1. Tessalonikalaiskirje 5
6 Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina.
6 Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
2. Tessalonikalaiskirje 1
Herran päivän odotus
3 Meidän tulee aina kiittää Jumalaa teidän vuoksenne, veljet. Siihen on täysi syy, koska teidän uskonne kasvaa kasvamistaan ja koska rakkaus toisianne kohtaan yhä lisääntyy teissä kaikissa. [2. Tess. 2:13]
4 Me voimmekin ylpeinä kertoa Jumalan seurakunnissa teistä ja teidän kestävyydestänne ja uskostanne kaikissa vainoissa ja ahdingoissa, joiden keskellä elätte. [2. Kor. 8:2]
5 Ne todistavat Jumalan oikeudenmukaisesta tuomiosta, siitä, että hän hyväksyy teidät valtakuntaansa, jonka vuoksi te nyt myös kärsitte. [Fil. 1:28]
6 Jumala on oikeudenmukainen: hän antaa teidän ahdistajienne joutua ahdinkoon, [Room. 12:19; Ilm. 18:6]
7 mutta ahdistetut -- niin teidät kuin meidätkin -- hän päästää siitä, kun Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta [1. Tess. 3:13, 4:16]
8 tulenlieskojen keskellä ja rankaisee niitä, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille. [Room. 5:9]
9 Heidän rangaistuksenaan on ikuinen kadotus, ero Herrasta ja hänen voimansa kirkkaudesta, [Matt. 25:41]
10 kun hän tuona päivänä saapuu ottamaan vastaan pyhiensä kunnioituksen ja kaikkien uskovien ylistyksen. Olettehan tekin niitä, jotka ovat uskoneet meidän todistuksemme. [Ap. t. 1:11; Kol. 3:4]
11 Sen tähden me rukoilemme aina teidän puolestanne, että Jumalamme pitäisi teitä saamanne kutsun arvoisina ja että hän voimallaan vahvistaisi teidän haluanne hyvään ja saattaisi päätökseen ne teot, jotka todistavat uskostanne. [Fil. 1:27 ]
12 Näin te kirkastaisitte Herramme Jeesuksen nimeä ja hän kirkastaisi teidät, meidän Jumalamme ja Herran Jeesuksen Kristuksen armon mukaisesti. [Joh. 17:10]
9 Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa.
"Olkaa valmiina
Kirjoittanut: K.Lyyli 31.7.2008 klo 03.38"
klo 03.38
"Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava "
Olet ymmärtänyt väärin tuon Raamatunkohdan jos sinä sen takia valvot yösi!
Nuku hyvä ihminen aivan rauhassa, hyvällä omallatunnolla öisin, sillä sinähän sairastut jos et nuku!
Olen iltauninen.
Aikanen kana jyvän nappaa.