Mitä mieltä tällä palstalla ollaan aslanin toiminnasta? Onko teidän mielestä oikein, jos joku tuntee homoseksuaalisuudestaan syyllisyyttä ja siitä eheytymiseen tarjotaan apua? Oma mielipiteeni on, että homoutta ei pidä leimata sairaudeksi, mutta jos joku siitä kärsii, niin sitä saa hoitaa ikään kuin sairautena.
Perustelu: kärsimystä tulee lievittää vaikka se johtuisi asiasta (homoudesta), jota pidetään täysin hyväksyttävänä ja tervetulleena.
Perustelu: kärsimystä tulee lievittää vaikka se johtuisi asiasta (homoudesta), jota pidetään täysin hyväksyttävänä ja tervetulleena.
Vastaukset 89
Vanhimmat
Minusta Aslan tekee ihan hyvää työtä. Kaiken pitää tosin perustua vapaaehtoisuuteen, siihen, että kyseinen henkilö itse kokee homoseksuaalisuuden ongelmaksi.
Minusta on heittelejättöä sanoa sellaiselle henkilölle, että kaikki on kunnossa ja ota homoseksuaalisuudesta ilo irti.
""Minusta Aslan tekee ihan hyvää työtä. Kaiken pitää tosin perustua vapaaehtoisuuteen, siihen, että kyseinen henkilö itse kokee homoseksuaalisuuden ongelmaksi."" Sanot näin.
Miksi homous olisi kenellekään ongelma? Ongelman siitä tekeee juuri yhteiskunta kun syrjii homoja ja etunenässä uskovaiset omilla raamatuntulkinnoillaan. HE tekevät homouden ongelmaksi, vaikkei henkilö itse homoudestä kärsisi. Tokihan homoseksuaalille kumppaneita löytyy ja kohtalotovereita. Homo voi rakastua vain samaa sukupuolta olevaan, muu on teeskentelyä. Kukapa sitä haluaisi olla toisen luokan kansalainen julkisesti, joten omaa homouttaan voi yrittää paeta - huonolla menestyksellä. Vastahan telkkarissa tuli juttu siitä, miten homomiesten ja heteronaisten aivoissa mantelitumake tai joku toimii samalla tavalla.
Homouden raamatullisia perusteita hakevat unohtavat taas tässä hegemoniassaan sen, ettei esim. orjuuttakaan sallita, vaikka se oli raamatun aikana normaalia. Naista sorretaan vieläkin raamatullisin perustein. Näin voidaan kätevästi valita, mitä yhteiskunnallista keskustelua haluaa perustella raamatullisesti eikä takana ole sen kummempaa kuin omat henk.koht pelot ja kaunat.
se on väkisinkin totta, sanoi Aslan siihen kyllä tai ei. Ja mielestäni myös sairaus, koska terve ihminen, jolla oli hyvä vanhemmat, ei tule homoksi, ellei pakoteta.
"Perustelu: kärsimystä tulee lievittää vaikka se johtuisi asiasta (homoudesta), jota pidetään täysin hyväksyttävänä ja tervetulleena."
Onko homous tervetullutta? Onko sitä tutkittu tarpeeksi jotta tiedettäisiin mitä mielenhäiriöitä ja ongelmia se aiheuttaa? Eipä ole. On todella ylimielistä väittää ettei siitä tule mitään ongelmia kun sinulla ei selvästi ole kokemusta asioista. Kyse on pitkälti siitä mitä henkilö itse on lapsuudessaan kokenut, ja miten on sitten kasvanut esimerkiksi ilman turvallisuutta, kokenut olevansa ulkopuolinen. Tästä tulee helposti homous, ei mistään muusta, eikä siihen tietysti voi "vaikuttaa" kun ei halua käsitellä tunteitaan, mutta loppujen lopuksi on kysymys siitä, eikä geeneistä.
Jari Sillanpää ainakin joskus iltapäivälehden lööpissä itki isän ikävää, ilmeisesti oli kasvanut ilman isää. En tiedä kun en lehteä lukenut.
Se eilinen Aslanin täti sanoi, että lapsuudella on vaikutusta ihmisen elämänkulkuun ja jopa seksuaali-identiteettiin. Minusta tuo kuulostaa ihan uskottavalta, vaikka ei varmaan kaikista isättömistä tule homoja.
Seksuaalinen suuntautuminen on valinta? Ja mites tällainen valinta tehdään? "Hmm, tänään minulle maistuisi kyrpä, joten olen tänään homo ja huomenna jatkan pillun perässä juoksemista."
Sitten vielä heität homouden vanhempien syyksi - kerropas, millaiset vanhemmat aiheuttavat homoutta?
Homous ei tietääkseni aiheuta minkäänlaisia mielenhäiriöitä ja -ongelmia. Minä voin väittää näin, koska olen homo.
ilman isää kasvanut. Kummallista spekulointia.
http://www.iltalehti.fi/viihde/200802197272470_vi.shtml
eilen telkkarissa, ainakaan se Aslanin tyyppi. Tai en tiedä, onko taipumus valinta? Jos alkoholisti juo, tekeekö hän valinnan vai ei?
Mutta jos jotain on korjattu (Aslanin toiminnassa), eikö se silloin ole ollut rikki? Eihän ehjää voi korjata?
Kun sanoin, että homous on tervetullutta, niin tarkoitin sitä, että on väärin sanoa, että homoilla on vääränlainen seksuaalisuus. Siis, yhteiskunnan täytyy kyetä hyväksymään se, että ihmiset ovat seksuaalisuutensakin puolesta erilaisia.
Pointtini oli se, että jos joku kärsii tästä erilaisuudesta, niin on hienoa jos joku auttaa "parantumaan" erilaisuudestaan.
>>> Jari Sillanpää:
Isä kuritti remmillä
23.2.2008 10:05
Kun Jari Sillanpää oli lapsi, isä kuritti häntä remmillä. Hylätyksi tulemisen pelko piinaa suosikkilaulajaa vielä aikuisenakin, Ilta-Sanomat kertoo.
...
"Nurkkaa" ja "remmiä" pikku-Jari odotti kauhuissaan aina, kun oli tehnyt jotain kiellettyä.
"hylätyksi tulemisen pelko jäi kuitenkin hänen taakakseen loppu elämän ajaksi.
- Ei isä tehnyt sitä pahuuttaan eikä kokemattomuuttaan, mutta hylätyksi tulemisen pelko on jäänyt minuun asumaan, laulaja tilitti. "
2 vuoden kuluttua, kun olet lähes umpihomo. Huonost käy, jos käytät seksuaalisuuttasi hullutukseen ja mielettömien halujen toteutukseen ja irstailemiseen. Tiedät itse että sinulla on lapsuudessa ongelmia eikä se enää auta, sinun tulee luopua homoudesta jos todella haluat elää tasapainoista ja mukavaa elämää.
on VALINTA, eikä erilaisuus. Kuten sanottu niin taipumus siihen on muualla kuin geeneissä, lapsuudessa, eikä se ole erilaisuutta vaan iljettävää menoa. Homous johtaa pahempiin asioihin, koska se on vääryyttä, jolle ihminen halua parantua synnistään. Se on ihmisen oma valinta, mitä elämällään tekee, mutt ajoka tekee väärin tuntee sen kyllä omassatunnossaan, vaikka kuinka yrittäisi puolustella, se on silt ihimon luonnotonta toteuttamista tuo homoseksuaalisuus jonka Raamattu auttamatta tuomitsee. Jos ei Raamattua oteta tosissan seurauksena on meillä yhteiskunnalliset ongelmat kuten nykyään emmekä voi niille mitään, niihin kuuluu myös homoseksuaalisuus joka ei ole perinnöllistä, ja jos se ei ole perinnöllistä minun mielestäni olisi hyvä jos homoseksuaalisuus auttamatta luokiteltaisiin taipumukseksi, normaaliahan se ei ole.
joskus selkäänsä saanut. Minä ainakin sain selkääni lapsena, enkä siis ole homo.
Nuo tuollaiset Aslanin tyypin hakemat "syyt" homouteen ovat aivan käsittämättömiä. Ei hänellä ollut mitään tutkimustulosta antaa tuostakaan asiasta, kunhan vaan höpisi lämpimikseen.
Eli vasta 27-vuotiaana homouden vaikutukset alkavat ilmetä?
Minä käytän seksuaalisuuttani osana elämääni - minulla on mies, jota rakastan. Hänen olemassaolonsa ja läheisyytensä antaa elämääni sisältöä.
Pitäisikö minun kieltää itseni? Erota? Sanoa toiselle: "hei, keskustelupalstalla eräs tyyppi sanoo minun rakkauteni sinua kohtaan johtuvan psykologisesta sairaudesta, joten sen perusteella eroan sinusta"?
Miksi sinä vihaat minua?
Puppua puhut.
Ettäkö joku henkilö X heräisi eräänä aamuna ja päättäisi että hei, rupeanpa tässä nyt sitten homoksi?
Kyllä tuntemani homot ovat sanoneet, että jos ihan oikeasti asiasta päättää saisi, he olisivat heteroita. Valtakulttuurissa olisi paljon turvallisempi olla ja kumppaneitakin tulisi enemmän vastaan kuin pienissä ja piiloutuvissa homopiireissä.
Mutta kun ei. Valinta ei ole ollut oma. Homouttaan ei ole päässyt karkuun tekeytymällä heteroksi.
Jotkut uskikset sentään sanovat, että homous ei ole tuomittavaa taipumuksena niin kauan kun pitää tekonsa kurissa. Eli (vain) piilotettu ja kahlehdittu homous on hyväksyttävää. Itse menet tätäkin pitemmälle luokittelemalla homouden ajatuksenkin sairaudeksi.
" miten on sitten kasvanut esimerkiksi ilman turvallisuutta, kokenut olevansa ulkopuolinen. Tästä tulee helposti homous..."
Mitä paskaa! Tuo jos pitäisi edes vähän paikkansa vähintään puolet teiniangstinsa kärsineistä olisi "muuttunut homoksi".
>> Miksi sinä vihaat minua?
Hänen suhtautumisensa ja mielipiteensä minusta osoittavat hänen inhonsa ja vihansa.
Kykenetkö sinä henkilökohtaisesti muistamaan sen hetken ja sen päivän, kun valitsit olevasi hetero? Vai oletko sinä aina tuntenut itsesi heteroseksuaaliksi, ilman että olisit oikeastaan edes ajatellut mitään muuta vaihtoehtoa? Oletko sinä mielestäsi VALINNUT olevasi hetero? Uskotko että homoseksuaalit ovat tehneet myös saman valinnan, mutta valinneet sen toisen vaihtoehdon?
Kasvaako ihminen siten että lapsena seksuaalinen suuntautuminen ei ole vielä edes kehittynyt, mutta murrosiässä kun seksuaalinen kypsyys saavutetaan, tehdään tietoinen periaatepäätös ja valinta siitä kumpien kanssa mennää treffeille, tyttöjen vai poikien? Ja ne jotka ovat tehneet valinann treffailla oman sukupuolensa edustajia tekivät väärän valinnan, kun olisi pitänyt valita vastakkaisen sukupulen edustajat?
Onko seksuaalinen suuntaus mielestäsi ihan oikeasti tietoinen päätös ja VALINTA? Mitkä siihen valintaan vaikuttavat? Minkä asioiden perusteella sinä teit oman päätöksesi? Vai teitkö valintaa ollenkaan? Synnytikö heteroksi? Syntyvätkö jotkut homoiksi?
kelle vastasit on täysin imaissut itseensä sen eilisen Aslanin "terapeutin" väittämät.
Raamatussasi sanotaan myös että miehellä pitää olla lyhyt tukka ja naisella pitkä, koska LUONTO OSOITTAA että niin pitää olla. Tuon kohdan ohitat kuitenkin olankohautuksella niin kuin muutkin uskovaiset nykyään, miksi?
Et tiedä homoudesta mitään, joten ole vain ihan hiljaa.
että vanhemmat olivat myötäileviä ja antoivat aina periksi, siinä sinun laittamassa. Sekin voi olla osasyy
sitä hyväksyntää mieheltä? Mikset hae sitä naiselta? Vai etkö ole ajatellut asiaa? Miksi sitä pitää puolustella jos se kerran on niin normaalia mielestäsi, vai eikö ole? Kannattaisi vähän tutkia asiaa. Se tuntuu epänormaalilta. Uskon kuitenkin että mies sisimmässään haluaa olla naisen kanssa. Sinulla on vain ongelma isäsi kanssa, et saanut tarpeeksi huolenpitoa tai huomiota ja ajattelit että hän on perverssi, tjs, joku sai sinut valitsemaan homouden, ehkä hylätyksi tulemisen pelko.
ollut vihata. Vai oletko ehkä piilohetero? Kuitenkin olet! Myönnä jo pois. Vihani kohdistuu sukupuoliseen suuntautumiseen, joka on Jumalan tahdon vastaista, ellei se ole miehen ja naisen välinen, koska Jumala loi naisen mieheksi ja naiseksi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät eikä pervessisti mieheksi ja mieheksi tai naiseksi ja naiseksi!
Siinä jutussa sanottiin, että Jaria kannustettiin. Milloinkas siitä on tullut homouden "syy"? Ja toisessa taas sanottiin, että homous johtuu siitä, että Jari sai selkäänsä.
Minä en tajua teitä, en alkuunkaan.
"Mksi haet tavallaan sitä hyväksyntää mieheltä? Mikset hae sitä naiselta?"
Minä koen miehiä kohtaan henkistä, romanttista ja seksuaalista vetoa. Naisia kohtaan en.
Kyse ei edes ole hyväksynnästä.
"Miksi sitä pitää puolustella jos se kerran on niin normaalia mielestäsi, vai eikö ole?"
Sitä täytyy puolustaa, koska eräät henkilöt haluavat demonisoida sen.
"Uskon kuitenkin että mies sisimmässään haluaa olla naisen kanssa."
Uskomuksesi ei ole yhteneväinen todellisuuden kanssa.
"Sinulla on vain ongelma isäsi kanssa, et saanut tarpeeksi huolenpitoa tai huomiota ja ajattelit että hän on perverssi, tjs, joku sai sinut valitsemaan homouden, ehkä hylätyksi tulemisen pelko."
Minulla on aina ollut hyvät suhteet isääni, paremmat kuin äitiini. Vaikka faija ei mikään macho-idiootti ollutkaan, niin hän on enemmän mies useimmat heteromiehet.
interseksuaalit? Kerropas se.
"Vai oletko ehkä piilohetero? Kuitenkin olet!"
Minä en ole piilo- enkä julkihetero.
"Vihani kohdistuu sukupuoliseen suuntautumiseen, joka on Jumalan tahdon vastaista..."
Ei, vihasi kohdistuu seksuaaliseen suuntautumiseen, joka on SINUN tahtosi vastaista. Käytät jumaluuksia ja sen tahtoa vain pönkittääksesi ja pohjustaaksesi omaa suvaitsemattomuuttasi.
Kuinka voit vihata homoutta, mutta et homoutta?
Kirjoittamasi perusteella kannattaa olla hyvin huolissaan siitä.
Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi, sanoo sinun raamattusi. Ja siinäpä sinä tuomitset. Luotat armoon jota et salli muille.
Lue sitä raamattuasi. Ihan oikeasti. Jos haluat jumalaasi uskoa, niin yritä nyt edes onnistua siinä ja toteuttaa jumalasi tahto. Olet kaukana siitä. Jos uskot tällä käytökselläsi noudattavasi jumalasi sanaa, ole huolissasi vielä enemmän.
Näinköhän tapaamme helvetissä ;)
on ongelmia seksuaalisuutesi kanssa, niin hae apua siihen äläkä heijasta ongelmiasi muihin. Ei se sinua auta.
Ihmisen normaaliin seksuaalisuuteen kuuluu heteroseksuaalisuus, homoseksuaalisuus ja kaikki siltä väliltä.
Rakkauden rinnastaminen hyväksynnän hakemiseen, kuten kirjoituksessasi teit, kertoo ongelmista omassa elämässäsi. Oikeasti, apua kannattaa hakea.
heteroseksuaaliksi? Kirjoituksestasi päätellen kyllä. Se tarkoittaa sitä, että olet bi-seksuaali. Kiinnostut molemmista sukupuolista. Homoseksuaaleilla ja heteroseksuaaleilla ei sitä valinnan mahdollisuutta ole. Ei ole toista puolta korvaamaan tukahdutettua toista.
Se, että tunnet asiasta syyllisyyttä ja kompensoit sitä homofobialla, on asia jota sinun kannattaa miettiä ja opetella hyväksymään tämä täysin normaali puoli itsestäsi. Kovin kauaa et voi jatkaa itsesi kieltämistä kuitenkaan.
pitää rakkautta iljettävänä? Kuulostaa kammottavalta.
Toisaalta, sinäkin ilmeisesti tukahdutat osan omasta seksuaalisuudestasi, sillä edelleen vain bi-seksuaali voi tosissaan uskoa sen olevan valintakysymys. Homoseksuaalille ja heteroseksuaalille se ei ole vaan se on luonnostaan tuleva asia.
Sitten jos ahdasmielisessä ajatusmaailmassaan ei voi omaa bi-seksuaalisuuttaan hyväksyä, on tietysti joillakin seurauksena homofobia.
...vaikka äitisuhteeni ei ole sellainen kuin olisin toivonut. Tavallaan olin heitteillä ja yksinäinen, isään paremmat suhteet. Mutta minusta ei myöskään tullut lesboa. Pitäisiköhän nyt alkaa miettimään perusteluja ja analyyseja omalle heteroudelleni.
Eikös raamatussakin sanota, että joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa. Taas menee uskovaisten selitykset ristiin.
myös Ajankohtaisessa kakkosessa se eräs psykiatri (vai mikä hän oli), että jos homouden syitä pitää tutkia, niin yhtälailla voisi sitten laittaa heterot psykiatrille ja tutkia mistä se johtuu.
En minä tajua noitten keittiöpsykologien höpinöitä. Jos ei homous johdu tuosta, niin se johtuu tästä ja sitä rataa.
se on väkisinkin totta, sanoi Aslan siihen kyllä tai ei. Ja mielestäni myös sairaus, koska terve ihminen, jolla oli hyvä vanhemmat, ei tule homoksi, ellei pakoteta.
"Perustelu: kärsimystä tulee lievittää vaikka se johtuisi asiasta (homoudesta), jota pidetään täysin hyväksyttävänä ja tervetulleena."
Onko homous tervetullutta? Onko sitä tutkittu tarpeeksi jotta tiedettäisiin mitä mielenhäiriöitä ja ongelmia se aiheuttaa? Eipä ole. On todella ylimielistä väittää ettei siitä tule mitään ongelmia kun sinulla ei selvästi ole kokemusta asioista. Kyse on pitkälti siitä mitä henkilö itse on lapsuudessaan kokenut, ja miten on sitten kasvanut esimerkiksi ilman turvallisuutta, kokenut olevansa ulkopuolinen. Tästä tulee helposti homous, ei mistään muusta, eikä siihen tietysti voi "vaikuttaa" kun ei halua käsitellä tunteitaan, mutta loppujen lopuksi on kysymys siitä, mitä on kokoenut lapsena, ja mitä valinnut elämässäänsä sen perusteella. Ei sille voi mitään. Kaikkein konservatiisimmatkin homointoilijat vielä väittävät, että kysymys on geeneistä mutta suurimmaksi osaksi tietysti elinympäristöstä. Itse väitän ettei geeneillä ole tässä osaa eikä arpaa, vaan pelkästään elinympäristöllä, miten on varttunut, en ole homofoobikko vaan kirjoitan tämän silkkana faktatietona, koska niin se nyt vain on. Jos joku haluaa olla vastaan niin näytä todisteet. Vielä ei ole löydetty "homogeeniä" eikä tulla löytämäänkään, sanokaa minun sanoneen.
Aivopesu näköjään toimii. Keittiöpsykologit koolla. Just joo.
Hae Aslanista terapeutin paikkaa. Tuo tekstisi on just sitä, mitä tuon ohjelman mukaan siellä tarjotaan. Sopisit hyvin siihen homofoobikkojen fundissakkiin.
varma että Jumala parantaa homoseksuaalisuudesta jos vain haluaa. Homoseksualiisuuteen johtavat esimerkiksi vääristynyt isäsuhde ynnä muu sellainen se ei missään ole normaalia eikä ole tullut geeneistä. Nämä kaksi asiaa on hyvä ymmärtää ennen kuin alkaa puolustamaan homoseksuaalisuutta.
Homoseksuaalisuus on taipumus eikä suinkaan normaali olotila ja siihen on nimenomaan lapsen kokemuksilla vaikutusta, tähän on tultu useissa tutkimustuloksissa. Siksi kun homoseksuaalisuus osoittaa toteuttajansa rikkinäisyyden, tulisi siitä päästä eroon sen sijan että sitä pidettäisiin normaalina!
tapahtui, kun tolla lailla sekosit. Raamatulla päähän vai?
uskonut Jumalaan, ja Jumala rakastaa minua, kuten kaikkia muitakin ihmisiä. Siksi Jumala haluaa kaikille hyvää! Mutta jos ihminen valitsee hyvän sijasta pahan, Jumala ei välttämättä pidä siitä, kuten homoseksuaalisuus.
Yhteiskunnassa varmaan olemme yhtä mieltä siitä, että tappaminen, valehteleminen, varastaminen, avionrikkominen(aviopuolison pettäminen), insesmi, ynnä muu vastaavankaltainen on väärin. Miksi Jumala olisi antanut tarpeettoman ohjeen homoseksuaalisuuden karttamisesta ja tuomitsemisesta, jollei sillä olisi todellisuuden kanssa mitään tekemistä? Olisiko Jumala antanut tarpeettoman ohjeen? Eikö sekin lopulta johda syntiin, josta Sodomalaiset rangaistiin? Älä ole niin kevytmielinen vaan ajattele asioita vähän laajemmin.
todisteet kehään. Varma olet asiasta ja väität jotakin, joten sinun on pystyttävä se todistamaan.
Eipä siitä kauaa ole kun julkaistiin ihan päinvastainen tutkimus, mutta kerrohan ne todisteesi. Pelkkä mielipide kun ei todista mistään muusta kuin mielipiteen esittäjästä.
Yksittäistapauksina voisin heittää, että tunnen paljon homoseksuaaleja ja valtaosalla oli hyvä lapsuus. Oma lapsuuteni oli traumaattinen ja turvaton - olen heteroseksuaali.
homoudesta syyllisyyttä? Olisiko kenties uskonnolla ja ahdasmielisellä ympäristöllä jotain vaikutusta asiaan? Mitä luulet?
>> Olisiko kenties uskonnolla ja ahdasmielisellä ympäristöllä jotain vaikutusta asiaan? Mitä luulet?
on olemassa oikea ja väärä. Asia on täysin yksiselitteinen. On väärin tehdä toisille pahaa.
ahdasmielinen ympäristö on; kuvaako vaikkapa "en pidä maksalaatikosta" sanominen tätä ympäristöä?
>> Asia on täysin yksiselitteinen. On väärin tehdä toisille pahaa.
mitä ajat takaa, enkä lähde arvailemaan.
on luonnollisesti epänormaalia, siksi henkilö tuntee olevansa vääryydessä, kuitenkin hän haluaa jatkaa kun on saatanallisten himojensa vanki. Jollei joku tule ja pysäytä tilannetta, homoseksuaali on auttamatta tiellä joka vie helvettiin. Homoseksuaalisuus on tapa josta vain täytyy päästä irti, jos haluaa, se on mahdollista, piste. Älä väitä vastaan kun et ole selvästikään tutkinut asiaa.
pahaa (eli viittaat homosteluun) niin aletaanko etsimään sopivaa kivityspaikkaa? Heitätkö sinä sitten ensimmäisen kiven?
Älä väitä vastaan, kun et selvästikään ole itse siitä tietoinen.
mutta olisin paljon mieluummin homo, kuin tuollainen hurahtanut sekopää.
Pakko myöntää, että kristinuskoa käytetään homoja vastaan. Tosin itse olen sitä mieltä, että tälläinen on nykyisin enemmänkin ahdasmielinen uskonnollisuuden ongelma.
Suurempi syy siihen miksi homoja vihataan on mielestäni pelko. Ihmiset haavelevat omasta kodista johon kuuluu puolison lisäksi omia jälkeläisiä. Ei varmastikaan kaikki tälläisestä haaveile, mutta monet kyllä haaveilevat. Näille haaveille homous tuntuu uhalta, joku ajattelee pitääkö sanoa hyvästit onnelliselle elämälle jos olenkin homo. Ihmiset taistelevat vastaan: en halua enkä saa olla homo.
Tietenkin sillä, mitä muut ajattelevat on myös suuri merkitys. Mutta sanoisin, että suurin syy homovastaisuuteen on nimenomaan pelko.
"Älä väitä vastaan kun et ole selvästikään tutkinut asiaa. "
Tunnetko itse yhtään homoa?
Ovatko he vahvistaneet teoriasi?
Minun tapaamani ovat sanoneet että helpointa olisi olla hetero, mutta kun ei ole sellaiseksi syntynyt.
"ahdasmielinen ympäristö on; kuvaako vaikkapa "en pidä maksalaatikosta" sanominen tätä ympäristöä?"
Ei vaan sellainen, jossa sanotaan, että maksalaatikon syöminen on luonnotonta, kieroutunutta, väärin, syöksee ihmisen tekemään kauheuksia, syöksee kansakunnan rappioon jne.
kokee homoseksuaalisuutensa sairaudeksi, on syynä
lapsuuden aivopesu&henkinen väkivalta, mikä
perustuu muinaisten lampaan nussijoiden
kieroutuneeseen moraaliin ja maailmankuvaan.
Näiden homojen sairautta pitää hoitaa, mutta
sairaus ei ole homous, vaan uskonto.
Uskonto-sairautta voi hoitaa terapiassa, ja on
olemassa myös sellainen yhdistys kuin Uskontojen
Uhrit Ry. Homous on normaalia, mutta itsensä
räjäyttäminen, noitien poltto tai Peugeot 505:n
omistaminen ei ole...
vastasin esittämääsi kommenttiin äsken kössönömille.
vastannut muuta kuin tyypillistä hihhuli-paskaa,
me oikeassa, muut väärässä...
Voisitko hieman täsmentää, oliko vastauksessani jotain sellaista, mistä olet erimieltä? Keskustelun aihe on minusta vakava ja haluan täysin avoimin kortein pohdiskella tätä aihetta tällä palstalla.
Sinulla ei ole paljoa vara puhua mikä on
syntiä ja mikä ei. Sinun näkemyksesi perustuu
yli 2K vuotta vanhan paimentolaiskansan
näkemyksiin. Itse en paljoa kuuntele sellaisten
mielipiteitä, jotka ovat silponeet pippeleitä ja
sekaantuneet lapsiin.
Ja tuo homovastaisuus löytyy vain vanhasta
liitosta, ei lainkaan uudesta, joten se ei
ole enää voimassa(ainakin niin täällä väitetään).
Vai onko lasten kivittäminen vielä voimassa?
Oletko muuten silponut omaa tai jonkun toisen
pippeliä?
Nyt varmaan alat mussuttamaan homouden olevan
himoa, jonka jeesus kielsi. No, jos sinua himottaa
homot noin paljon(eli pidät sitä heteroseksiä
parempana), niin olisikohan aika alkaa homoksi?
Jos homous olisikin himoa, ja himous olisi
kielletty suuren taikuri-puuseppä-zombien toimesta,
niin mistä vitusta luulet lapsien saavan alkuna?
Panemalla löysällä munalla? Kyllä tiesin että
te hihhulit olette ihan munattomia, mutta
noin vitun impoa porukkaako te olette?
Muuten luonnossa on vaikka kuinka paljon homoseksuaalisia
eläimiä, mitäköhän vuori-runkku-jumalasi yrittää
viestiä meille?
Menee vähän aiheen ohi, mutta kun täällä hihhulit paasaavat miten homous on syntiä ja luonnottomuutta, niin mikä siinä homoudessa on kaikkein pahinta, mistä se homouden synti alkaa? Alkaako se A) anaaliseksistä, B) ylipäätään seksuaalisesta halusta samaa sukupuolta kohtaan, C) suuseksistä (käsittääkseni kohtuu yleinen seksin muoto homoseksuaaleilla) D) dildoista ja sormettamisesta vai E) kaikkista edellä?
Jos homoseksuaalien välinen anaali- ja suuseksi on syntiä, niin onko se myös heteroiden kohdalla niin? Miksi mies vetämässä poskeen on pahempi juttu kuin nainen vastaavassa toiminnassa? Saako mies ylipäätään antaa suuseksiä edes naiselle? Onko meille heteroillekin sallittu vain pikainen lähetyssaarnaaja pimeässä lastentekoaikeissa?
Odottelen absurdeja vastauksianne.
Mooseksen kirja sanoo niin. Se riittää hihhulille.
Kivet mukaan!
Voin helposti uskoa, 3. Moos. riittää monelle hyvin perusteluksi homofobiaan. Sitten pitää kivien viskonnan lomassa kysyä, kuka on homo ja siten syntinen. Onko esim. syntiä ja homoutta, jos Kalle ajattelee Ristoa samalla kun vetää käpälään (Vai oliko se tassuunvetokin syntiä, vaikka ajattelisi Annikkia)? Vai muuttuuko Kalle homoksi ja syntiseksi vasta sillä sekunnilla, kun vaseliinipurkki kaivetaan esiin ja jekkukeppi sujahtaa suoleen? Entä jos Kalle _vahingossa_ koskettaa Ristoa ja mopo keulii, onko Kalle silloin syntinen homo?
Nykyissä tulkinnoissa synnistä puhuttaessa painotetaan merkitystä, joka viittaa jumalallisen lain rikkomiseen.
Alkukielen sanan merkitys on kuitenkin laajempi. Laajasti ottaen se tarkoittaa myös erehdystä, tieltä eksymistä, maalin ohi ampumista.
Minusta olisi hyvä ymmärtää, että Jumala ei ole antanut ihmiselle ohjeita ilkeyttään. Kyse on pikemminkin siitä, että niitä ohjeita seuraamalla elämässä menee paremmin.
Kyse on ikäänkuin ihmisen käyttöohjeesta.
pääsee todennäköisesti helpoimmalla, kun tuomitsee kaiken mikä tuntuu hyvältä. Joku kirkkoisä kuohitsikin itsensä varmuuden vuoksi.
Eli Kalle on syntinen. Mutta jos Kalle on katolinen, niin eikun koppiin tunnustamaan. Saapahan Isä taas herkullisen tarinan iltojensa iloksi.
Tuo on hemmetin hyvä argumentti, kun haluaa vapaaksi vastuusta? Vai käsitinkö asian aivan väärin?
No jos Raamattu on Jumalan sanaa ohjeineen, niin kaikkine epämääräisyyksineen ja ristiriitaisuuksineen se on silkkaa ilkeyttä ja sadismia. Homous on syntiä, mutta määrittelepä se homo ensin.
mutta tarkoitin jotain seuraavaa.
Raamattu on ohjekirja. Ajatellaanpa, että sulla on kopiokone. Se on aika monimutkainen kapistus, joten jos haluaa saada ominaisuuksista jotain irti, on hyvä tutustua ohjekirjaan. Ja varsinkin sitten, jos jotain on mennyt pieleen.
Nykyisin ihmiset eivät vain juurikaan välitä ohjekirjasta, vaan painelevat summan mutikassa nappuloita miten huvittaa. Tai mikä hullumpaa, kokeilevat käyttää kopiokonetta traktorin tai moottorisahan ohjeella.
Eihän siitä voi seurata mitään muuta kuin vaikeuksia.
Nyt on uuden liiton aika, sanoo uudestisyntynyt kristitty. Ja kivittää silti.
Yritän vastata sen mitä asian tiedän/luulen, korjatkaa jos tiedätte paremmin.
Mooseksen lain tarkoitus oli aikanaan antaa ohjeistus, joka suojeli juutalaisten yhteisöä. Tämän ohjeistuksen katsottiin tulleen suoraan Jumalalta.
Heterojen avioliitossa tapahtuva anaali- ja suuseksi on varmaankin verrattavissa itsetyydytykseen. Sillä niiden tarkoitushan ei ole jälkeläisten saaminen. Siinä mielessä ne ovat varmaankin syntiä, mutta epäilen niiden olevan enemmistön mielestä pienempiä syntejä, kuin homojen toteuttamina.
Avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet ovat todennäköisesti olleet tuomittavia siksi, että niistä on usein seurannut jälkeläisiä, joita kukaan mies ei ollut elättämässä. Nimittäin pari tuhatta vuotta sitten kulttuuri oli hyvin patriarkaalinen ja jokaisen naisen oli syytä kuulua jonkun miehen talouteen.
kun kieltää seksuaalisuutensa. Niin vai?
oikeastaan tunnet Raamattua? On todella helppo heittää, että Raamattu on ilkeyttä ja sadismia, tuntematta kokonaisuutta.
Perskule! Unohdin aivan toisen liiton. Aika Elisabeth Taylor -henkistä. Tosin joillekin riittää
kun syntyy kerran.
"Raamattu on ohjekirja. Ajatellaanpa, että sulla on kopiokone."
Tiedätkö mitä? Ohjekirjassa on tapahtunut paljon muutoksia. Kopiokonetta ei ollut vuonna 387.
Jos Korintin ja Syrakusan seurakunnilla on aivan erilaiset Markuksen evankeliumit, niin
eihän siitä voi seurata muuta kuin erimielisyyksiä.
Minun Raamatun tuntemukseni on täysin epärelevanttia tämän keskustelun valossa. Mutta katsopa ympärilläsi olevaa kristikuntaa. Siellä vallitsee lukuisia suuntauksia ja tulkintoja, pahimmillaan eri suuntaukset ovat toistensa kurkussa kiinni tapellen kumman tulkinta on oikea. Raamattu on siis ristiriitainen ja epämääräinen opus ohjeiltaan. Onko se luonut rauhaa ja rakkautta ympärilleen? Not.
Raamatun ohjeet on luotu ylläpitämään patriarkaalista yhteiskuntaa, jossa mies on luomakunnan kruunu. Onko yhteiskunta, jos hyvä kameli hakkaa naisen arvossaan milloin tahansa, hyvä ja niin ylläpitämisen arvoinen, että siihen suunnatuista ohjeista on pidettävä kiinni kynsin hampain? Onko Jumalan luoma ihanneyhteiskunnan orjilla ylläpidetty, jossa nainen on vain omaisuutta siinä missä aasikin?
Olen siinä mielessä kanssasi samoilla linjoilla, että Raamatun seksuaalikäsitykset perustuvat patriaaliselle yhteiskunnalle, niiden tarkoitus on pönkitää patriarkaattia ja kun ne ajan saatossa ovat näyttäneet absurdit kasvonsa, niiden olemassaoloa puolustetaan "Jumalan sanana".
Esiaviollinen seksi, etenkin naisilta, on jyrkästi kielletty siksi, että naisen neitsyys oli ainoa tae siitä, että nainen ei ole muille kuin aviomiehelleen raskaana ja siten aviomies ei joudu elättämään toisen lasta, saati että suvun perintö menisi käenpoikasille. Samasta syystä johtuu aviorikoskielto, suvun omaisuutta (johon nainenkin kuului) piti suojella "käenpojilta".
vasta yritän hahmottaa näitä eri kuppikuntien eroavaisuuksia, enkä tajua niitä.
Kai evlutkutkin sitten ovat niitä uuden liiton ihmisiä, kun vallan jeesuksestä höpisevät. Kymmenen käskyä on tosin kelpuutettu ed.test. ja psalmit ja jotain semmoista mukavaa ja nättiä, mutta muuten marssitaan jessen tahtiin.
noista kuppikunnista mitään.
Apostolit ja niiden riidat ovat olleet joskus kiinnostuksen aiheena. Uuden ajan kirkolliset kiistat ovat täyttä hepreaa.
Miksiköhän niitä kirjoja, jotka eivät sovi dogmaan saksita pois? Niinhän sitä ennenkin tehtiin.
tiedä sitä, että mihin ne eri touhut eri lahkoissa perustuvat, kun kaikki kuitenkin sitä samaa pipliaa lukevat.
On jehovat, adventistit, kolmea sorttia lestadiolaisia, ortodoksit, luterilaiseet, katoliset, erilaisia herätysliikkeitä, puhumattakaan niistä kaikista kirkoista, joita jenkeissä on.
Sama raamattu on kaikilla pohjana, mutta eri juttuja saarnaavat. Käsittämätöntä.
En kyllä ihan usko, että jenkeissä metodisti, babtisti, tai presbyteeri itsekään tietää, mitä uskonsa pitää sisällään, saati osaisi niistä eroavaisuuksia sanoa. Kunhan hoilataan hallelujaa.
>> Kopiokonetta ei ollut vuonna 387.
Jos luulet Raamatun olevan sama, niin sulla on ongelma.
siitä on todisteet olemassa.
Raamattu voi olla sama sen jälkeen, kun sen "rakenne" lyötiin lukkoon, mutta Raamattu on syntynyt leikkaa ja liimaa-tekniikalla ihmisen toimesta, mikä selittää teoksen epäjohdonmukaisuudet.
Vanhan Testamentin kirjoitukset ovat syntyneet aikavälillä 1400 - 400 e.a.a. ja lopullisen muotonsa VT sai vuosina 200 e.a.a. - 90 j.a.a.
Uusi Testamentti sai lopullisen muotonsa vuoden 397 Karthagon kirkolliskokouksessa. Minua kiinnostaisi suunnattomasti, mitkä tekstit jätettiin pois Raamatusta tuolloin. Tämä myös osoittaa, että Raamattu on mitä suurimmassa määrin ihmisen tekele, ihminenhän se on valinnut mitä opukseen otetaan mukaan. Että kyllä ne kristinkunnan tärkeät tekstit ovat olleet hyvinkin epämääräisiä kristinuskon ensimmäisinä vuosisatoina.
piispa Athanasios kai runnoi kaanonin kasaan tiukkasanaisessa kirjeessään jo vuonna 367.
Tavoite oli saada HYVIN hajanainen kristillinen tai oikeastaan kristilliset lahkot ruotuun.
Mutta mun pointtini ei ollutkaan muoto vaan sisältö.
Tekstejä ovat kopioineet hädin tuskin kirjoitustaitoiset tyypit tai muuten heikosti kreikkaa ymmärtävä henkilö. Entä jos edellisessä kopiossa on ollut virhe, niin miten se oikaistaan, koska alkuperäistä ei ole saatavilla?
UT on pitkältä piispa Athanasioksen "tekele", hänen esityksensä mukaisesti UT virallistettiin eli kanonisoitiin vuonna 397. Ja olet oikeassa siinäkin, että alkuaikoina, ja itse asiassa edelleen, kristikunta on sekaisin kuin seinäkello, koulukuntia riittää.
Tuo on hyvä pointti, että käännös- ja kopiointivirheitäkin voi olla hurumykket. Se viimeistään latistaa "Jumalallisen ilmoituksen".
kaiken maailman da vinci koodeja. ne on fiktiota.
Mitä tulee Raamatun luotettavuuteen, se painii ihan omassa luokassaan verrattuna esimerkiksi mihin tahansa antiikin teksteihin:
Uuden Testamentin käsikirjoitusten yleinen luotettavuus
Evankeliumit kirjoitettiin, kun tuhannet tapahtumien silminnäkijät olivat vielä elossa. Satukirjasta, jonka väitettiin olevan totta, ei koskaan olisi tullut aikansa bestselleriä. Mutta Raamatusta tuli. Maailman museoissa ja yliopistoissa on vieläkin yli 25 000 antiikin aikaista UT:n kopiota jäljellä, varhaisimmat ensimmäiseltä vuosisadalta.
Historiallisen dokumentin luotettavuuden määräävät kaksi seikkaa:
a) olemassa olevien käsikirjoituskopioiden määrä
b) alkuperäisen käsikirjoituksen ja varhaisimman nyt olemassa olevan kopion aikaväli
Mitä lyhyempi aikaväli, sitä vähemmän kirjoitukset ovat muuttuneet käsin kopiointi prosessissa, ja mitä enemmän säilyneitä käsikirjoituskopiota, sitä paremmin niitä voidaan verrata toisiinsa epäselvissä kohdin. Alla oleva taulukko osoittaa selvästi, kuinka Uusi Testamentti painii aivan omassa sarjassaan verrattuna mihin tahansa toiseen antiikin kirjoitukseen. Se ei ole kirkon kirjoittama kirja, vaan erittäin luotettava historiallinen dokumentti!
http://www.helluntaikirkko.fi/html/nousko.htm#luotettavuus
Vai on UT erittäin luotettava historiallinen dokumentti? No miten selität sen, että Betlehemin tragediaa, siis sitä kuningas Herodeksen käskyttämää poikalasten surmaa Jessen syntymän aikoihin, ei ole dokumentoitu mihinkään muuhun historialliseen lähteeseen? Väitän, että kyseessä on vain legenda, ei historiallinen tapahtuma, koska mikään muu lähde ei vahvista ko. tapahtumaa.
"Evankeliumit kirjoitettiin, kun tuhannet tapahtumien silminnäkijät olivat vielä elossa."
Joo, mutta kukaan ei tiedä kirjoittajia (Luukasta lukuunottamatta). Ne kirjoitettiin eri kielellä mitä Jeesus ja opetuslapset käyttivät (suuri mahdollisuus käännösvirheille tai väärinkäsityksille).
"Maailman museoissa ja yliopistoissa on vieläkin yli 25 000 antiikin aikaista UT:n kopiota jäljellä, varhaisimmat ensimmäiseltä vuosisadalta."
Kyllä, kopioita on säilynyt. Ongelmana onkin se, että kopiot eivät ole identtisiä, vaikkapa kopiointivirheiden vuoksi. Esimerkkinä Korintissa joku kopioi Markuksen evankeliumin tekee yhden virheen ja kuljettaa sen Syrakusaan ja joku toinen kopioi kopion virheineen päivineen. Sen jälkeen se kulkeutuu Roomaan, jossa joku huomaa virheen, mutta ei tiedä miten korjata virhe ja korjaa sen väärin.
"alkuperäisen käsikirjoituksen ja varhaisimman nyt olemassa olevan kopion aikaväli"
Niin, mutta alkuperäisiä ei meillä ole.
Miten historiallinen arvo laskee, jos dokumentti muistuttaa enemmän 1300-luvun versiota kuin 200-luvun versiota?
"kärsimystä tulee lievittää vaikka se johtuisi asiasta (homoudesta), jota pidetään täysin hyväksyttävänä ja tervetulleena."
Johtuuko kärsimys todella homoudesta vai sittenkin ympäristöstä. Kristillisissä piireissä ei ole vaikea arvata kummasta.
mutta en usko, etteikö osa ateisteistakin kärsi homoudesta aiheutuvasta syyllisyydestä ja erilaisista homofobioista. Myönnän kyllä, että kristillisissä piireissä homous on takuulla paljon suurempi ongelmi.
syyllisyyttä aiheuttaisi muu kuin uskonnollinen asenne? Eihän siinä mitään väärää ole, sehän on ihan selvä asia.
syyllisyyttä homoseksuaalisuuden kaltaisesta luonnollisesta asiasta, ei todellakaan oikea lääke ole lähteä 'parantamaan' häntä tuolla tavoin. Kyseessä kun tosiaan on ihan normaali seksuaalinen suuntautuminen, kyky rakastua ja rakastaa.
Uskonnollinen ympäristö syyllistää ihmistä siitä, mitä hän on. Ei se sitä tarkoita, että ihmisen pitäisi muuttua hänelle luonnottomaan kuosiin.
Oikea lääke tällaisessa tilanteessa on auttaminen hyväksymään itsensä. Ymmärtämään, että hän on normaali, hyvä ihminen.
Ehdottoman tärkeää on puuttua ongelmaan eli kristinuskoon, joka tekee kaikkensa juurikin syrjiäkseen ja syyllistääkseen homoseksuaaleja. Tällainen on lainvastaista ja kirkko jäsenineen on saatava ruotuun ja noudattamaan ihmisoikeuksia.
Eihän uskonnon lääke syrjityille naisillekaan ole ruveta kääntämään heistä miehiä! Mikä ihme tämä on että homoseksuaaleista pyritään tekemään heteroseksuaaleja. Iljettävää.