Hämmästyttää, kummastuttaa

Tutustuin tyttöön joka erosi Jehovantodistajista, hän on edelleen uskossa, mutta sanoi nähneensä sellaista, että ei enää puhtaalla omallatunnolla voi Jehovantodistajiin kuulua. Nyt oma perhe ja ystävät ovat hänet hylänneet, eivät edes tervehdi häntä.

Minulle tuli aivan yllätyksenä tämä karttamisoppi, eikös raamatussakin sanota että Jumala antaa meille anteeksi vain jos me anamme anteeksi toisille. Olen hämmästynyt erään tuntemani Jehovantodistajan käytöksestä hän puhuu tästä eronneesta tytöstä tosi rumasti minulle, koska tietää että olemme tutustuneet. Vaikka toisaalta hän hän on sanonut minulle että Jehovantodistajat ovat aina ystävällisiä toisia kohtaan, vaikka heitä kohdeltaisiin epäystävällisesti.

Olen kuullut Jehovantodistajan sanovan että vihollisiaankin täytyy rakastaa, koska Jeesuskin oli huomaavainen kiittämättömille ja pahoille.

Jokin tässä ei nyt täsmää, minä tunnustan olevani niin tyhmä etten ymmärrä. Miten voidaan puhua toista ja tehdä aivan päinvastoin. jos joku ystävällisesti valaisisi minulle asiaa.

Tämäkin tyttö sanoo että Jumalaa hän ei ole hylännyt ja on rukoillut paljon ja saanut myös rukousvastauksia. Työpaikan ja ihanan sulhasen monen yksinvietetyn vuoden jälkeen. Jehova ei selvästikkään ole häntä hylännyt, miksi siis Jehovantodistajat, eikö heidän pitäisi jehovan lailla osoittaa rakkauttaan. Tai edes käyttäytyä häntä kohtaan kunnolla.
9546
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jehova ei hylkää, vaikka jotkut hänen todistajistaan selkänsä kääntäisivätkin. Hänen rakkautensa on rajaton.

Äänestä
  • niin hän ei ole varmaankaan Vt seuran oven takana.

    Äänestä

Kyseessä olevan vartiotornijärjestön keino pitää
jäsenet ruodussa.
Muutenhan JT-lukumäärä saattaisi huveta.

Ihmisten tekemä, koska jos ajatellaan vaikka niin,
että JT eroaa ja vaihtaa toiseen ei-JT-uskoon.
Mutta hänellä olisi kuitenkin sydämen usko Jeesukseen ja Jumalaan. Niin siiloinhan hän on
osa Kristus-ruumista. Miten JT:t siis voivat
perustella hyljeksinnän?

Äänestä

>>Minulle tuli aivan yllätyksenä tämä karttamisoppi

Pahinta tuossa karttamisopissa on se, että Jehovan todistaja -yksilö ei voi valita karttaako hän vai ei. Hänen on pakko karttaa erotettuja sukulaisiaan. Muuten hän itse joutuu vaikeuksiin.

Oletko lukenut Jehovan todistajien virallisen, voimassa olevan karttamisopin? Jos et ole vieä lukenut, lue se nyt:

http://koti.mbnet.fi/jpoika/dokumentit/karttaminen.htm

Kommenttia karttamisopista ja muustakin voit lähettää suoraan osoitteeseen:

Jehovan todistajat uskonnollinen yhdyskunta
Puutarhatie 60
PL 68
01301 VANTAA

Tai voit myös soittaa heille, puhelin on:
09-825885

Muista välittää Johanneksen pojan "rakkaudelliset" terveiset. :)

Jos haluat kutsua Jehovan todistajat keskustelemaan kotiisi mm. tästä karttamisopista, sen voit tehdä helposti esim. tällä lomakkeella:

http://koti.mbnet.fi/jpoika/dokumentit/kutsu.pdf

Äänestä
  • Pohdiskelun aihetta. Kiitos.

    Äänestä

  • >>>että Jehovan todistaja -yksilö ei voi valita karttaako hän vai ei.>Jos haluat kutsua Jehovan todistajat keskustelemaan

    Äänestä

  • tulkinta. kirjoitti:

    >>>että Jehovan todistaja -yksilö ei voi valita karttaako hän vai ei.>Jos haluat kutsua Jehovan todistajat keskustelemaan

    >>jos esim. katsoo korinttin tapausta ei jää epäselvää, että silloin erotettu oli paitsiossa.

    Katsotaan vain Korintin seurakunnan tapausta. Pureudutaan asian ytimeen.

    Kerro ensin, minkälainen "oikeuskomitea" tuolloin oli pystytetty Korintissa? Oliko silloin kolme tai neljä vanhinta kuulustelemassa? Saiko syytetyllä olla avustajaa läsnä?

    Tuosta kun aloitat, niin katsotaan, millainen keskustelu tästä tulee.

    Äänestä


  • Arskavain kirjoitti:

    kun laitoit tuon linkin näkyviin tässä ketjussa. Se(kin) osoittaa, että sellainen erottaminen, mitä Vartiotorniseura markkinoi ja toteuttaa, ei ole lainkaan Raamatun mukainen. Vartiotorniseuralla on niin paljon omia keksittyjä sääntöjä, että se ei voi perustella Raamatulla tekosiaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pientä kulkijaa kirjoitti:

Tutustuin tyttöön joka erosi Jehovantodistajista, hän on edelleen uskossa, mutta sanoi nähneensä sellaista, että ei enää puhtaalla omallatunnolla voi Jehovantodistajiin kuulua. Nyt oma perhe ja ystävät ovat hänet hylänneet, eivät edes tervehdi häntä.

Minulle tuli aivan yllätyksenä tämä karttamisoppi, eikös raamatussakin sanota että Jumala antaa meille anteeksi vain jos me anamme anteeksi toisille. Olen hämmästynyt erään tuntemani Jehovantodistajan käytöksestä hän puhuu tästä eronneesta tytöstä tosi rumasti minulle, koska tietää että olemme tutustuneet. Vaikka toisaalta hän hän on sanonut minulle että Jehovantodistajat ovat aina ystävällisiä toisia kohtaan, vaikka heitä kohdeltaisiin epäystävällisesti.

Olen kuullut Jehovantodistajan sanovan että vihollisiaankin täytyy rakastaa, koska Jeesuskin oli huomaavainen kiittämättömille ja pahoille.

Jokin tässä ei nyt täsmää, minä tunnustan olevani niin tyhmä etten ymmärrä. Miten voidaan puhua toista ja tehdä aivan päinvastoin. jos joku ystävällisesti valaisisi minulle asiaa.

Tämäkin tyttö sanoo että Jumalaa hän ei ole hylännyt ja on rukoillut paljon ja saanut myös rukousvastauksia. Työpaikan ja ihanan sulhasen monen yksinvietetyn vuoden jälkeen. Jehova ei selvästikkään ole häntä hylännyt, miksi siis Jehovantodistajat, eikö heidän pitäisi jehovan lailla osoittaa rakkauttaan. Tai edes käyttäytyä häntä kohtaan kunnolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu