Lupiinit ovat villiintyneet ja niitä rehottaa vähän joka puolella. Nyt olisi aihetta talkoisiin. Jos jokainen repisi näkemänsä lupiinit omasta naapuristostaan (tienvarsilta ja penkoilta) ja hävittäisi ne, niin voisimme onnistua säilyttämään perinteiset keto- ja tienvarsikukat. Näin Hämeenkyrön kuulu kansallismaisemakin säilyisi tuleville polville.
Pelastetaan Hämeenkyrön kansallismaisema
*hmph*
261090
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Ei muuta kun alat hommiin. JA MAILMA PELASTUU.???
antaa niiden kukkia ja revi sieltä omasta pihastas niitä kukkia
Tästä ollut puhetta joskus aiemminkin. Lupiini on ulkomaan tuliainen, joka on kukkapenkeistä karannut. Kotimaiset luonnonkukat ovat monissa paikoin kadonneet ja Lupiini on vallannut niiden elintilan. Jokaisen olisi kyllä syytä omalta osaltaan huolehtia ettei Suomen luontoon pääse lajikkeita jotka hävittävät alkuperäisten kasvien elintilan. Jättiputki on toinen samanlainen, siitä oli eilen TV:ssäkin juttua, kerrottiin että Jättiputki ja Lupiini ovat suurimmat vitsaukset Suomen luonnossa, mitä tulee ulkomaisiin lajikkeisiin. Muitakin toki on.
Juu, ja Suomen luontoon kuulumattomat eläimet vois mennä samaa kyytiä.
Esimerkiksi fasaani, villikani, valkohäntäpeura, kanadanmajava...
Pistetään ulkopaikkakuntalaiset samaan kasaan
kansallismaisema muka, samaa peltoa ja piennarta sitä löytyy joka puolelta suomea. ei ketään kiinnosta
Missä niitä niin kamalasti on ? Eipä ole näkynyt ja kauniita ovat kukkiessaan,hetken päästä kuitenkin tulee iso niittokone ja kaataa kaikki tienpenkat...ei yhtään lupiinia.
Apiloille,päivänkakkaroille ja sinikelloille kunniaa, mutta villejä, vapaita ja kesäisen kauniita ovat lupiinitkin. Jos jotain haluaisin takaisin niin lapsuuteni kissankäpälät. Minne ne kaikki katosivat?
Suomen luontoon, vaan se on tänne muualta tuotu ja täysin vierasperäinen lajike. Lupiini on
hernekasveihin kuuluva kasvi. Suomen ympäristökeskus on voimakkaasti lupiinin leviämisen estämisen kannalla, koska lupiini on luonnossa esiintyviä kotoperäisiä lajeja syrjäyttävä "vieraslaji".
Joten sinä, joka kirjoitat jotain tietäväsi lupiineista ja olet jotain muutakin biologian ihmeistä tietäväsi, lue enemmän, niin ehkä silloin myös luulet vähemmän!
oli kertoa totuutta viimeisen kommentin esittäneelle, joka ei tiennyt missä mennään ja mihin tullaan. Aiheen alottajalle 100 pistettä ja kesän jatkoja.
No sanokaa nyt missä niitä lupiineja oikein on,kun ei ole vielä tullut vastaan missään tienposkessa..kamalasti ??
Jos täällä nyt aletaan oikein kukkia hävittämään,niin muistakaa nyt sitten jättibalsamikin,se kyllä leviää vieläkin nopeammin kuin lupiini.
Sekä ukonputki,sekin on maanvaiva, jos pääsee leviämään.
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=136970&lan=fi#a2
eläin kansallismaisemassa
edellisellä kirjoittajalla, sillä Suomen alkuperäislehmä on "Kyyttö", ja se on elänyt näillä Suomen pohjoisilla leveysasteilla jo lähes jääkaudesta asti. Joten sinä, joka olet muutama vuosi sitten ollut vasta rasvatahra piimäpurkin pohjalla, ajattele mitä puhut!
kiistan aiheet. Taidatte olla aika juntteja xD
ovat niita joita meista jokainen pystyy tekemaan oman ymparistomme hyvaksi. Siksi nostankin hattua alustajalle. Hameenkyron kansallismaisema on kuitenkin ainutlaatuinen ja sita pitaa vaalia. Taalta sai yksi yksi meidan monista Nobel-kirjailijoistamme innoituksensa. Ulkomailla kauan asuneena en nyt muista mista muut meidan vastaavan palkinnon saaneista kirjailijoistamme sen ammensivat;-) Hyvaa kesan jatkoa kaikille kyrolaisille!
maisemaa koristaa jätteenpolttolaitos
POLTTOLAITOS TULEE HIP HIP HURRAAAAAAAAAAA IIIIIIIHANAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!
kun kaikki vie lupiinit jättenpolttolaitokseen. Jätteenpolttolaitos pelastaa kansallismaiseman ja lupiinien takia se tänne sitten varmaan rakennetaan. Noopelin arvoinen juttu!Enemmän polttava saa jätteenpolttonobelin - Kun Aatu ei kerinnyt saamaan vaikka olisi sen ansainnut.
POLTTOLAITOS TULEE HIP HIP HURRAAAAAAAAA IIIIIHANAAAAAAAAA!!!!!!!!
lupiinin perseesees.
Olen samaa mieltä. Hämeenkyrön maisemat ovat kaikkien yhteistä perintöä, jota on syytä suojella. Maisemaan kuulumattomia kasveja, maisemaan soveltumattomia rakennuksia jne tulee välttää. Monella paikkakunnalla on tehty pahoja virheitä, joita on vaikea saada myöhemmin korjattua.
Se tuhoutuu mikä tuhoutuu, turha sitä on porata. Et sä sille mahda mitään!
HOMO
IHAAANAA versiostaan. - SAIRASTA !!!
näistä lupiini-asioista on syytä muidenkin seurata, sillä muuten vierasperäiset kasvit, kuten lupiin, loisivat meidän alkuperäiset ja ainutlaatuiset kasvimme.
POLTTOLAITOS TULEE HIP HIP HURRAAAA IIIIHANAAAAAA!!!!!