Olen koko ikäni ollut luonteeltani syrjäänvetäytyvä, hiljainen ja herkkä. Tavallaan nuo edellämainitut piirteet ovat se ulkokuori, jota näytän muille. Sisimmässäni tiedän, että minusta löytyy seikkailunhaluista rämäpäätä ja sosiaalista iloisuutta. Koulussa kiusatuksi tuleminen lienee piilottanut positiiviset piirteeni maan alle... Nykyään elämä tuntuu melkoiselta taaplaamiselta ja pakkopullalta. Joskus ahdistaa enemmän ja joskus vähemmän.
Koska olen niin tottunut tähän "masennukseen" olen alkanut pitää sitä normaalina. Epäilen itseäni enkä uskalla mennä lääkäriin puhumaan peloistani ja tuskistani, sillä entäs jos mut vaan nauretaan ovesta ulos.
Toisaalta mietin, voiko masennus kroonistua, jos ei hae ajoissa lääkäriltä apua, ts. lääkkeitä? Luultavasti tämä on omalla kohdallani jo myöhäistä...
Millaista on krooninen masennus? Se siis puhkeaa huonoina aikoina ja helpottaa hyvinä aikoina muttei koskaan kokonaan katoa? Edes lääkkeillä?
Tiedostan, etten tällä hetkellä ole täysin oma itseni mutta pelottaa sekin, jos lääkkeitä napsiessa kadotan viimeisetkin minuuden rippeeni!
Toivottavasti saitte kirjoituksestani jotain selvää... Kunhan tulin tänne pohtimaan. Teidän kokemuksianne aiheesta olisi kiva lukea!
Koska olen niin tottunut tähän "masennukseen" olen alkanut pitää sitä normaalina. Epäilen itseäni enkä uskalla mennä lääkäriin puhumaan peloistani ja tuskistani, sillä entäs jos mut vaan nauretaan ovesta ulos.
Toisaalta mietin, voiko masennus kroonistua, jos ei hae ajoissa lääkäriltä apua, ts. lääkkeitä? Luultavasti tämä on omalla kohdallani jo myöhäistä...
Millaista on krooninen masennus? Se siis puhkeaa huonoina aikoina ja helpottaa hyvinä aikoina muttei koskaan kokonaan katoa? Edes lääkkeillä?
Tiedostan, etten tällä hetkellä ole täysin oma itseni mutta pelottaa sekin, jos lääkkeitä napsiessa kadotan viimeisetkin minuuden rippeeni!
Toivottavasti saitte kirjoituksestani jotain selvää... Kunhan tulin tänne pohtimaan. Teidän kokemuksianne aiheesta olisi kiva lukea!
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olen sairastanut vakavaa masennusta vuodesta 1992 ja ollut lääkityksellä siitä asti. Kolme vuotta terapiaa on myös takana.
Terapia auttoi minua ymmärtämään masennustani ja tulemaan toimeen sen kanssa. Lääkkeiden avulla sain voimaa palautua takaisin omaksi itsekseni - ne eivät todellakaan vie minuuden rippeitä vaan ihan päinvastoin.
Suosittelen että hakeudut lääkäriin koska se pahenee koko ajan jos ei hoida masennusta pois. itse en ole kuullut kroonisesta masennuksesta. Masennushan johtuu siitä että aivot eivät tuota sitä hyvänolon entsyymiä ja lääkkeet tuottavat sitä itse ja aivot alkaa pikku hiljaa tuottaa sitä itse. sen takia mielialalääkkeitä tuleekin syödä niin kauan ja on vaarallista jos yhtäkkiä lopettaa. (esim. tapaus siitä koulupojasta viime talvena joka tappoi muita jätettyään lääkken pois itsekseen) . Lääkehän tulee aloittaakkin hiljalleen ja annosta nostetaan.
jätinpä itsekin lääkkeet yhtäkkiä pois eikä tullut mieleenkään tappaa muita.
kai se on yksilöllistä minkälainen fiilis tulee. riippuu myös lääke määrästä.
"Masennushan johtuu siitä että aivot eivät tuota sitä hyvänolon entsyymiä ja lääkkeet tuottavat sitä itse ja aivot alkaa pikku hiljaa tuottaa sitä itse."
Muah. Ai masennus johtuu jonkun "hyvänolon entsyymin" puutteesta? Mitä h*****tiä?!?
...Minulla oli vaikea lapsuus, joka vaikutti siihen, että lopulta olin täysin kriisissä, koska "hyvänolon entsyymi' lakkasi tuottumasta. Laitan aivoihini lääkettä siis, se rohkaisee niitä tuottamaan "entsyymiä" - vähän niin kuin alkeemisesti - ja sillä elämäni paranee, sekä mennyt että nykyinen ja tuleva...
Mistä te revitte näitä käsityksiä masennuksesta jonakin hiton "aivotilana"? Uskotteko oikeasti vakavissanne, että ihmisen rikkinäisyys johtuu perustavasti aivojen kemiasta tai on sellaisena tarkasteltavissa? Onko yleinen yhteiskunnallinen medikalisaatio ja tieteellis-välineellinen elämänkäsitys lakkauttanut ajattelun aivoissanne kokonaan? Mikäs entsyymi tai välittäjäaineen takaisinestonestäjä siihen auttaisi???
Masennusta ei todellakaan voida selittää vain neurotieteellisesti. Nykytieteellä ei ole sellaiseen edellytyksiä, ja toisekseen fysikaalinen tapa tarkastella asioita ei muutenkaan ole mikään kaikkivaltainen ja yksin autuas. Ei varsinkaan, kun kyse on sellaisesta koko elämää ja ihmisen todellisuutta koskevasta asiasta kuin masennus, ahdistus jne.
Kysyjän kannattaa miettiä terapiaa tai muita vastaavia apuja, jos ei halua syödä lääkkeitä. Lääkkeet eivät ole mikään täsmäapu mihinkään. Onnekkaat saattavat saada niistä avun, ehkä kuitenkin useimmilla ne hoitavat vain oireita. Masennus ei todellakaan ole yhtä kuin joku serotoniini, yleensäkin kaikkien välittäjäaineiden yhteisvaikutuksen yhteydet johonkin ihmiselämän monisyisiin tunnelmiin ja tapahtumiin ovat hämärän peitossa. Älkää olko tyhmiä ja luulko, että lääketeknologia on joku kaikkien asioiden määrittäjä ja ratkaisija...
kun masis kroonistuu ja jatkuu vuosia pahaan oloon tottuu, ja masentuneesta mielialasta tulee osa persoonallisuutta. silloin on vaikea erottaa mihin itse loppuu ja mistä masennus alkaa. masis ei ole vain akuutteja oireita kuten itkemistä ja väsymystä vaan esimerkiksi sitä että näkee koko maailman huonona, eräänlainen vääränlainen maailmankatsomus kroonistuessaan.
ja kyllä, hoitoon pitää hakeutua.
...mutta mitä teen, varaanko ajan terveyskeskukseen vai mitä kautta tällaisia asioita hoidetaan?
Mitä sanon lääkärille? Mitä hän mahdollisesti kysyy minulta? Pitääkö mun vakuutella, että oikeasti oikeasti on paha, ja anella, että auttaisivat jotenkin? Entä jos eivät usko? Eihän sisäistä pahaaoloa voi oikein todistaakaan millään...?
Puhut vaan rehellisesti ja suoraan. Turha yrittää liikaa, toisaalta ei tietysti kannata turhaan vaietakaan asioista, jotka painaa mieltä, vaan on hyvä olla avoin (oma etusi). Jos tuntuu vaikealta puhua, niin sano sekin vaikka. Kyllä lääkäri puhettasi ymmärtää; jos ei ymmärrä, niin on syytä mennä toiselle lääkärille sitten. Mutta eiköhän tuo mene ihan hyvin, onnea matkaan vaan.
Se maailmankatsomus synkkenee, koska näet maailman sellaisena kuin se on. (vrt.nainen ilman meikkiä)
Ei kaunistelevia valheita, ei kulisseja, pelkkä todellisuus.
Minkä ikäinen olet.? Jos olet vielä melko nuori etkä ole potenut tilaa hirveän pitkään niin sinulla on toivoa. Älä missään nimessä luovuta.! Masennusalttiushan tulee niin perimän kautta, persoonan piirteiden kuin ulkoistenkin tekijöiden myötävaikutuksesta. Itse olen 37v. ja kamppaillut masennusoireiden kanssa vuodesta '96. Olen periaatteessa eläkeosastoa, koska työkykyni on heikko jatkuvan oireilun vuoksi. Jotkuthan tulkitsevat masennuksen heikkoudeksi, mutta asia ei ole niin yksiselitteinen.; olin itse tasapainoinen lapsi..tosin herkkä sellainen..myöskään itsekäs tai erityisen laiska en ole koskaan ollut. Kroonistuessaan masennus tosiaan ottaa ihmisen valtaansa ja rajoittaa elämää hyvin voimakkaasti. Olen itse käynyt vuosien aikana läpi kuntouttavat työtoiminnat yms. Sanonkin oman kokemuksen pohjalta, että masennuksen hoitoon tulisi tarttua mahd. pian eikä missään nimessä esim. odotella sitä, että toipuminen lähtee itsestään käyntiin ja aika parantaa! Kroonistuneesta masennustilasta toipuminen voi olla äärimmäisen vaikeaa.
Kroonisesta masennuksesta on vaikea pyristellä eroon. Kaikki taitaa perustua toistoon. Kun ajattelee kokoajan olevansa huono ja maailma paha paikka niin valoa ei kyllä näy. Lisäämällä sekaan iloisempia asioita joista on joskus ennen masennuksen alkamista nauttinut niin saattaa ajan kanssa onnistua. Hyvä konsti on yrittää muuttaa itseään itsekkäämmäksi ja pyrkiä tuottamaan itselleen nautintoa(ei päihteillä). Puuhaa asioita jotka sinua kiinnostaa ja älä mieti muita. Olet oman elämäsi tärkein olento. Ei ole mitään väliä minkä ulkomuodon omaat. Olet itsellesi rakas ja tärkeä ja hengität puhdasta ja ilmaista ilmaa. Oujeee...
Itse onnistuin ja nii siekii.
Krooniseen masennukseen tehoaa tutkimusten mukaan paremmin psykoterapia ja mahdollisesti ammatillinen kuntoutus ja liikunta sekä muu mieltä piristävä harrastustoiminta (ns. sosiaalinen pääoma).
Ja masennus ei todellakaan ole mikään aivosairaus, vaikka lääketeolisuus niin propagandassaan väittää.
Mielialalääkkeiden teho on tutkimusten mukaan surkea. Ja ne ovat vain oireiden hoitoon - jos ylipäätään tehoavat.
Olen pitkään pohtinut, olenko masentunut vai en. Joskus ylä-asteella olin varma olevani masentunut jatkuvan pahan olon takia. Sitten jossain vaiheessa ajattelin, että nyt saa riittää. Ajatuksenani oli poistaa kaikki haaveet ja tunteet elämästäni ja rupesin tietoisesti torjumaan haaveita ja tunteita. Jossain vaiheessa, melko pian, kävikin niin että niitä haaveita tai tunteita ei ollut. Siitä on nyt noin kolme vuotta aikaa ja voin sanoa että sen jälkeen on ollut tasan kolme kertaa paha olla. En jostain syystä tunne itseäni kunnolla, saan kaikki tunteet tavallaan toisten ihmisten välityksellä, esim. jos nään iloisen ihmisen niin minua rupeaa naurattamaan ja toisen ollessa surullinen, tunnen sympatiaa. Kuitenkaan en tunne minkäänlaista läheisyydenkaipuuta tai muita haluja ihmisiä kohtaan. Eli jos masennuksen suurin kriteeri on paha olo, niin en voi olla masentunut. Siinä samalla kun ne tunteet katosi, niin katosi kyllä kaikki haaveet, harrastukset, uskonto ja koulunkäynti yms. En ole kahteen vuoteen saanut juuri mitään aikaiseksi, enkä tunne yhtäkään ihmistä läheiseksi, en kyllä tahtoisikaan. Onko tämä nyt sitten sitä kuuluisaa masennusta vai mitä tämä on. Unikin tulee paljon paremmin, kuin koskaan aikaisemmin. Persoonallisuuskin muuttui siinä samalla, minusta tuli välinpitämätön ja laiska, kun ennen olin niin tarkka elämästäni.
EI MASENNUSTA OLE JOS ON HILJAISEMPI JA HERKKÄ.SYRJÄÄNVETÄYTVÄHÄN TULEE TOIMEEN ITSENSÄ KANSSA. EI KAIKKIEN TARVITSE OLLA MASENTUNEITA SILTI. YKSINKIN VOI OLLA SEN ITSE PÄÄTTÄÄ ITSE.
Mulla on dg toistuva masennus, nyt työkyvyttömyyseläkkeellä se on helpottanut ja vuoden loppuun asti tarvitsee enää Venlafaxiinia syödä- nyt 35 mg päivässä.