Köyhyys on ihmisillä korvien välissä. Joka tuntee olevansa köyhä, on köyhä. 100.000 vuodessa tienaavakin voi olla köyhä, koska voisi tienata 1.000.000 ja ehkä joskus onkin tienannut.
Tosiasia on, että ihminen tottuu ja turtuu ihan kaikkeen, jopa kidutukseen. Puhumattakaan ylellisyydestä.
Tämä on kaikille tuttu tarina, eikä se ole tarina, vaan totta. Ette vaan usko.
Aloitin "nollasta". Ainoa asia, joka kotoa jäi perinnöksi, oli isän ohje: "Mitä ikinä teetkin, tee hyvin!". Pikkupojasta asti itse tienasin sen, minkä kulutin ja hyvin kulutinkin. 1990-luvulla laskin mäkeä alas. Ihan alas. Olen noussut jo tovin matkaa, mutta vielä on vähän matkaa jäljellä siihen, mistä mäki alkoi; 50.000 euroa.
Työpaikkoja ei todellakaan ole koskaan tarjottu, kaikki on itse hankittu. Työnantajia on ollut noin 20. Olin Suomen ensimmäisiä pätkätyöntekijöitä ja 1990-luvulla sain "tavoitteettoman, sitoutumattoman, hunsvontin" leiman, koska en ollut kiltisti kortistossa niinkuin kaikki muutkin odottamassa että saa "vakituista" työtä. Minulle kelpasi lyhimmillään 8 tunnin työsopimus. Siitä alkoi ankara työnteko laskun maksamiseen. Olisin päässyt velkajärjestelyyn ja velkani olisi kuitattu jo aikapäivät sitten, mutta luontoni laittoi hanttiin. Mielestäni tehty velka pitää maksaa korkojen kera. Isä opetti.
Mihin olen päässyt? lähes 20 vuodessa olen oppinut enemmän, kuin olisin voinut uneksiakaan. Niin arvokkaita oppeja elämän lainalaisuuksien ymmärtämiseksi. Nyt jopa naurattaa, kun nuoret ja vanhat menevät siihen vipuun, jonka itse jo hallitsen. Ette te ymmärrä, ennenkuin itse koette sudenkuoppanne.
Luin kirjan, jossa todettiin: Menestyksellä on hinta, joka pitää maksaa - viimeistä taalaa myöten. Silloin, kun luin tuota opusta, en ymmärtänyt tuota, mutta nyt ymmärrän. Jokainen virhe maksaa. Kun näitä virheitä maksaa riittävän paljon, oppii ymmärtämään, miten maailma toimii.
Ja lisäksi, mihin olen päässyt? Nyt minulla on työpaikka. Ja jos se jostain syystä menisi alta, on toinenkin ja kolmas ja neljäs. Tienaan kohtuullisesti, n. 40.000 vuodessa.
Kun ansiotasoni oli n. 100.000 markkaa (n. 16.000 euroa) vuodessa, tunsin olevani köyhä. Sitten minulle valkeni, että minullahan on jo kaikkea, mitä tarvitsen. Köyhyyteni loppui seuraavana päivänä ja minusta tuli iloinen ihminen. Siitä lähtien tuloni ovat nousseet tasaisesti enkä edelleenkään tunne olevani köyhä. Päinvastoin, elämäni on tasokkaampaa, mitä koskaan: olen terve, minulla on harrastuksia, matkustan, lapseni ovat terveitä ja viisaita, vaimoni on rakastava ja kaunis, saan syödä mitä haluan ja ilmatkin ovat loistavia. Minulla on maailman parhaat naapurit ja iloisimmat ystävät. Oikeastaan olen aika rikas...
Tosiasia on, että ihminen tottuu ja turtuu ihan kaikkeen, jopa kidutukseen. Puhumattakaan ylellisyydestä.
Tämä on kaikille tuttu tarina, eikä se ole tarina, vaan totta. Ette vaan usko.
Aloitin "nollasta". Ainoa asia, joka kotoa jäi perinnöksi, oli isän ohje: "Mitä ikinä teetkin, tee hyvin!". Pikkupojasta asti itse tienasin sen, minkä kulutin ja hyvin kulutinkin. 1990-luvulla laskin mäkeä alas. Ihan alas. Olen noussut jo tovin matkaa, mutta vielä on vähän matkaa jäljellä siihen, mistä mäki alkoi; 50.000 euroa.
Työpaikkoja ei todellakaan ole koskaan tarjottu, kaikki on itse hankittu. Työnantajia on ollut noin 20. Olin Suomen ensimmäisiä pätkätyöntekijöitä ja 1990-luvulla sain "tavoitteettoman, sitoutumattoman, hunsvontin" leiman, koska en ollut kiltisti kortistossa niinkuin kaikki muutkin odottamassa että saa "vakituista" työtä. Minulle kelpasi lyhimmillään 8 tunnin työsopimus. Siitä alkoi ankara työnteko laskun maksamiseen. Olisin päässyt velkajärjestelyyn ja velkani olisi kuitattu jo aikapäivät sitten, mutta luontoni laittoi hanttiin. Mielestäni tehty velka pitää maksaa korkojen kera. Isä opetti.
Mihin olen päässyt? lähes 20 vuodessa olen oppinut enemmän, kuin olisin voinut uneksiakaan. Niin arvokkaita oppeja elämän lainalaisuuksien ymmärtämiseksi. Nyt jopa naurattaa, kun nuoret ja vanhat menevät siihen vipuun, jonka itse jo hallitsen. Ette te ymmärrä, ennenkuin itse koette sudenkuoppanne.
Luin kirjan, jossa todettiin: Menestyksellä on hinta, joka pitää maksaa - viimeistä taalaa myöten. Silloin, kun luin tuota opusta, en ymmärtänyt tuota, mutta nyt ymmärrän. Jokainen virhe maksaa. Kun näitä virheitä maksaa riittävän paljon, oppii ymmärtämään, miten maailma toimii.
Ja lisäksi, mihin olen päässyt? Nyt minulla on työpaikka. Ja jos se jostain syystä menisi alta, on toinenkin ja kolmas ja neljäs. Tienaan kohtuullisesti, n. 40.000 vuodessa.
Kun ansiotasoni oli n. 100.000 markkaa (n. 16.000 euroa) vuodessa, tunsin olevani köyhä. Sitten minulle valkeni, että minullahan on jo kaikkea, mitä tarvitsen. Köyhyyteni loppui seuraavana päivänä ja minusta tuli iloinen ihminen. Siitä lähtien tuloni ovat nousseet tasaisesti enkä edelleenkään tunne olevani köyhä. Päinvastoin, elämäni on tasokkaampaa, mitä koskaan: olen terve, minulla on harrastuksia, matkustan, lapseni ovat terveitä ja viisaita, vaimoni on rakastava ja kaunis, saan syödä mitä haluan ja ilmatkin ovat loistavia. Minulla on maailman parhaat naapurit ja iloisimmat ystävät. Oikeastaan olen aika rikas...
Vastaukset 21
Vanhimmat
onko tällainen nousu mahdollista kenelle tahansa yritteliäälle pudokkaalle - mm. ikään, näköön ja terveyteen katsomatta?
Kysymys ei ole yrittämisestä. Kysymys on puhtaasti YMMÄRTÄMISESTÄ. Kohtalotovereita on paljon, jotka ruikuttivat jatkuvasti, että "Olen yrittänyt ja matto vedetään aina alta...". He eivät vaan olleet valmiita maksamaan menestyksen hintaa, vaan yrittivät maksattaa sen muilla. Usein yhteiskunnalla. Ja rikkailla. Yritystä kyllä oli, milloin mitäkin viritelmää. Suurimmat yritykset olivat työpaikan saantiin liittyviä: "Olen hakenut kymmeniin paikkoihin, eikä ikinä tärppää!". Miksi minulla tärppäsi? Siksi, että olin valmis tekemään sopimuksia, jotka eivät oleet Ihalaisen Laurin käsialaa, vaan ihan ikiomaa mielikuvituksen tuotosta. Tein töitä "alipalkalla", "liian likaisissa/ vaarallisissa olosuhteissa", "liian pitkiä vuoroja", enkä kysellyt etuuksia, lomia, pekkaspäiviä enkä palkallista sairaslomaa. Minulle riitti palkka. Jos työnantaja oli "riistäjä", vaihdoin paikkaa (se oli helppoa, kun työnantaja ei voinut vedota laittomaan sopimukseen, koska olisi itse joutunut ahtaalle).
Ennenkuin voi nousta, pitää pudota. Kun aloin nousemaan, putosin monesti uudelleen. Ja aina maksoin. Kyyneleet silmissä ja veren maku suussa. Helppoa olisi ollut etsiä syylliset ympäriltä, mutta maksoin kuitenkin virheeni katkerasti.
Nyt olen iloinen, että sain maksaa virheistäni. Tiedän, että tuleva, ovella koputtava lama kellistää monet jotka ovat nyt minua menestyvämpiä. Minä en kellisty, koska opin kantapäiden kautta.
kyllä Se Ihalaisen sakki aina on voinut ja edelleenkin voi estää sinua tekemästä heidän hommiaan, ja sen he myös tekevät jos johonkin heidän homminsa tunget.
Ihalaisen sakki on katkerasti katsonut vierestä, kun 1993 - 1997 tein heidän hommiaan, enkä kuulunut liittoon ja sain parempaa palkaa, kuin liiton miehet. Pomo antoi palkankorotuksen SIKSI, KUN EN KUULUNUT AMMATTILIITTOON. Olin alalla keltanokka ja pomo kysyi palkkatoivetta. Sanoin: "Tehdään ensin työt ja sano sitten, mitä olet valmis maksamaan". Eka kuu meni ilman palkkaa, toisena kuuna pomo pyysi jutteleen. Ehdotus oli: "Saat 5 vuoden työntekijän palkan, jos tästä ei puhuta kenellekään." Ei puhuttu. Vuoden päästä pomo pyysi taas juttelemaan. "Kyllä sulle kuuluu 10 vuoden työntekijän palkka, mutta tästä ei sitten muut tiedä!" Eikä tiennyt. Ei tarvinnut riidellä, enkä saanut potkuja, eikä ollut mitään ongelmia. Ihalaisen porukalla sitä vastoin oli.
-97 lähdin omasta tahdosta - parempiin hommiin.
siitäkin mikä on homman nimi.
Kyllä ne jotkut ihalaisen hommat ainakin jossain pienillä rakennusalan yrittäjillä saattavat onnistuakkin ulkopuoliselta.
Mutta ei sellaiset työt onnistu ulkopuoliselta kuin esim. sähköasennustyö. Nimittäin voivat jo kättelyssä estää tällaisen työn tekemisen vetoamalla lainsäädäntöön.
Kuvitteletko, että olen hakenut HUS:sta kirurgin duunia? En olisi päässyt sinne edes siivoojaksi! Kysymys on siitä, että maailma on tekemättömiä töitä täynnä ja hyvin usein tekemättömiin töihin pääsee ilman suurempia pätevyysvaatimuksia. Niihin tarvitaan asennetta ja jonkin sortin pystyvää otetta.
Valitettavaa, mutta vääjäämätöntä on, että ruikuttajat putoavat. Myös koulutetut. Kun ei ole "koulutusta vastaavaa". Mutta eihän se ole minun syy.
Sitäpaitsi: itse hankin nykyiselle alalle koulutukseni aikuisena, työelämässä jo 15 vuotta olleena. Eikä hävettänyt pätkääkään.
tuosta sellaisen käsityksen sait että jostain kirurgin hommista puhuin, kun ihan vaan rakennusalan perustöistä puhuin. En myöskään tuolla sähkötyöesimerkilläni tarkoittanut sitä että sähkötöistä mitään ymmärtämätön tai alalle kouluttautumaton olisi noita töitä hakemassa, vaan perusasiat hallitseva ja potentiaalisesti noihin töihin kykenevä. Kaiken lisäksi sähköasennusfirmat ne aliurakoitsijoina rakennuksille nuo sähkötyöt tekevät, ja sellaiseen firmaan se sitten piirien ulkopuolisena pitäisi päästä.
Jos taas sellaista väität, että rimaa kun laskee riittävästi niin aina jotain töitä saa, niin oman kokemukseni pohjalta se ei pidä paikkaansa muuta kuin joskus alta parikymppisenä ja vähän päälle, eikä aina kaikille edes silloinkaan. Puhumattakaan siitä että tällaisia tilapäispaskatöitä(töitä joita oma parempi ammattihenkilöväki ei viitsi tai ehdi tehdä kun firmalla menee lujaa) tekemällä jotain työuraa rakennettaisiin.
Paskatyöntekijä otetaan tekemään juuri se paskatyö mihin hänet pestataan ja kun tuossa paskatyössä ei enää tarvita niin silloin paskatyöntekijän pitää lähteä.
Tietenkin on aina mahdollista sekin, että paskatyöntekijä on niin hurmaava työnantajan ja vakijengin mielestä, että hän pääsee noihin parempiinkin vakijengin töihin, mutta oman kokemukseni pohjalata tällainen on enemmän poikkeus kuin mikään sääntö. Tästä syystä koenkin sen vastenmielisenä jos joku tällaista enemmän sääntönä esittää.
Kun kerran alta 30v. menin aloittavalle rivitalotyömaalle aputyöntekijäksi Espoon puolelle pieneen rakennusfirmaan, niin siellä kyllä sain tehdä muutakin kuin ihan paskatöitä. Toisaalta eivät nämä rakennusaputyötkään oikestaan ole mitään paskatöitä, kun niissä vähän jo fyysisiä vaatimuksiakin on. Tuosta työstä sitten lähdinkin erääseen isoon firmaan, joka ei ollut rakennusalan firma kun sieltä vakinaisen työpaikan sain, ja se homma ja työpaikka sitten laman myötä koitui kohtalokseni.
Minusta mikään työ ei ole kovin "rakastettavaa", sen verran paljon olen töitä tehnyt. Tietysti hyvässä duunissa kokee työniloa ja on huippuhetkiä, mutta pidemmän päälle kaikki työ maistuu työlle. Ja pitääkin.
Omien "sopimusten" laatiminen ei tarkoita riman laskua, minulla se on ollut lähes poikkeuksetta toisinpäin: en ole tyytynyt AY-sopimuksiin, vaan neuvotellut parempaa. Mutta: ihan eri lähtökohdista, kuin AY.
Minulle muutama tyyppi aikoinaan ihmetteli: "Miten uskallat lähteä provisiopalkattuun duuniin?". Siis haloo!! Suomensin niille, jota eivät (ainakaan silloin) ymmärtäneet: KAIKKI PITKÄKESTOISET TYÖSUHTEET ON "PROVISIOPALKATTUJA". Provisio = siivu tuotosta. Jos tyyppi tekee miinusta, olipa palkanmaksutapa mikä hyvänsä, niin fudaa tulee ja lujaa. Jos tyyppi tekee plussaa, silloinhan hän saa ansionsa mukaan, eli mitä eroa siinä on maksetaanko palkka tietty vakiosumma kuussa vai tietty osa tehdystä tuloksesta?
Ja ruikuttajille voisin vielä vinkata: puhelinmyyjänä pääsee helposti - siis todellakin helposti - 3.000 euron kuukausiliksalle. Pitää vaan tarttua luuriin ja kuunnella kätinää 8 tuntia päivässä. Mutta se onkin työtä, se solvausten kuuntelu. Siihen ei kaikki kykene. Mutta töihin pääsee heti ja kokoaikatyö ja siisti sisätyö. Jos on oikeasti ahdingossa, niin tuohonkin ryhtyy ennemmin kuin menee johonkin sossu-pummi-työkkäri-leipäjono-juttuihin!!! Ja ihan turha valittaa, ettei minusta ole...
aika pian sen jälkeen kun isoon firmaan töihin olin mennyt, että koko homma olisi tarvinnut järjestää toisin, ja töitä tekivät tietyt ryhmät laiskasti vaikka palkka ja muut edut olivat hyviä ainakin työmäärään nähden. Jos olisin alkanut asiasta enemmän mesomaan niin yhteistyökyvyttömänä tai ties minä hankalana persoonana potkut olisin saanut. Itsekkin olisin halunnut tehdä enemmän töitä mitä annettiinkaan tehdä, vaikka en enempää palkkaakaan olisi siitä saanut. Sainkin muutamaksi vuodeksi järjestettyä itselleni vähän ylimääräistä hommaa varsinaisten tehtävieni lisäksi ja siitä vähän lisäpalkkaakin sain. Sitten kuitenkin sekin homma meni lisenssijutuiksi, eikä sitäkään enää voinut tehdä, kun firma ei ollut kiinnostunut sellaiseen lisenssiä hankkimaan.
Ei siinä paljon tuollaisessa tilanteessa, isossa firmassa kun 30v. iän täyttyminen ja ammattiopinnot on nekin jo takanapäin, muuta kuin katsotaan miten pitkään sitten homma kestää ja toivotaan että kestäisi edes säällisen lähelle eläkeikää. Ei siinä ole pomoillakaan paljon mahdollisuutta itse kurssia muuttaa kun yhteistyökumppaneita ja lainsäädäntöäkin on vaikea muuttaa. Aina myös jos jotain tekee niin astuu jonkun varpaille. Saneeraaja sitten aikanaan tulee ja se otetaan ihan ulkopuolelta ja valtuudet hän saa omistajilta.
noilla tuloilla tosiaankaan mikään köyhä ole.
Mitä tulee noihin väittämiisi lama-ajan kortistoon sanerattuihin jotka odottelivat jotain vakinaista parempaa työpaikkaa, niin oudolta se oman kokemukseni pohjalta vaikuttaa.
Minä kyllä olisin ottanut mitä työpätkiä hyvänsä jos vaan niitä olisi ollut. Minun käsittääkseni ne vähät pätkätyöt joita tuolloin saatavilla oli vei juuri tällaiset ahneet itselleen kahmijat. (Katkopaikkoja ei miehille juuri paljon kaupungillakaan ollut tarjota).
Minä en saanut edes ensimmäistäkään katkopaikkaa tuon 500 päivän jälkeen, vaikka sitä katkopaikkaa sentään ilkesin vähän kerjätäkkin, kun tiesin ansiosidonnaiselta putoamisen merkitsevän pakon sanelemana radikaaleja muutoksia koko elämään.
Olin tuon surullisen "työkkärin" jäsenenä tasan 3 kk odottaen, että he pelastaisivat. Ymmärsin tuona aikana, ettei työkkäristä tule koskaan olemaan apua elämässäni, joten irtisanouduin sieltä, vaikkei töitä ollutkaan. En siis saanut edes peruspäivärahaa. Miksi?
Työkkärin jäsenenä on sitouduttava ihan älyvapaisiin sääntöihin ja rituaaleihin, jotka ovat ihmisarvoa alentavia. Rohkeampaa ja ylevämpää on kuolla nälkään, se oli minun ajatus.
Mihin se johti: oli PAKKO saada mitä tahansa työtä, jonka avulla pysyn hengissä. Joskus vaihdoin töitä tavaraan (jotka möin enkä kertonut verottajalle), lämmityshalkoihin, jne. Milikuvitukseni avautui ihan uusille näköaloille ja elämä muuttui kivaksi köyhyydestä huolimatta. Se oli itseasiassa jännää: kuolenko nälkään?
Töiden saanti on helpointa, mitä tiedän. Jos olet enemmän kiinnostunut omasta hyvinvoinnistasi ja eduistasi, kuin sen eduista jolta töitä haet, et tule koskaan saamaan töitä. Eikä tarvitsekaan. Työ on palvelua. Ja isäntä on se, joka maksaa palkan (mikäli palkan on ansainnut). Joskus lähdin töistä ilman palkkaakin, kun aiheutin enemmän vahinkoa kuin hyötyä.
jälkeen häivyin koko pääkaupunkiseudulta. Nimittäin minusta ei vaan kertakaikkiaan ole miksikään kerjäläiseksi.
Minä otin itselleni oman projektin. Tämä oli erään talon ja sen ympäristön(pieni 3ha maa/metsä-tila reilu 200km Helsingistä) kunnostelu ja siivous. Töitä siinä riitti ja vähän tietenkin rahaakin upposi. Pientä mansikanviljelyäkin ajattelin, ja laitoin ja onnistuinkin, mutta markkinatorit tai hyvät myyntipaikat olivat liian kaukana, eikä keski-ikäinen äijä ole oikein sopiva mansikoita tien poskessakaan myymään, vaikka muut työt tekisikin.
Sen vaan tulin huomaamaan, että tuollaisten kiinteistöjen, jos eivät luonnonkauniilla rauhallisella hyvällä paikalla, realiarvot pikemminkin vaan laskevat noususta puhumattakaan vaikka niitä vähän kunnostaisi ja siivoisikin. Näistä syistä myinkin tuon projektini pois 4 suven jälkeen kun siitä kutakuinkin omani onnistuin vielä saamaan. Työpalkkoja ei noista saneerauksista ja siivouksista kyllä jäänyt mitään. Myös se vauhditti myyntipäätöstäni kun tämä nykyinen asuntoni oli mamman laitoshoitoon jouduttua tyhjillään ja sen olin pian perimässä.
Hyvä, tällä aloittajalla on asenne kohdillaan. Ei niitä töitä tulla kotiin tarjoamaan, ne on ite hankittava.
Itsekkin olen aina hankkinut työni ja pistänyt varmaan satoja hakemuksia ja monia soittoja tehnyt ja paikan päällä käynyt kysymässä. 15 vuoden työnurani aikana olen lomautettuna ollut pariviikkoa, sitä työnantajaa joka minut lomalle pisti en kauaa kattellut, minulla oli hyvin pariviikkoa aikaa hakee uutta duunia ja tärppäs ja vielä 400€ isommalla liksalla :). Muistan yhden kesätyöpaikkani aina, muut kaverit dokas tai pelaili tietokoneella kotona mutta minä keräilin apulantasäkkejä maalaistaloista pyörän kanssa, siinä tuli kuule viikossa varmaan pyöräiltyä enemmän kun nykyään vuodessa. Se oli aika erikoista kun kunta lupasi maksaa tyhjien apulantasäkkien keräilemisestä palkkioo. Taisin 500 markkaa viikossa tienata, se oli hyvä raha silloin sille keltanokkapojalle :) Tosin työn tein kesällä ja rahan sain vasta jouluna, mutta tulipa joulurahaa :) Onhan sitä tullut ruokapalkallakin joskus autoja korjailtuu.. Kyllä se niin on että täällä pärjää ja saa töitä vain se joka oikeasti työnhakuun panostaa ja kaikkensa antaa. 100 tai 1000 työpaikasta ei tarvitse kun kerran tärpätä.
Minun ei tarvinut laittaa koskaan "satoja" työpaikkahakemuksia ja joskus jopa tarjottiin hyviä, siis hyviä töitä ja tietenkin hyvällä palkalla. Näin siksi, että koulutukseni ja kompetenssini eri tehtäviin oli korkealla.
Mutta, elämässä ei tarvitse sattua "menestyjällekkään" kovin huonosti, kun sitä tippuu menestyksen kelkasta.
Siksi nuo kirjoituksenne tuntuvat hölmöiltä, aivan kuin kuvittelisitte hallitsevanne elämänne kaikkia tasoja. Aina ei ole niin, vaan jotain itsestä riippumatontakin voi tapahtua.
Jos on sairastunut tai eläkkeellä, niin ei silloin enää intoa ole töitä tehdä. Mutta jos on nuori ja terve tai vaikka vähän vanhempi ja terve niin ei silloin kannata kurjuudessa rukutella, vaan tekee sille elämälleen jotain.
Itselläni on vielä koulut vähän kesken, joten kovin moni ei niin mielellään ota iltaopiskelijaa hommiin, joten siinä saa melko tosissaan hakee töitä, siis jos parempia hommia haluaa.. Mutta sinnikkyys on palkittu ainakin minun kohdalla, tai ainakin pidän nykyisestä työstäni ja siitä vielä maksetaan ihan kivasti. Voihan se olla että joskus tiputaan ja lujaa mutta sit alotetaan alusta tai ruvetaan miettimään jotain muuta.. Tai sitten ollaan ja vietetään hienolla veneellä merillä päivätpitkät kalastellen.
jos on alalla jolla on hyvä työllisyystilanne niin ei niitä töitä anella tarvitse, vaan päin vastoin muut anelevat sinua töihin.
Varmaan moni näistä kansainväliseltä kilpailulta suojassa olevilta kotimaan markkinoiden aloilta oleva ammatti, kuten joku sähköasentajan ammatti olisi nykyään tässä mielessä hyvä.
Jos nuo "itsestä riippumattomat syyt" ovat muita, kuin onnettomuuden kautta syntyneitä, et valitettavasti tiedä, miten maailma toimii. Jos taas kysymyksessä on onnettomuus, olipa se sydänkohtaus, läheisen kuolema, tms., otan osaa suruusi ja kohtaloosi.
Itse kouluttauduin alalle, joka valmistuttuani ei enää ollutkaan "mediaseksikäs" ja haluttu. Itseasiassa ammattikunnan korvasivat muut ammatit. Entisiä kollegoitani jäi ruikuttamaan tilannetta, he "vaativat" omaa alaa vastaavaa duunia. Keneltä he vaativat? Ihmisiltä, jotka kaikista vähiten heille tulisi sitä tarjoamaan! Ja saahan sitä vaatia, tietääkseni mikään lakikaan ei rajoita työn vaatimista. :D
Lyhyt tarinasi kuvastaa, että joskus elämä oli makean makuista. Hunaja virtasi ja kaikki oli helppoa. Jos näin on ollut, syy nykyiseen köyhyyteesi löytyy peiliin katsomalla. Miksi elettiin yli äyräiden?
Elämän toimintamallia nähneenä tiedän, että paperityöläinen on ihan pian turha. Ei se ole minulle hauskaa, mutta surettaa kun he ovat lintukodossaan, joka pian tuhotaan. Nyt heillä olisi oiva tilaisuus varautua siihen: laittamalla mammonaa syrjään, kouluttautua vapaa-ajallaan, yleensäkin ajattelemaan "Mitä tämän jälkeen". Joka näin tekee, ei köyhdy.
Elämä on sijoittamista alusta loppuun. Hyvä sijoittaja tunnistaa riskit ja varautuu niihin ja jopa hyväksyy mikäli ne kaatuvat niskaan, ja siihenkin on varasuunnitelma laadittu. Sijoitat koulutustasi, tietojasi, taitojasi, rahojasi, aikaasi ja niität juuri sitä mitä kylvät.
Kirjoituksemme tuntuvat todellakin hölmöiltä - ihan kuin hallitsisimme maailmaa ja sen toimintaa. Juuri näiden hallitsemattomuus on ainakin itseni tehnyt varovaiseksi, nopeasti toimivaksi, muutokset hyväksyväksi sijoittajaksi. Kuten olen tuonut esille, alussa sijoitin päin p....ttä, mutta kun riittävästi maksaa, niin pakostakin oppii. Jos kerran putoat katolta, niin tiedät, ettei siellä voi hillua ihan miten lystää. Jos sitä ei hiffaa, on pöljä. Valitettavasti. Ja jos on pöljä, pitää lukea enemmän.
Kannattaa pistää rahaa syrjään silloin kun sitä tulee, tai koittaa sijoittaa järkevästi. Itse olen pari tyhmää sijoitusta tehnyt, tosin sain minä niistäki omat takasi. Pikkuhiljaa alkaa oppii miten ja mihin kannattaa sijoittaa.
pankkiiri tai joku rahaston hoitaja joka sijoittaa toisten rahoja ja kahmii mahdolliset voitot itselleen palkkioina riskien jäädessä niiden vastuulle joiden rahoja sijoitellaan.
Myös sellaiset sijoittajat joilla on strategista ns. sisäpiiritietoa voivat menestyä.
Suursijoittajilla on aina ainakin jonkin verran myös tätä sisäpiiritietoa, ja he voivat myös massiivisella sijoituspääomallaan vaikuttaa markkinahintoihinkin.
Jotkut piensijoittajatkin voivat menestyvä varsinkin jos sattuu hyvä tuuri. Suurin osa pieneijoittajista kuitenkin häviää sijoituksissaan, kun ne riskit vaan tuppaavat kummasti realisoitumaan, ja joistain riskittömistä korkosijoituksista ei juuri positiivista realikorkoa jää kun tuotosta vähennetään pääomatulovero ja huomioidaan inflaatio.
huomioidaan verotuksessa.
jää usein tällainen tappion verovähennysoikeuskin hyödyntämättä. Ostetaan vaikkapa kerran jotain osakkeita ja sitten otetaan niistä tappiota ja se on siinä, ei ole vielä siinä vaiheessa mitään mistä verovähennykset kuittaisi.