kovimmat inkkarit?

Ketkäs oli kovimmat inkkaripäälliköt? Tecumseh oli aika kova, Hullu Hevonen on nykyisin inkkareiden suuri suosikki, mutta oma ehdokkaani on silti Geronimo. Puoltoista metrinen käppänä pani hanttiin muutaman kymmenen ukon porukalla muutamalle tuhannelle ratsuväen soltulle ja muutamalle tuhannelle jalkaväen ukolle aika pitkään ja toistuvasti. Jos en ihan väärin muista, niin Geronimolla oli joku 80 äijää sen porukassa. Ei ihan kehnosti vuoristoponeilla ja muutamalla kiväärillä.
4181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Surullista vain, että joutui nöyryyttämään itseään vanhoilla päivillä Buffalo Billin sirkuksessa... AMERIKKA AMERIKKALAISILLE!!!

Äänestä
  • Joo oli pitkään lakotojen hengellinen johtomies ja tiukka heppu. Lähti myöhemmin sirkuksesta kävelee ja meni klaaninsa kanssa rajan yli Kanadaan, mut palas takas ja ammuttiin.

    Äänestä

Hiawatha, aikanaan perusti irokeesi-liiton, johon kuului yhdeksän heimoa ja joka hallitsi ameriikan preerioita, sekä metsäseutua.

Brittein menestys siirtomaakilvassa, perustui aika paljon juuri liittoutumiseen Irokeesi-liiton kanssa, Ranskalaiset ja niiden liittolaiset hävisivät.

USA:n liittovaltiorakenne ja periaatteet edustuksesta, ovat osittain lainaa tältä liittoutumalta.

Hulluhevonen ja kumppanit, kävivät viimeiset sodat, mitä tämä liittouma kävi, heimot tuhoutuivat näiden tappioiden myötä.

Äänestä
  • Tarkistapa tietosi uudestaan, kaveri. Irokeesi-liittoumaan kuului alunperin viisi ja myöhemmin kuusi heimoa. Eikä Irokeesien valta sentään preerioille ulottunut.
    En tiedä onko tuo viittaus Hulluun Hevoseen erillinen tästä Irokeesi-aiheesta, mutta mainittakoon kuitenkin, että hän oli Sioux-heimolainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tatankawanka kirjoitti:

Ketkäs oli kovimmat inkkaripäälliköt? Tecumseh oli aika kova, Hullu Hevonen on nykyisin inkkareiden suuri suosikki, mutta oma ehdokkaani on silti Geronimo. Puoltoista metrinen käppänä pani hanttiin muutaman kymmenen ukon porukalla muutamalle tuhannelle ratsuväen soltulle ja muutamalle tuhannelle jalkaväen ukolle aika pitkään ja toistuvasti. Jos en ihan väärin muista, niin Geronimolla oli joku 80 äijää sen porukassa. Ei ihan kehnosti vuoristoponeilla ja muutamalla kiväärillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu