mustepullo

Kerrotaan että, eräänä iltana Marttin näki itsensä
pholaisen ja vihastuksissan heitti tätä mustepullolla, takkaan jäi pullosta jäljet.
Nykyisin jos piispa tai pappi kertoisi julkisesti
nähneensä pirun, luulen että hänet pikkuhiljaa
ohjattais minnesotahoitoon,tai virkavapaalle.
Nin ne ajat muuttuvat.
10316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ja Paavali olisivat saaneet nykyaikaisia psyykenlääkkeitä, olisi koko kristinusko jäänyt syntymättä.

Äänestä

"Kerrotaan että, eräänä iltana Martin näki itsensä paholaisen ja vihastuksissaan heitti tätä mustepullolla, takkaan jäi pullosta jäljet."

Wartburgin linnaassa turisteille näytetään seinässä olevaa mustetahraa, jonka edessä riippuu ilkeännäköinen paholaista esittävä pikkupatsas. Mustetahra liittyy tarinaan, jonka mukaan paholainen kiusasi Lutheria tämän synneistä. Luther vastasi heittämällä paholaista mustepullolla.

Tarina on saanut alkunsa Lutherin tekstistä, jossa hän sanoo taistelleensa paholaista vastaan mustepullolla ja sulkakynällä. Innokkaat Lutherin seuraajat ottivat kuitenkin tarinan kirjaimellisesti, ja 1600-luvulla elänyt linnanherra maalautti työhuoneen seinälle mustetahran. Kun turistit ovat napanneet mukaansa liian monta palaa pyhästä tahrasta, se maalataan taas uudelleen.

Tässä linkki:
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2003/2003-06-03/ajankohtaista/keski

Jos yksinkertaiset ihmiset käsittivät kirjaimellisesti sen, että Luther taisteli paholaista vastaan mustepullolla ja kynällä eli kirjoittamalla, niin vika on niiden yksinkertaisten ihmisten eikä Lutherin. Lutherista on kerrottu paljon muitakin tarinoita, jotka eivät pidä paikkaansa.

Äänestä
  • kertonut paljon sellaista, mikä ei pidä paikkaansa.

    Jotkut yksinkertaiset ihmiset uskovat edelleen hänen juttuihinsa.

    Äänestä

  • itsekin kirjoitti:

    kertonut paljon sellaista, mikä ei pidä paikkaansa.

    Jotkut yksinkertaiset ihmiset uskovat edelleen hänen juttuihinsa.

    hyvänsä tehdä mitä hyvänsä yleistyksiä. Lutherista ja hänen elämästänsäkään ei tarvitse lukea yhtään mitään, sen kun vain alkaa esittää tuommoisia heittoja. Sitten sitä voikin röyhistellä rintaansa, kun keksii omasta mielestään ne kaikkein hauskimmat jutut, ja voi alkaa nimittellä muita yksinkertaisiksi, kun itse on mielestään niin sanomattomaan viisas.

    Äänestä

  • voi kuka kirjoitti:

    yksinkertaiseksi nimittelyssä tämän kirjoittajalta:
    "Jos yksinkertaiset ihmiset käsittivät kirjaimellisesti sen, että Luther taisteli paholaista vastaan mustepullolla ja kynällä eli kirjoittamalla, niin vika on niiden yksinkertaisten ihmisten eikä Lutherin."

    Äänestä

Kerrotaan myös, että Luther käski telottaa kaikki kapinoivat talonpojat, esivallan uhmmaamisesta.
Liekkö sekin yksinkertaisten olettamuksia, vai stä
kuuluisaa lähimmäsen rakkautta.

Äänestä
  • "Kerrotaan myös, että Luther käski teloittaa kaikki kapinoivat talonpojat, esivallan uhmaamisesta."

    Ei se noin ollut. Esität asian aivan kuin Luther olisi ollut komentaja, joka "käski teloittaa kaikki talonpojat". Tuo on hölynpölyä. Talonpojat riehuivat tuhoten, polttaen ja hävittäen linnoja, luostareita, kirkkoja, pahoin pitelivät myös pappeja, munkkeja ja nunnia, teloittivat julmasti mm. Helfenstein kreivin, jakoivat maita, myös kirkon omistamia keskenään. Luther yritti rauhoittaa mieliä ja kehotti molempia osapuolia sovintoon. Kun hän huomasi, ettei hänen ponnistuksistaan sovun aikaan saamiseksi ollut mitään hyötyä, niin hän asettui uhatun esivallan puolelle. Mitä muuta Luther olisi voinut tehdä? Jos hän olisi tuolloin asettunut riehuvien talonpoikien puolelle, niin varmaankin hän olisi nyt saanut ainakin sinulta kovat haukkumiset. Olisit varmaan sanonut, että hyi, kamalaa, millainen kapinoitsija ja kapinoitsijoiden kannattaja Lutherkin aikoinaan oli.

    Äänestä

  • se oli, mitä Luther tunsi juutalaisiakin kohtaan.

    Äänestä

  • rakkautta.. kirjoitti:

    se oli, mitä Luther tunsi juutalaisiakin kohtaan.

    ja terveempänä juutalaismyönteisen kirjan "Jeesus Kristus oli syntyjään juutalainen" ja vanhana ja sairaana pari vuotta ennen kuolemaansa juutalaisvastaisen kirjan "Juutalaisista ja heidän valheistaan". Jos lukee vähänkin antijudaismin historiasta, niin saa tietää, että koko kristillinen kirkko oli ollut jo kauan aikaa antijudaistinen, koska juutalaisia pidettiin Jeesuksen surmaajina. En puolusta mitenkään kirkon enkä muidenkaan antijudaismia, mutta minusta on turha syyttää koko kristillisen kirkon antijudaismista pelkästään Lutheria.

    Äänestä

  • nuorempana kirjoitti:

    kuului Jumalan tekemään pelastussuunnitelmaan, ja ilman sitä jokainen joutuisi kadotukseen.
    Mutta koska Jeesus sovitti syntimme antautumalla suunnitelman mukaisesti surmattavaksi, Jumalan viha laantui, eikä kadotus enää niele aivan koko ihmiskuntaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

m...t....j kirjoitti:

Kerrotaan että, eräänä iltana Marttin näki itsensä
pholaisen ja vihastuksissan heitti tätä mustepullolla, takkaan jäi pullosta jäljet.
Nykyisin jos piispa tai pappi kertoisi julkisesti
nähneensä pirun, luulen että hänet pikkuhiljaa
ohjattais minnesotahoitoon,tai virkavapaalle.
Nin ne ajat muuttuvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu