Löysin sydämestäni oikean unen!

Hei!

Olin ollut lomalla niin pitkään, etten ehtinyt tulkita ihmisten unia kovin paljon. Mutta olen löytänyt viime yönä sellaisen unen, joka saattaisi olla oikea uni sydämestään. Näin se menee;

Viime yönä olen nähnyt unessani, jossa napsautin käteni pari tai kolme kertaa, joka "telekineettinen" voimani sai äitini ja hänen miesystävänsä "eroamaan". Äiti ja hänen miesystävänsä halasivat ja suutelivat toisiaan ja kun napsautin käteni pari tai kolme kertaa "telekineettisen" voimalla, äiti pyysi miestä lähtemään pois talosta. Mies kysyi miksi äiti pyysi, niin äiti ei osannut vastata tähän. Äidistä tuntui että hän joutuisi eroamaan miestä kokonaan. Mies teki mitä äiti pyysi ja lähti kokonaan pois.

Minusta tuntuu, että olen löytänyt oikean tulkinnan itsestäni, ei unikirjojen ja teidän vastauksien avuilla. Jos jotkut teistä olette nähneet tälläisen unen, joitakin asioita on voinut olla keskeneräisiä. Tässä olisi muutamia syitä unien tulkitsemiseen;

Unen näkijä on voinut olla henkilö, joka on mustasukkainen parisuhde oleville ihmisille, näkijä on varmaan rakastavaisten lapsi tai heidän entinen/nykyinen rakkaansa, eikä kyseinen henkilö ole (koskaan) hyväksynyt toisten ihmisten välistä ystävyyttä. Toinen syy on voinut olla siksi, että kumppani on voinut pettää rakkaansa (pettäjä on mies sekä nainen), että hänellä on toinen suhde jonkun kanssa, joka salaa nykyiseltä rakkaalta. Voi olla avio- ja/tai avoliitossa oleville ihmisilleen, ja vaimot ovat raskaana ja ei-raskaana oleville.

Menikö tulkintani tällä kertaa oikein?
1182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onko oikeaa tai väärää tulkintaa olemassakaan?
Unen näkijää tuntematta on miltei mahdotonta sanoa mistä kaikista tapahtumista uni on saanut alkunsa.

Sinua tuntematta tulkitsisin unesi näin:
Olet mustasukkainen äitisi miesystävälle ja haluat pitää äidin kokonaan itselläsi. Muistat kuinka hyvä äiti ja rakastava äiti sinulle oli kun olit lapsi. Joku toinen saa nyt halata äitiäsi ja kaiken lisäksi sinulla ei ole ainakaan tällä hetkellä yhtä hyvää rakkaussuhdetta kuin näillä kahdella.
Tiedät, että heitä on mahdoton erottaa,siihen tarvittaisiin jokin taika ja niinpä sitten saatkin unessasi yliluonnollisen kyvyn erottaa heidät.
Varmuuden vuoksi teet kaksin tai kolminkertaisen taian, koska et halua miehen palaavan.

Yksi tulkinta oli tässä, ei välttämättä oikea...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Devil_Clown kirjoitti:

Hei!

Olin ollut lomalla niin pitkään, etten ehtinyt tulkita ihmisten unia kovin paljon. Mutta olen löytänyt viime yönä sellaisen unen, joka saattaisi olla oikea uni sydämestään. Näin se menee;

Viime yönä olen nähnyt unessani, jossa napsautin käteni pari tai kolme kertaa, joka "telekineettinen" voimani sai äitini ja hänen miesystävänsä "eroamaan". Äiti ja hänen miesystävänsä halasivat ja suutelivat toisiaan ja kun napsautin käteni pari tai kolme kertaa "telekineettisen" voimalla, äiti pyysi miestä lähtemään pois talosta. Mies kysyi miksi äiti pyysi, niin äiti ei osannut vastata tähän. Äidistä tuntui että hän joutuisi eroamaan miestä kokonaan. Mies teki mitä äiti pyysi ja lähti kokonaan pois.

Minusta tuntuu, että olen löytänyt oikean tulkinnan itsestäni, ei unikirjojen ja teidän vastauksien avuilla. Jos jotkut teistä olette nähneet tälläisen unen, joitakin asioita on voinut olla keskeneräisiä. Tässä olisi muutamia syitä unien tulkitsemiseen;

Unen näkijä on voinut olla henkilö, joka on mustasukkainen parisuhde oleville ihmisille, näkijä on varmaan rakastavaisten lapsi tai heidän entinen/nykyinen rakkaansa, eikä kyseinen henkilö ole (koskaan) hyväksynyt toisten ihmisten välistä ystävyyttä. Toinen syy on voinut olla siksi, että kumppani on voinut pettää rakkaansa (pettäjä on mies sekä nainen), että hänellä on toinen suhde jonkun kanssa, joka salaa nykyiseltä rakkaalta. Voi olla avio- ja/tai avoliitossa oleville ihmisilleen, ja vaimot ovat raskaana ja ei-raskaana oleville.

Menikö tulkintani tällä kertaa oikein?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu