Nyt vanhuksinani oleva sukupolvi on oikeastaan ensimmäinen sukupolvi joka ei itse hoitanut omia vanhempiaan eikä suurin osa lapsiaan.(tämä ei nyt tarkoita ihan joka ainoaa,poikkeuksiakin tottakai on.)
He olivat kyllä rakentamassa hyvinvointivaltiota omalta osaltaan, mutta asenne kasvatus jäi tekemättä.
Heidän aikanaan ja tietysti heidän ansiostaan elintaso kohosi huimasti. Palkat nousivat,tavaraa alkoi olla saatavilla ja sitä myöskin pystyttiin hankkimaan. Pölynimuri oli ainakin meillä se ensimmäinen hankinta, ja sitten tulivat hurjaa vauhtia sähköhella, jääkaappi, televisio. Elämän arkea helpottavia vehkeitä kaikki. Mutta lisää teki mieli, sellaisia me ihmiset olemme. Lisääntynyttä vapaa-aikaa ei suinkaan käytetty elämän laadun parantamiseen vaan tavaran haalimiseen. Äiditkin lähtivät ansaitsemaan, puuttuihan vielä niin monenmoista ennenkuin elämä olisi mallillaan. Ja samalla kun tavaraa tuli ovesta niin onni lensi ikkunasta.
Vanhukset pistettiin vanhainkoteihin, lapset saivat pärjätä omin nokkineen. Silloin päivähoitoa ei ollut tässä mitassa järjestetty.
Elämä muuttui kylmäksi ja kovaksi. Ja sen asenteen oppivat heidän lapsensa kotoaan. Vahvat pärjää, heikot poistetaan silmistä.
Nykyinen tilanne ei ole mitenkään ihme kun sitä katsoo näin. Tämän hetken vanhukset ovat kyllä itse petanneet petinsä.
MUTTA. JATKAMMEKO ME TÄTÄ?Annammeko omille lapsillemme saman esimerkin? Olemme kyllä jo antaneet.
Nyt me petaamme omaa petiämme. Ja lastemmekin. Niin se vaan on.
Jos me nyt hiljaisesti hyväksytään vanhusten hoidon nykyisen tilan, me myöskin valitaan oma mahdollinen hoitomme siinä vaiheessa kun apua tulemme tarvitsemaan. Eikä se hoito kyllä hääviä tule olemaan.Ja me olemme kyllä sen ansainneet.
He olivat kyllä rakentamassa hyvinvointivaltiota omalta osaltaan, mutta asenne kasvatus jäi tekemättä.
Heidän aikanaan ja tietysti heidän ansiostaan elintaso kohosi huimasti. Palkat nousivat,tavaraa alkoi olla saatavilla ja sitä myöskin pystyttiin hankkimaan. Pölynimuri oli ainakin meillä se ensimmäinen hankinta, ja sitten tulivat hurjaa vauhtia sähköhella, jääkaappi, televisio. Elämän arkea helpottavia vehkeitä kaikki. Mutta lisää teki mieli, sellaisia me ihmiset olemme. Lisääntynyttä vapaa-aikaa ei suinkaan käytetty elämän laadun parantamiseen vaan tavaran haalimiseen. Äiditkin lähtivät ansaitsemaan, puuttuihan vielä niin monenmoista ennenkuin elämä olisi mallillaan. Ja samalla kun tavaraa tuli ovesta niin onni lensi ikkunasta.
Vanhukset pistettiin vanhainkoteihin, lapset saivat pärjätä omin nokkineen. Silloin päivähoitoa ei ollut tässä mitassa järjestetty.
Elämä muuttui kylmäksi ja kovaksi. Ja sen asenteen oppivat heidän lapsensa kotoaan. Vahvat pärjää, heikot poistetaan silmistä.
Nykyinen tilanne ei ole mitenkään ihme kun sitä katsoo näin. Tämän hetken vanhukset ovat kyllä itse petanneet petinsä.
MUTTA. JATKAMMEKO ME TÄTÄ?Annammeko omille lapsillemme saman esimerkin? Olemme kyllä jo antaneet.
Nyt me petaamme omaa petiämme. Ja lastemmekin. Niin se vaan on.
Jos me nyt hiljaisesti hyväksytään vanhusten hoidon nykyisen tilan, me myöskin valitaan oma mahdollinen hoitomme siinä vaiheessa kun apua tulemme tarvitsemaan. Eikä se hoito kyllä hääviä tule olemaan.Ja me olemme kyllä sen ansainneet.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mihinkäs tuo väittämä perustuu?
Ensimmäinen sukupolvi, joka ei hoitanut vanhuksiaan ja lapsiaan ja suurin osa vielä!!!
Nyt vanhuksina oleva sukupolvi on tehnyt sen vaikeimman osan sodan jälkeen, rakentaneet ja heidän ansiotaan on itsenäinen suomi ym. ym.
Sodan aikaan ja jälkeen elämä on ollut kovaa, monelta jäi mies rintamalle ja monelta isät ja veljet.
Äidit ja naiset tekivät kaiken kotirintamalla, hoitivat lapset, niinkuin vanhuksetkin, ruoka oli vähissä, nähtiin jopa nälkää, kaikesta oli puute.
Silloin oli oikeesti yksinhuoltajia, kaikesta huolimatta lapset ja vanhukset tuli hoidettua, isommat huolehti pienemmistään, kun äiti hankki elantoa.
Ei ollut mitään mukavuuksia, pyykitkin huuhdeltiin talvella avannossa ym.
Tämä seuraava sukupolvi on tietenkin saanut elintasoa kohennettua, mutta ei pidä yleistää tuota elämän laadusta. Ei voida puhua samana päivänä ja varrata nykypäivään, kyllä elämänlaatu oli kuitenkin jotain muuta mitä nyt.
Tänäpäivänä ollaankin vasta AHNEITA ja mammonaa kerätään.
Jos naapurilla on volvo, niin pitää saada meidän mersu ja tähän tyyliin.
Pitää saada ja pitää saada, vaikka sitten velaksi jos ei muuten.
Kyllä vanhustenhoito on nyt viimeaikoina mennyt alaspäin kuin lehmän häntä, nythän se aika vasta onkin, pitää säästää ja säästää, minnekkä?
Mikä on heikoilta pois, se annetaan rikkaille.
Kyllä vielä 70-80-luvulla elämä oli laadukkaampaa perhekeskeisempää, mitä vertaa nykypäivään.
Nythän on kaikilla kiire, kiire, kun pitää saada vielä sitä ja tätä...
Kyllä vanhemmat on hoitaneet lapsensa varmaan joka vaiheessa, meillä ainakaan ei kukaan muut hoitanut, ei ollut mummoja eikä ukkeja tukijoukkoina, kyllä se äiti oli. Isä oli elannon hankkija ja usein kotoa poissa viikot.
Nyt nuoret aikuiset melkein vaatimalla vaativat omia vanhempiaan hoitamaan VIIKONLOPPUISIN lapsiaan, että saisivat äiti ja isi LAATUAIKAA.
Minusta aika itsekästä.
Vanhempien arvostus puuttuu nuorilta.
Jos mummo ikäiset jo ottaisivat rennommin ja viimein olisivat vähän "itsekkäämpiä" ja ajattelisivat viimein omaa jaksamistaan, niin nuoret syyttelevät piittaamattomiksi mummoiksi.
Toki tukiverkosto on hyvä asia, mitä tarvitaan tänä päivänä jos koskaan ja mummojen ja pappojen apu on aina hyvä asia, niin nyt kuin aina on ollut.
Siis on ollut meidän historiassa kaikenlaista ja toivotaan, että ei enää koskaan tule näitä pula-aikoja ja sotia ym. ikäviä.
Kuitenkin vanhuksista meidän pitää pitää huolta aina ja ikuisesti, onko meidän asia päättää kuka ansaitsee minkinlaisen vanhuuden ja hoidon, siltikin vaikka vanhus olisi ollut miten "huono" äiti tai isä kenenkin mielestä.
Jokaisen pitäisi miettiä ja selvittää välinsä omiensa kanssa aikanaan, että ei tarvitse sitten katua kun on myöhäistä, kun vanhuksenne on jo tiedoton.
Niin kysymys taas: kukahan meidät mahtaa hoitaa, kun se aika on?
Uskaltaako edes ajatella asiaa?
Näin se ainakaan ei pitäis mennä, niin makaa kuin petaa!
Sehän on kostamista!
Olisiko niin että olette molemmat oikeassa. Pääasia on kuitenkin että asiasta puhutaan ja ruvetaan vaikka toimimaankin.Toimiminen voi olla kyllä helpompaa kun mietitään miten tähän on päädytty. Ihan hyvä keskustelu teilläkin. Molemmat päädyitte lopputulokseen että kyse on arvoista ja asenteesta, ainakin niin ymmärsin. Nyt vaan pohtimaan miten niitä muutetaan.
Arvot opitaan yleensä kotona vanhemmilta tai muilta kasvattajilta. Eli olisiko niin että meidän pitäisi nyt esimerkin voimalla kasvattaa omat tulevat hoitajamme. Ja se esimerkki on tietenkin että hoidamme omat vanhempamme ja isovanhempamme. En tarkoita että kotonamme alkaisimme heitä hoitamaan, se ei aina ole mahdollista, mutta pidämme huolen että he saavat parhaan mahdollisen hoidon missä se sitten tapahtuukin.
EHDOTUKSIA nyt miten sen teemme!!!!!!!!!!!!!!!!!!!