Hevosvarkaat

40-luvun alkupuolella sotaherrat kävivät varastamassa isoisältäni hevosen, järjettömään sodankäyntiin. Pappa kuitenkin kävi hakemassa hevosensa takaisin. Pappa oli sen verran hurja mies, että fasistit eivät uskaltaneet ruveta pullikoimaan vastaan.

Oli se täysin järjetöntä, että ruoan tuotannon kannalta välttämättömiä eläimiä vietiin Suomen herrojen maanryöstöretkelle.

Aikoinaan villissälännessä hevosvarkaat hirtettiin. Sama olis pitännyt tehdä Suomen sotahulluille hevosvarkaille.
4308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

perustui lakiin. Sodan ajan armeijaa varten tarvittiin siviilistä sekä miehiä että hevosia ja ajopelejä.Yleensä hevosesta tehtiin etukäteen luovutussopimus. Mikäli hevonen menehtyi, se korvattiin. Suomessa oli 1939 noin 250 000 hevosta, joista armeijalle varattiin muistaakseni noin 60 000 Talvisotaan ja 40 000 Jatkosotaan.On tietysti mahdollista, että hevonen on annettu takaisin, mutta silloin on otettu jostain muualta toinen tilalle.

Muuten juttu on stallarin tavanomaista höpöä.

Äänestä

Punaiset hevosvarkaat ammuttiin v.1918. Kenties se vastaa vanhan ajan hirttamista ja vastaa siten oikeustajuasi.

Äänestä
  • Kansalaissota käytiin talvella, joten hevosia ei silloin tarvittu peltotöissä. Punakaartit eivät harrastaneet varastamista, vaan kaikki otot tehtiin kuittia vasten.

    Vuoden 1918 vallankumous oli oikeutettu, mutta jatkosota oli puhdas ryöstöretki.

    Äänestä

  • Punainen suomalainen kirjoitti:

    Kansalaissota käytiin talvella, joten hevosia ei silloin tarvittu peltotöissä. Punakaartit eivät harrastaneet varastamista, vaan kaikki otot tehtiin kuittia vasten.

    Vuoden 1918 vallankumous oli oikeutettu, mutta jatkosota oli puhdas ryöstöretki.

    ja muutakin. Väite kuiteista on pelkkää pelleilyä.
    Hevosia etsittiin sodan jälkeen ympäri maata.

    Vuonna 1941 suomalaiset valtasivat takaisin meiltä ryöstetyn maan.Hyökkäystä Itä-Karjalaan voitiin tuolloin perustella sotilaallisin syin ja tietenkin uskolla Saksan voittoon. Se ei ollut sen suurempi ryöstöretki kuin NL:n hyökkäys kuuteen naapurimaahan 1939-40. Mutta sehän oli palstan puna-aivojen mielestä oikeutettua sotaa maailman rauhan puolesta.Vai?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lohkotilallinen kirjoitti:

40-luvun alkupuolella sotaherrat kävivät varastamassa isoisältäni hevosen, järjettömään sodankäyntiin. Pappa kuitenkin kävi hakemassa hevosensa takaisin. Pappa oli sen verran hurja mies, että fasistit eivät uskaltaneet ruveta pullikoimaan vastaan.

Oli se täysin järjetöntä, että ruoan tuotannon kannalta välttämättömiä eläimiä vietiin Suomen herrojen maanryöstöretkelle.

Aikoinaan villissälännessä hevosvarkaat hirtettiin. Sama olis pitännyt tehdä Suomen sotahulluille hevosvarkaille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu