Minä en ymmärrä

sarjan suosiota nyt

kun se on jo joskus tullut aikaisemminkin! Miksi ihmiset eivät silloin katsoneet sarjaa? Minä katsoin ja pystyin myös nauttimaan sarjan henkilöistä Kyläsairaalassa. Ja se Kyläsairaalakin on muistaakseni jo tullut uusintana. Tällä palstalla on jo kirjoitettu, keitä siellä oli, mutta lähtemättömästi mieleeni on jäänyt Phil Bellamy!

21

1960

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koukussa

      Sarjalla on paljon katsojia, jotka eivät olleet edes syntyneet silloin, kun sitä alettiin ensimmäistä kertaa esittää. Moni vanhempikin on löytänyt sarjan vasta nyt, kun sitä on ruvettu esittämään 5-7 kertaa viikossa.

      Minä katsoin ykköskierroksen (joka taisi olla 90-luvulla eikä siis jatkunut kuin korkeintaan kahdeksanteen tuotantokauteen asti), mutta toisella kertaa oli muita kiinnostuksen kohteita. Kun nyt meneillään oleva uusintakierros käynnistyi, oli mielessä katsoa suunnilleen siihen saakka kuin olin sarjaa ensimmäisellä kerralla katsonut eli Nickin lähtöön. Vaan kuinkas kävi: jäin koukkuun, ja jos yksikin jakso jää näkemättä, harmittaa vietävästi.

      Hahmot tulevat tutuiksi, ja tuttaviin (varsinkin niin rakastettaviin kuin nämä aidensfieldiläiset) kiintyy helposti niin, ettei haluaisi olla ilman heitä.

      • SteveCrane

        Kyläpioliisi "vainaja" olen syntynyt vuonna 1962
        eli David ja Nick berry on mua vuotta nuorempia ja sanon että tulee vaikka 100 kertaa uusintana niin aina kelpaa

        Emmerdale on ihan ihan out ja niiden fanit voi mennä sinne, enpäs oikeen tajua koko emmerdalee, mutta elämä on

      • Wanhapiika vm82

        Ihan kuin muistaisin sen ensimmäisen kerran vai oliko ensimmäinen uusintakierros kyseessä, että tämä sarja tuli ja olisin sen luokitellut liian tylsäksi etten sitä jaksanut katsoa, ehkä olin liian nuori.

        Nyt kun elän tämmöstä tasapaksua tätielämää niin nautin, nautin todella!!! Eli taisin olla silloin joskus liian nuori ja nyt sitten "siinä iässä"...

    • jean claude

      En minäkään täysin ymmärrä. Omalta kohdaltani lieventävänä asianhaarana puolustaudun sillä, että sarjassa oleva nuorempi porukka on saman ikäistä, mitä minä olin silloin. Sarjan käsikirjoitus on niin ennalta-arvattavaa, että kymmenen ensimäisen minuutin jälkeen voi kertoa, mitä tulee tapahtumaan.

      • SteveCrane

        niin voi mennä Ihan omaan luukkuunsa, käy meinaan niin että mä laitan banneja sitten jos asiat ei mene tämän palstan mukaisesti.

        Tämä ei ole Emmerdale palsta vaan Sydämen asialla.

        Ei saa loukata faneja täällä.

    • SteveCrane

      mahtava työkaveri oli. Auttoi joskus koiraverojen kanssakin :)

      Sarja on nyt suosiossa ja ihan kesällä oikein tullut buumi.

      Sais tulla uusintana vielä vaikka öisin 5 jaksoo putkeen niin sais sitten kaikki DVD:lle, ilman Heartbeattia ei voi meinaan elää

    • Tätiliini

      ennen näitä uusintoja tiennyt koko sarjasta mitään. Nyt se on päivän kohokohta, irtiotto arjen tylsyydessä. Näin ainakin minä sen koen. Joskus kyllä vähän ihmettelen, miten yksi tv-draama voi olla niin tärkeä? Pakoa todellisuudestako? Oli miten oli, en kadu tippaakaan riippuvuuttani:)

      • Koukussa

        Sarja on pysynyt pystyssä 16 vuotta, koska siinä on onnistuneesti sekoitetttu eri lajityyppejä. Se on yhdistelmä sairaalasarjaa, perhekomediaa, saippuaa ja poliisisarjaa. Vaikka juonenkäänteet ovat usein ennalta-arvattavia, sen henkilögalleria, ympäristö ja rekvisiitta houkuttelevat monenlaisia katsojia.

        Monia lisäksi viehättää se, että hahmot ovat enimmäkseen hyväntahtoisia eikä sarjassa - poliisi- ja lääkäripäähenkilöistä huolimatta - ole juurikaan väkivaltaa. Asiat ratkaistaan puhumalla ja pohtimalla, ei hirveällä rymistelyllä ja actionilla.

        Juonenkäänteiden toistuminen samanlaisina on tyypillistä monille sarjoille. Joissakin se vain on silmiinpistävämpää kuin toisissa (esim. Housessa voi suorastaan minuutilleen ennustaa, missä vaiheessa ohjelmaa mikin käänne tapahtuu). Jokapäiväisessä sarjassa toistuvuuden huomaa helpommin kuin sellaisissa, joita esitetään vain kerran viikossa. Viikossa kun ne edellisen jakson tapahtumat ovat jo ehtineet unohtua. Samanlaisuus tekee sarjasta myös tutun ja turvallisen, Heartbeatia voi asettua rauhassa katsomaan tarvitsematta pelätä murhia ja raiskauksia tai muita julmuuksia.

        60-luvun nostalgiamerkitys on suurin niille, jotka ovat silloin olleet nuoria tai lapsia, ja tätä porukkaa on paljon. Suomi ei ole Euroopan ainoa maa, jossa puhutaan suurista ikäluokista, ja vielä 60-luvullakin syntyi aika lailla enemmän lapsia kuin nykyisin.

      • SteveCrane

        Voi kun mäkin olisin tajunnu aikanaan ottaa talteen näitä, mutta kun tuli digiboksi niin saakeli kaikki tekstityksetkin katos jonnekin

      • SteveCrane
        Koukussa kirjoitti:

        Olet oikeassa!!

      • Tätiliini
        SteveCrane kirjoitti:

        Voi kun mäkin olisin tajunnu aikanaan ottaa talteen näitä, mutta kun tuli digiboksi niin saakeli kaikki tekstityksetkin katos jonnekin

        Eletään toivossa, että ne joskus hamassa tulevaisuudessa saadaan DVD:lle. Taitaa tulla rekkalastillinen:) Some mail to THE KING has left the building........kai?

      • SteveCrane
        Tätiliini kirjoitti:

        Eletään toivossa, että ne joskus hamassa tulevaisuudessa saadaan DVD:lle. Taitaa tulla rekkalastillinen:) Some mail to THE KING has left the building........kai?

        Mä valvoin viime yön ja oon pikkasen hukassa mutta ainahan mun pitää kyläpoliisina tätä palstaa valvoa.. heh ai oon sefu... no, jos en kuitenkaan, mutta ootte kivaa porukkaa

      • vaan minua on alkanut vaivata
        Koukussa kirjoitti:

        Sarja on pysynyt pystyssä 16 vuotta, koska siinä on onnistuneesti sekoitetttu eri lajityyppejä. Se on yhdistelmä sairaalasarjaa, perhekomediaa, saippuaa ja poliisisarjaa. Vaikka juonenkäänteet ovat usein ennalta-arvattavia, sen henkilögalleria, ympäristö ja rekvisiitta houkuttelevat monenlaisia katsojia.

        Monia lisäksi viehättää se, että hahmot ovat enimmäkseen hyväntahtoisia eikä sarjassa - poliisi- ja lääkäripäähenkilöistä huolimatta - ole juurikaan väkivaltaa. Asiat ratkaistaan puhumalla ja pohtimalla, ei hirveällä rymistelyllä ja actionilla.

        Juonenkäänteiden toistuminen samanlaisina on tyypillistä monille sarjoille. Joissakin se vain on silmiinpistävämpää kuin toisissa (esim. Housessa voi suorastaan minuutilleen ennustaa, missä vaiheessa ohjelmaa mikin käänne tapahtuu). Jokapäiväisessä sarjassa toistuvuuden huomaa helpommin kuin sellaisissa, joita esitetään vain kerran viikossa. Viikossa kun ne edellisen jakson tapahtumat ovat jo ehtineet unohtua. Samanlaisuus tekee sarjasta myös tutun ja turvallisen, Heartbeatia voi asettua rauhassa katsomaan tarvitsematta pelätä murhia ja raiskauksia tai muita julmuuksia.

        60-luvun nostalgiamerkitys on suurin niille, jotka ovat silloin olleet nuoria tai lapsia, ja tätä porukkaa on paljon. Suomi ei ole Euroopan ainoa maa, jossa puhutaan suurista ikäluokista, ja vielä 60-luvullakin syntyi aika lailla enemmän lapsia kuin nykyisin.

        Juuri tuo 60-luvun jatkuminen "ikuisesti". Olen jo useamman kerran huomannut ihmetteleväni niiden Joulujen määrää, mitä yhteen vuosikymmeneen mahtuu. Ja ihmiset ovat olleet töissä tai eläkkeellä jo kymmeniä vuosia, mutta vuosikymmen vaan ei vaihdu.

        Onkohan kyseessä jonkinlainen pysähtynyt aikakone. Vuodenajat vaihtuvat, vuodet vaihtuvat vain pysyäkseen edelleen kuuskytluvulla.

      • näkyi kirje,
        vaan minua on alkanut vaivata kirjoitti:

        Juuri tuo 60-luvun jatkuminen "ikuisesti". Olen jo useamman kerran huomannut ihmetteleväni niiden Joulujen määrää, mitä yhteen vuosikymmeneen mahtuu. Ja ihmiset ovat olleet töissä tai eläkkeellä jo kymmeniä vuosia, mutta vuosikymmen vaan ei vaihdu.

        Onkohan kyseessä jonkinlainen pysähtynyt aikakone. Vuodenajat vaihtuvat, vuodet vaihtuvat vain pysyäkseen edelleen kuuskytluvulla.

        jossa oli vuoden 1969 leima.
        Monta joulua on vietetty sen jälkeen, ja kai ollaan silti vielä 60-luvulla.

        No, ei se menoa haittaa.

    • GinaW

      sarjaa aiemminkin, ja katson nytkin.
      Kun sarja on hyvintehty, mielenkiintoinen, aikaansa kuvaava, ja "vanhanaikainen", eli oikeus toteutuu, sitä on ilo katsoa useammankin kerran.

      Toinen englantilainen sarja Pokka pitää, on niin ratkiriemukas, etten edes tiedä, montako kertaa olen sen katsonut, ja aina vain se jaksaa naurattaa.

      Täytyy ihailla englantilaisia, miten mielenkiintoisia sarjoja he osaavat tehdä. Ne eivät mässäile väkivallalla ja juontakin niissä on ihan aikuisellekin tasolle.

      Aina tulee uusia katsojia, ja me sarjan fanit taidamme katsoa sitä aina uudestaan ja uudestaan.
      Tosin, uudet osat ovat kovasti kaivattuja.

      • SteveCrane

        Onkos muuten sarjassa ystävämme Vernon Scripps!! ??

      • GinaW
        SteveCrane kirjoitti:

        Onkos muuten sarjassa ystävämme Vernon Scripps!! ??

        Vernon/Onslow vetää paperossia ja kittaa Daisyn kiikuttamaa oltta, hurtta sylissään.

      • britit
        SteveCrane kirjoitti:

        Onkos muuten sarjassa ystävämme Vernon Scripps!! ??

        Miellä katsoo "sydämen asilla" kaikki, niin nuoret kuin vanhatkin. Pokka pitää on hyvä, mutta tykkään myös Emmerdalesta, vaikka sitä ei täällä saanutkaan kehua. Kyllä britit osaa!

      • = )
        GinaW kirjoitti:

        Vernon/Onslow vetää paperossia ja kittaa Daisyn kiikuttamaa oltta, hurtta sylissään.

        Mulla ei heti keikannut, että missä se Vernon oli siinä Pokka pitää sarjassa...mutta juuri tyyliinsä sopivassa roolissa.

        Moni on ihmetellyt, että miksi ihmiset tykkäävät Sydämen asialla-sarjasta. Varmaan sen takia, että se on aika konstailematon ja periaatteessa kaikki mitä sarjassa on taphtunut, voisi tapahtua oikeastikin. Ja aika sykähdyttäviä jaksoa on ollut esim. Ginan ja Philipin Daniel-pojan kuolema, yksi vauva syntyi talliin yms. Ihmiset ovat aika hyväntahtoisia loppujen lopuksi, konnat saadaan kiinni ja elämä on mallillaan. Uskon, että moni haluiaisi elää kylän tapaisessa yhteisössä..

        Ka onhan kylä oikeasti olemassa, olisi aika hienoa nähdä kaikki omin silmin!

    • okie

      nykyiseen suosioon itseni kohdalla ja ehkä myös muilla lienee se, että aiemmin jolloin itsekin sarjan löysin se esitettiin monille työssäkäyville huonoon aikaan aamulla yhdeksän jälkeen.
      Nyt esitysajankohdat ovat sopivammat ja jos aamulla tiedän tai epäilen, että työpäivä venähtää niin tallennan sen koska olen tainnut jädä koukkuun.
      Hyvä ja lämminhenkinen sarja jolle toivon jatko-osia uusintojen jälkeen.

      • Tätiliini

        joukkoon hurjaan:) Sehän vain osoittaa, että sulla on hyvä maku mitä tv-sarjohin tulee. Niinkuin meillä muillakin:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3475
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1188
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe