksen mahdollisuudet suljetaan pois. Asia on sillä selvä, sitten huijarit eivät saa laillistettu leimaa ja ne jotka osaavat oikeasti ennustaa saavat sen leiman.

    Äänestä

  • koulutusta niin kirjoitti:

    kai siihen voisi järjestää näyttökokeet.

    Eli ennustajat vaan esittelemään kykynsä ja huijauksen mahdollisuudet suljetaan pois. Asia on sillä selvä, sitten huijarit eivät saa laillistettu leimaa ja ne jotka osaavat oikeasti ennustaa saavat sen leiman.

    Ei se käy. Sit myö ei saada enää kusettaa ketää. Eihän ongintaakaan kielletä vaikka mato kärsii, kalastajia niin monta kuten myös tässä ennuspisneksessä. :D

    No joo, mä haluaisin sit kuulua tuohon valinta raatiin. Aina maanantaisin tehtävänä olisi viking loton rivi ja keskiviikkona lauantai-illan lotto rivi. Jos tulee päävoitto niin ennustuspassi kouraan ja ihmisille tulevaisuutta lukemaan :P

    Äänestä

  • ei ilmaiseksi kuitenkaan kirjoitti:

    Kokeet:
    1. Hattuun laitetaan numerot 1-10, sitten ennustajan pitää ennustaa mikä numero hatusta nousee
    2. Väripallot lottokoneesta, punainen , vihreä, valkoinen, keltainen ja sininen., 2 palloa nostetaan, värit pitää ennustaa.
    3. Aletaan katsomaan esim. TV 3 ohjelmaa, seuraavalla mainoskatkolla tulevat mainokset pitää ennustaa.
    4. Mennään asemaravintolaan, katsotaan miesten WC:n porukkaa, ennustuslajit, seuraavan tunnin aikana, monellako kävelykeppi, rakkovika, hattu ja/tai pipo tupsulla.

    Nämähän ennustaja helposti selvittää, lisäksi tulee pari koehenkilöä joiden viikon ennustus pitää ennustaa.

    Tulokset julkistetaan viikon päästä.

    Äänestä

  • Vaikka näin kirjoitti:

    Ei pysty johdattelemaan mitenkään .. ei kukaan arvonsa tunteva ennustaja lähde mukaan.

    Äänestä

  • Tressaava tilanne kirjoitti:

    Ei pysty johdattelemaan mitenkään .. ei kukaan arvonsa tunteva ennustaja lähde mukaan.

    tosiasia. Ainoat jotka lähtevät ovat sellaiset jotka todella osaavat ennustaa ja heillehän tuo testi onkin luotu.

    Ne taas eivät lähde jotka eivät osaa ja jotka käyttävät huijauskeinoja "ennustustensa" luomiseen.

    Äänestä

  • ei, se on valitettava kirjoitti:

    tosiasia. Ainoat jotka lähtevät ovat sellaiset jotka todella osaavat ennustaa ja heillehän tuo testi onkin luotu.

    Ne taas eivät lähde jotka eivät osaa ja jotka käyttävät huijauskeinoja "ennustustensa" luomiseen.

    ennustamaan viikon tarinat jollekin...nekun ei ole asiat tässä ajassa..:)

    Äänestä

  • pystyis kirjoitti:

    ennustamaan viikon tarinat jollekin...nekun ei ole asiat tässä ajassa..:)

    tätä mitä sinä nyt tässä sanoit.

    Oletetaan että näitä huijareita ei tosiaan testeihin päätyisi, vaan kaikilla olisi toimiva kyky jota rajoittaisi tuo mitä sinä nyt sanoit.

    Millainen olisi niiden ennustajien osumatarkkuus, eli hyöty, suhteutettuna siihen että he saisivat rahaa jokaisesta ennustuksestaan, toimi se sitten eli ei?

    Kysymyksellä ja kysymyksen esittäjällähän ei ole mitään merkitystä, koska ennustaja ei voi itse tietää kuka tulee kysymään ja mitä kysytään ja useimmat ennustajat vaativat maksun etukäteen. Eli toisinsanoen, tuollainen testi olisi ihan saman arvoinen kuin jos kysymyksen esittäjä olisi jokin mattimeikäläinen joka soittaisi ennustajalle ja esittäisi kysymyksen.

    Johtopäätöksenä onkin siis se että harva edes taitavista ennustajista, selvänäkijöistä jne. pystyisi ennustamaan/näkemään yhtään mitään kenellekään, nekun ei ole ole asiat tässä ajassa :)

    Toisinsanoen, itse en ainakaan laittaisi rahojani arvauskoneisiin, olivat he sitten täysiä huijareita, tai oikeasti yliluonnollisen taitavia oikealla kyvyllä varustettuja ennustajia.

    Näiden ennustajien hyöty, eli osumatarkkuus, kun vastaa juuri sitä mitä testeissäkin on aina saatu tulokseksi - eli yhtä tyhjän kanssa.

    Ennustajille ei kannata laittaa rahojaan. Ilmaiseksi voi tietysti kysyä, mutta tulos ei siitä parane, maksoi sitten tai ei.

    Äänestä

  • hieman laajemmin kirjoitti:

    kyllä heidän työtään pitäisi arvostaa enemmän kuin vain sylkykuppina pitää, joita arvostellaan, haukutaan, syytellään, vaikka toiset yrittävät auttaa ihmisiä. Ja rahasta keskustellen, kyllä ymmärrän myös että haluavat oman ajan käytöstä korvauksenkin, tosin en ymmärrä jos siitä pitää vajaat sata euroa maksaa. Oikeille näkijöille voimia jatkoon!

    Äänestä

  • on ja kirjoitti:

    kuulunut sellaista valitusta kuinka joku näkijä ei nähnyt oikein, vaan näki aivan väärin.

    Sitten sitä on puolusteltu sillä että kaikki näkijät eivät näe kaikille.

    Tuo puolustus ei oikein pidä vettä. Nimittäin, jos otettaisiin kaikki nämä joilla ennustus on mennyt päin mäntyä ja ne joilla se on osunut oikeaan, sekä näkijät tietenkin, niin huomattaisiin seuraavanlainen hyvin kriittinen ongelma.

    Nimittäin, näkijä ei ole nähnyt sitä että hän ei näe asiakkaalle!

    Toisinsanoen näkijä ei ole nähnyt sitä että näkee virheellisesti.

    Tämä ei ehkä ole näkijän ongelma, mutta kun tuossa yhdessä ketjussa tuli ammattilaisista ja mekaanikoista puhe puolustettaessa sitä että näkijäkin ansaitsee palkkansa, niin verrattuna siihen, olisihan se vähän väärin ottaa maksu sellaisesta työstä mekaanikonkin, kun auto on tuotu rengasrikon vuoksi korjaamolle ja korjaaja on korjannut jäähdyttimen.

    Eikö sinustakin?

    Maksaisitko sinä tuollaisesta korjaamoreissusta sataa tai edes viittä euroa?

    Jos jatketaan tuota ajatusta vielä, niin näkijä jonka pitäisi olla ammattilainen, eli nähdä vain oikein aina silloin kuin näkee, ei vaikuta ammattilaiselta, eikä nuo ohilaukaukset ainakaan osumatarkkuutta paranna.

    Toisinsanoen, vaikka asialla olisikin "oikea näkijä" eikä mikään huijari, arvausautomaateiksi he siltikin luokittuvat ja ammattilaisuudesta ja kyvykkyydestä on heidän kohdallaan ihan turha puhua.

    Jos mekaanikkoa arvostettaisiin väärin tehdystä työstä, niin silloin voisi harkita myös näkijöiden arvostamista, mutta kun ei arvosteta, niin ei arvosteta näkijöitäkään ennenkuin he alkavat todistaa kykynsä, eli tehdä näyttökoe. riippumattoman raadin edessä hankkiakseen luvan toimia ammattilaisnäkijänä.

    Uskaltaako kukaan oikeista näkijöistä antaa minkäänlaista mielipidettä tähän keskusteluun tästä aiheesta, vai ovatko he niin pelkureita että luikkivat häntä koipien välissä pakoon?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Missä ? kirjoitti:

Siis samanlainen lista kun laillistetut hierojat !
Kuka laillistaa ennustajan toiminnan ?
En löydä listaa, en mielellään maksais pätemättömälle ennustajalle viimeisiä euroja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu