Pelastus!!!

Tässä otteita miten sinä pelastut UT:n mukaan:

Paavali (Apostoli) sanoo:
Jeesuksen ristinkuolema on sovituksena koko
ihmiskunnalle.

Luukas (Paavalin oikea käsi, evankelista, Apostolien tekojen kirjoittaja) sanoo:
Ihminen pelastuu uskosta Kristukseen

Jaakob (Apostoli, Jeesuksen veli) sanoo:
Mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot?
Usko ilman tekoja on kuollut.

Joidenkin mielestä tällaiset ristiriidat luovat ainoastaan autenttisen Raamatun.

Minun mielestä aivan helvetin sekavan.
15520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

eli voimme olettaa että alunperin oli olemassa 12 eri versiota kuulon ymmärtämisestä. Kukaan ei tiedä ymmärsikö yksikään heistä sanaakaan mitä jeesus sanoi.

Äänestä
  • riitti poltettavaa muutaman vuosisadan ajan.
    Aika hyvin uskonnolta, joka saanut inspiraationsa hyvältä paimenelta.

    Äänestä

  • old_profile_32785 kirjoitti:

    riitti poltettavaa muutaman vuosisadan ajan.
    Aika hyvin uskonnolta, joka saanut inspiraationsa hyvältä paimenelta.

    ne käristi juutalaisia? Hihhulihistorioitsijat sopivasti unohtavat mainita kirjoituksissaan. Vähän aikaa sitten luin että hihhulit polttivat juutalaisia elävältä rovioissa 1347-49 satoja tuhansia Euroopassa, koska heidän mielestään jumala oli vihainen ja lähetti mustan ruton sen takia että jesse ristiinnaulittiin.

    Äänestä

  • Nunyabeezwax kirjoitti:

    oli kuitenkin juutalainen (uskonnoltaan ja perimältään) eikä kristitty. Erittäin outoa.

    Äänestä

  • old_profile_32785 kirjoitti:

    oli kuitenkin juutalainen (uskonnoltaan ja perimältään) eikä kristitty. Erittäin outoa.

    ja eikö ne roomalaiset jeesuksen ristiinaulinneet eikä juutalaiset? Vain roomalaisilla oli tapana rangaista ristiinnaulitsemisella... Olen aina ihmetellyt tuota pointtia että juutalaiset olisivat jotenkin syypäitä jessen naulitsemiseen, ja Pilatushan siitä päätti?

    Vai osaako joku uskis selittää mikä niissä juutalaisissa sitten on? Kun se jessekin oli? Sen tiedän että juutalaiset eivät tunnusta jesseä messiaaksi mutta so what?

    Äänestä

kaikki pelastuvat. Mutta ehkä olenkin vain saatanan riivaama (niin kuin eräs fundamentalisti kerran näpäytti) :D

Äänestä
  • taidat olla Kylliäisen opetuslapsia?

    Sitten palat takuuvarmasti meidän kanssa, ainakin näiden fundisten mielestä.

    Äänestä

Onko älykkäille ateistin aivoille liian monimutkaista? (sorry, oli pakko lohkaista)

"Usko ilman tekoja on kuollut."

Ja Jumalalle teko ilman uskoa on kuollut.

Äänestä
  • on

    "Ja Jumalalle teko ilman uskoa on kuollut."

    niin samahan se sitten on, jos vääräuskoiset tai ateistit tekevät mitä lystäävät. Syöttävät vaikka kristittyjä leijonille.

    Niinkö sinä kristinuskovana haluat asian tulkita?

    Äänestä

  • näin.. kirjoitti:

    on

    Jos pidettäis katse uskovassa ihmisessä, siis tekemällä hyviä tekoja ilman uskoa ei pääse taivaaseen.

    Äänestä

  • pahoillani, mutta minä en täällä raivoa siitä, että Raamattu on EREHTYMÄTÖNTÄ Jumalan sanaa.
    Enkä myöskään ole vastuussa Raamatun ristiriidoista.
    Haluan vain todeta, että teikäläisille on nähtävästi ihan sama mitä Raamatussa lukee. Oli se sitten kirjoitettu sata tai 1100 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen.

    Äänestä

  • näin.. kirjoitti:

    on

    "Ja Jumalalle teko ilman uskoa on kuollut."

    niin samahan se sitten on, jos vääräuskoiset tai ateistit tekevät mitä lystäävät. Syöttävät vaikka kristittyjä leijonille.

    Niinkö sinä kristinuskovana haluat asian tulkita?

    Ed. kommentoija tarkoittanee, -hengellisellä sektorilla, ts. vaikka ihmisellä olisi kuinka paljon kaikenlaista USKONNOLLISTA toimintaa, ei sillä ole hänen pelastuksensa kannalta mitään merkitystä.

    Teoilla EI ole, siis PELASTUKSEN kannalta merkitystä; eihän esim. toisella risti ryövärillä olisi ollut mitään mahdollisuutta päästä ensimmäisenä ihmisenä Jeesuksen kanssa paratiisiin, ts. pelastuksesta osalliseksi, JOS SE pitäisi ansaita jollain ihmisen teoilla. Muutenhan ihminen tietysti vastaa, jokainen omista teoistansa.

    Jos ihmisellä ei ole todellista USKOA, siis että hän ei ole uudestisyntynyt Jeesuksessa Kristuksessa, heräten hengeltänsä Jumalan yhteyteen ja niin saanut Pyhän Hengen sinettiä, ei hän ole sisällä Jumalan valtakunnassa. Ihminen, ilman tiettyjen ehtojen täyttämistä, ei ole sisällä pelastuksessa, vaan on matkalla kadotukseen...

    Pelastus EI todellakaan tule, ihan tuosta vaan, kaikille haureudessa tai muissa synneissä eläville... Taivaaseen ei siis pääse millään ihmisen ansioilla, mutta ei sinne siinä mielessä pääse ihan pummillakaan. Ei pääse ei. Mutta Jeesus, Hänen suorittamansa, meidän syntiemme sovitus ja sen armon vastaan ottaminen, on TIE pelastukseen...

    Ja, TÄMÄ ei ole mitään "tuomitsemista", VAAN TOTUUS... Voi minua kurjaa, jos en totuutta julista.

    Äänestä

  • old_profile_32785 kirjoitti:

    pahoillani, mutta minä en täällä raivoa siitä, että Raamattu on EREHTYMÄTÖNTÄ Jumalan sanaa.
    Enkä myöskään ole vastuussa Raamatun ristiriidoista.
    Haluan vain todeta, että teikäläisille on nähtävästi ihan sama mitä Raamatussa lukee. Oli se sitten kirjoitettu sata tai 1100 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen.

    "Oli se sitten kirjoitettu sata tai 1100 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen."

    Tai 1100 vuotta ennen Jeesusta.

    "Enkä myöskään ole vastuussa Raamatun ristiriidoista."

    En minäkään ole vastuussa siitä, että tämän sivuston alareunassa lukee Gogle-mainoset. Entä sitten?

    "Haluan vain todeta, että teikäläisille on nähtävästi ihan sama mitä Raamatussa lukee."

    Paradoksi.

    Äänestä

Tuo nyt on kutakuinkin sama, kuin että vertailtaisiin eri ihmisten kommentteja kysymykseen, "miten pääsee bussilla Forssasta Helsinkiin" ja saa erilaisia vastauksia:

-Ihan hyvin, kakkostietä pitkin vaan...

-No, menet Forssan linja-auto asemalle, niin eiköhän sieltä se oikea bussi löydy.

-Hyppää Forssassa bussin kyytiin, niin kyllä pääsee.

-Osta bussilippu ja mene sen kanssa oikeaan bussiin...

No voi voi sentään, kylläpäs tuokin oli sekavaa; ota noista nyt sitten selvää...!!!

Viimeinen kommenttisi kyllä paljastaa, missä vika: kun ollaan täysin väärällä ja aihetta kohtaan vihamielisellä asenteella liikkeellä, niin ei tule mistään mitään... Sama pätee niin monissa monissa asioissa.

Äänestä
  • kovin kummoisia pisteitä luetun ymmärtämisessä?

    "Pelastuu yksinomaan uskosta tai usko ilman tekoja on aivan turhaa."

    Kaksi TÄYSIN erilaista väittämää alkukirkon kahdelta tärkeimmältä hahmolta. Ei sitten häiritse sinua.
    Hyvä.

    Entäs suhtautuminen lakiin a la Pietari vs Paavali?

    Tuo miten pääsee Forssaan? -vertaus ei vain toimi tässä yhteydessä.

    Eli ensimmäinen kommenttisi paljastaa, ettet ymmärrä mitä olet lukenut.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Zelig kirjoitti:

Tässä otteita miten sinä pelastut UT:n mukaan:

Paavali (Apostoli) sanoo:
Jeesuksen ristinkuolema on sovituksena koko
ihmiskunnalle.

Luukas (Paavalin oikea käsi, evankelista, Apostolien tekojen kirjoittaja) sanoo:
Ihminen pelastuu uskosta Kristukseen

Jaakob (Apostoli, Jeesuksen veli) sanoo:
Mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot?
Usko ilman tekoja on kuollut.

Joidenkin mielestä tällaiset ristiriidat luovat ainoastaan autenttisen Raamatun.

Minun mielestä aivan helvetin sekavan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu