Täällä Kaakkois-Suomessa monia närästää itärajan takaa peräisin oleva raha ja nimenomaan se, että venäläiset ostavat naapurista talon tai mökin. Asiaan ovat Perussuomalaisten lisäksi ottaneet kantaa yksittäiset Vasemmistoliiton jäsenet.
Katson että myynnin rajoitusten pitäisi olla mahdollisia, ilman tunnesyitäkin, jos tarkastellaan EU:n ulkopuolelta tulevaa pääomaa.
Suomen viranomaisilla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta tarkistaa EU: n ulkopuolelta tulevan pääoman alkuperää. Venäjän viranomaiset eivät anna omien kansalaistensa raha-asioita koskevia tietoja.
Kaupanteossa käytetyssä pääomassa voi hyvin olla kyseessä niin laillinen, huume- tai asekaupalla ansaittu, varastettu tai lahjuksilla saatu raha. Pahimmalta tuntuisi, jos kävisi ilmi, että naapurista olisi ostettu tontti ihmiskaupasta tienatulla rahalla.
Onko Suomen viranomaisille edes teoreettisia mahdollisuuksia selvittää Aasian, Afrikan tai Lähi-idän rahan alkuperää? Entäpä Etelä-Amerikan? Kun tiedetään noiden alueiden kyseenalainen ihmisoikeustilanne ja korruption määrä, on täysin vastuutonta käydä kauppaa Suomen omaisuudella.
EU:ssa ja etenkin Suomessa rahan alkuperä selvitetään viimeistään seuraavan verovuoden aikana. Verottajan kysyessä varallisuuden alkuperää, ei todennäköisesti riitä selitykseksi, että Venäjältähän minä ne sain.
Kaikki tähän kohtaan osoitettu kritiikki ammutaan heti alas suvaitsemattomuutena ja rasismina. Tuntuu siltä, että globalisoituva maailma sulkee silmänsä.
Suurpääomalle on annettu pelikentäksi koko maailma. Ihmisoikeudet ovat sivuseikka, kun tuotavuus asetetaan etusijalle.
Puutulleista puhuttaessa ei ajatella suomalaisen työntekijän, tai metsäomistajan etua, vaan metsäteollisuuden.
On aika hämmästyttävää, kun Suomen ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk.) uhkaa Venäjää suomalaisten veronmaksajien tuella metsäteollisuudelle. Hänen väläyttämänsä tietullit menisivät myös metsäteollisuudelle.
Kannatan sinänsä jonkinlaista läpikulkumaksua venäläiselle rekkaliikenteelle, mutta ne siitä saatavat varat tulisi ensisijaisesti suunnata reitin varrella sijaitsevien haittojen korjaamiseen ja tienpitoon.
On sinänsä hyvä asia, että Suomessa hyödynnetään Venäjän naapuruus, mutta silti mieluummin tasaveroisena ja periaatteita kunnioittavana kauppakumppanina, eikä hännystelevänä lakeijana.
Freddy Van Wonterghem
Kotkan Perussuomalaiset ry
Puheenjohtaja
Rahan alkuperästä
2
226
Vastaukset
- Oikeaa asiaakin
mukava lukea välillä tältä palstalta.
Niinhän se on että rahalla ei ole isänmaata!
Kanasllisomaisuutta myydään surutta ja kohta ovat pohjavedetkin kaupan.
Oljyä ei voi juoda... - flaami kommunisti
et palaa sinne omalle alueellesi "puhtaan rahan " piiriin. Belgialaisethan ovat kautta historian olleet toisten taskuiulla, ja flaamit eritoten. Joten sinäkin wonteri olet aivan turha äijä selittämään mistään rahan alkuperästä, kun et voi väitteitäsi todentaa mitenkään. On ihan sama mistä se raha tulee EU,n ulkopuolelta vai sisäpuolelta, sama vaikutus ja arvo sillä on kuitenkin.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14913168Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729621Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h959103Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k207746Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386724Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1486148Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri153124En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3911199Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71154YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet
www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutosneuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl84990