Millainen

on Jumalalle mieluinen?
498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jossa Jeesuksen eteen viedään asia, uskoen sen tapahtuvan.
Kiitäen voi vain sanoa, Jeesus Isä meidän rukouksessa ja Herran siunauksessa.
Ihmeitä tapahtuu, uskon rukous voi paljon.

Äänestä

varmasti Jumalalle mieleinen, ja Hänen tahtonsa näemme raamatusta.
Esim, raamattu sanoo; te anotte ettekä saa kun anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne sen lihanne himoissa.

Siis jos vaikkapa anot jotakin ylellisyyttä (turhuutta) lihasi himon tyydyttämiseksi tuskin saat.

Kuningas Salomon anoi (hengellistä) viisautta vaeltakseen oikein Jumalan edessä ja tuomitakseen oikeamielisesti kanssansa. Jumala kuuli hänen rukouksensa ja antoi hänelle myös rikkautta ja kunniaa vaikkei hän sitä anonutkaan.

Salomon siis anoi viisautta tehdäkseen Jumalan tahdon ja anoi itseasiassa lähimmäisensä hyväksi ensin, tuomitakseen oikein kansaansa.

Äänestä
  • ja me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että Hän kuulee meitä, mitä sitten ikinä pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti. Ja kun tiedämme hänen kuulevan kaikki pyyntömme, tiedämme myös, että saamme sen mitä häneltä pyydämme (1.Joh.5:14-15).

    Äänestä

Jumala kuulee yhden huokauksenkin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rukous kirjoitti:

on Jumalalle mieluinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu