SRK on huolissaan siitä, että virallisesta linjasta lipsutaan ja seurakunnan Jumalan edelle menevä valta kyseenalaistetaan. On vaikea arvata, mihin Oulussa päädytään - menneiden virheiden myöntäminen kuitenkin on poissuljettu vaihtoehto - mutta ennen "lopullista ratkaisua" näyttäisi siltä, että hyökkäyksen ensimmäinen vaihe suuntautuu lapsiin ja muuten yksinkertaisiin.
Näistä koulutetaan nimittäin koko ajan "ilmiantajia" aivan kuten Neuvostoliitossa aikanaan, ja korostetaan, että usko on vertakin sakeampaa: toisin sanoen vaikka oma äitisi olisi tehnyt syntiä, on "Jumalan tahto" raportoida siitä seurakunnan päättäville elimille. Käykääpä kuuntelemassa, mitä lapsille puhutaan! Aivopesussa on siirrytty todella koviin otteisiin, kun perheitäkin pyritään kontrolloimaan sisältä käsin.
Olkaa siis tarkkana, mitä sanotte tai teette lasten läsnäollessa - ainakin jos se on SRK:n oppien vastaista. Pikku kullanmurunne saattaa taivaspaikan (tai itse asiassa karamellien; kyllä ne maallisenkin lahjonnan osaavat) toivossa rynnätä saman tien kantelemaan, ja kohta hoitomiehet koputtavat ovelle. Näin on ainakin täällä Pohjois-Pohjanmaalla eräässä pienessä kunnassa jo kerran tänä kesänä käynyt, ja käytäntö yleistynee kohun jatkuessa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Velvollisuutenne ei ensi sijassa ole vanhempianne, vaan Jumalaa kohtaan.
Herra??
ja äitiänne, sillä heidän kauttaan olet maailmaan tullut.
saarnataan?
Miksi vanhemmat sitten vievät lapsensa sellaisiin tilaisuuksiin?
Kyllä pitäisi tulla jo vanhoillislestadiolaisuudessa glasnostin eli avoimuuden aika. Vanhat virheet tulisi myöntää ja pitäisi aloittaa uusi perestroikan eli uudelleenrakentamisen aika. Parhaiten tämä varmaan alkaisi sillä, että vanhoillislestadiolaisten Pravda eli Päivämies ottaisi avoimemman linjan.
ei sanallakaan kosketellut Heikan ja professorien ehdotuksia. Pääkirjoitus sentään käsitteli lakien noudattamista, ei tosin yhdistys- ja sielunhoitotoiminnassa, vaan - maanteillä.
Heh heh.