Uskovatko ateistit täällä ufoihin? Itse kohtasin sellaisen keskisen Aasian yllä 11 kilometrin korkeudessa. Kyseessä oli yölento. Ufo oli omituinen, kuin "leija", joka pikemmin etääntyi Maasta kuin läheni sitä kohti.
Aiemmin olin pitänyt ufojuttuja huuhaana, mutta tämän kokemuksen jälkeen olen alkanut niihin uskoa.
Toisaalta läheiseni väittävät, että näen ja kuulen paljon sellaista, mitä muut eivät. Haluaisinkin kuulla muiden mahdollisia vastaavia kokemuksia tunnistamattomista lentävistä esineistä.
Aiemmin olin pitänyt ufojuttuja huuhaana, mutta tämän kokemuksen jälkeen olen alkanut niihin uskoa.
Toisaalta läheiseni väittävät, että näen ja kuulen paljon sellaista, mitä muut eivät. Haluaisinkin kuulla muiden mahdollisia vastaavia kokemuksia tunnistamattomista lentävistä esineistä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eihän tunnistamattomat lentävät esineet mikään ihme ole. Muukalaisten avaruusalukset tuntuvat kuitenkin aika mahdottomilta avaruuden rajoittavien tekijöiden kannalta.
Jos taas puhutaan tapaamisista näiden pienien vihreiden miehien kanssa, on kyseessä luultavasti aika samanlainen juttu kuin muidenjkin myyttisten olioiden kanssa. Nämä havainnot nimittäin muuttuvat ajan ja kulttuurin muuttuessa, samoin kuin alusten muodot jne.
Itse näin Lentävän Spehgettilautasen ala-asteella! Teki oikein voltinkin ilmassa, aika taitavaa?!
Ensin en tiennyt, mikä se oli, mutta kun se lätsähti keskelle kaverin pulpettia, tiesin mikä se on !
Tunnistettu lentävä esine.
Sen alkuperästä ei ole mitään tietoa, mutta siihen ei kait vaikuta jonkun kompastumsista lattialla lojuneisiin reppuhin..
loytyy netikasta. http://netikka.net/mpeltonen/
ota sielta outoja ilmioita.
silta sitten nainen joka katosi.
tama oli umpimusta pallo, ison kerrostalon kokoinen ja paikoillaan ilmassa atlantilla, lahella gronlantia.
http://bibleufo.com/ ?
Kaikenlaisia sekopäitä sitä löytyykin, tuo mpeltonen hyvänä esimerkkinä.
thaimaalainen noita-akka...
UFO = unidentified flying object, "tunnistamaton lentävä esine"
Siis esine, joka lensi ja jota ei tunnistettu.
Kyllähän sellaisia on.
Jos yrität heittää minua paistinpannulla päähän, mutta minä väistän mutta en ehdi nähdä mikä se oli - niin sehän oli "tunnistamaton lentävä esine".
Toinen juttu sitten onko kyseessä vieraat toiselta planeetalta.
Siihen voisin sanoa kuten jumaluuksiinkin: otan vakavasti tutkittavaksi vasta kun jotain uutta pätevää todistetta ilmenee.