ei piholaisille

Novumin ja IRT. opetukset ovat riittävän hyvät selventämään Raamatun opin
Piholle, Ekivaarille, Savonarolalle ym.
Pyhä Henki ei ole Pihon opetusten takana.

Ikuinen ero Jumalasta on todella ikuinen ja lopullisesti sinetöity silloin
kun ihmisen nimi on pyyhitty pois elämän kirjasta (Ilm. 3:5).
Pelastuminen sen jälkeen ei ole mahdollista. Uskotko tämän?
Jeesus ja Hänen sovintoverensä ansio on AINOA mahdollisuutemme pelastua.
Ristin veren kautta saadaan synnit anteeksi!
Tämä on Raamatun yksiselitteinen oppi; mm. Joh. 14:6 ja Room.3:23-25.

Tässä Jouko Pihon harhaoppinen lausunto:
"mutta aiooninen rangaistus ei sitä ole, koska Jumala ei tahdo pitää
luotujaan ikuisesti helvetissä, vaan haluaa pelastaa lopulta kaikki."

Tuo loppulauselma näyttäisi tarkoittavan, että uskot kaikkien lopulta
pääsevän isän kotiin, Taivaaseen.
Kysymyksessä on selkeä harhaoppi.

Taivaaseen pääsevät ainoastaan ne ihmiset, jotka ottavat vastaan Jeesuksen
syntiensä sovittajaksi ja elämänsä Herraksi.
Muussa tapauksessa Jumalan armo jää turhaksi (2 Kor. 6:1,2).
Pelastuksen vastaan ottamisen tulee tapahtua ihmisen maanpäällisen elämän
aikana.
Tämän elämän jälkeen tapahtuvasta pelastusmahdollisuudesta ei ole
mainintaa Raamatussa.

Kukaan ei pelastu kärsimystensä kautta... esim. määrätyn ajan helvetissä
kärsittyään. Sellainen opetus on Jeesuksen ja Hänen sijaisuhrinsa halventamista.

Tarkistathan Jeesuksen oman opetuksen tästä aiheesta mm. Joh. 3:3-5.
Kukaan ei siis voi nähdä Jumalan valtakuntaa, jos ei koe uudestisyntymistä?

"Kaikki pelastuvat" -opin räikein muoto on se, että itse saatanakin
muka pelastuu lopulta, kun helvetin tuli on sen puhdistanut.
"Kaikki pelastuvat" opissa asetetaan Jeesuksen veriuhrin rinnalle toinen
puhdistuslähde.

Ottakaa uudestaan vastaan raamatun opetus.
14414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

sellaista kinaamista. Suunnilleen kuin että onko suurempi synti varastaa miljoon kuin tuhat euroa. Synnin palkka on kuolema. Kaikki nuo teidän keskustelunne perustuvat siihen että syntinen voisi elää!! Mitä te oikein luulette itsestänne? Oletteko kuolemattomia ilman että Jumala teitä pitää elossa?

Suuret on luulot - tai patemminkin HARHAluulot.

Äänestä
  • mitä kiireisesti tästä kysymyksestä voi todeta.

    Jumalattomat ja pahantekijät pelastuisivat iankaikkisesta kadotuksesta viimein ja helvetti olisi heille sovituspaikka? Miten nämä alkukielien tutkimiset usein pikemmin hämmärryttävät Sanaa? En tarkoita nyt mitään Da Vinci-koodeja tai muita newagelaisten hömppäjuttuja.
    Jumalan ilmoitus Sanassaan ihmiskunnalle on kuitenkin selkeä kokonaisuus alun luomisesta Ilmestyskirjaan saakka ja miksei tällaisesta pelastusmahdollisuudesta Jeesus tarkemmin opettanut.

    On sanottu ja nähty, että Raamatulla voidaan perustella melkein mitä tahansa. Tästä kai on esim. Ekivaarikin eksytysopeilleen toimintaohjeen ottanut.

    Kuitenkin uskon, että se mitä Jumala on tarkoittanut Sanastaan ihmisen löytävän pelastuakseen, saavan matkaevästä vaeltamiseen ja millaisena evankeliumin lähetyskäskyä on maailmaan vietävä, niin se myös Pyhän Hengen johdattaessa löytyy.

    Jos Raamatussa on ”hämäriä kohtia”, ne usein johtavat tarkempaan tutkimseen ja ymmärrys itsellä Sanaan lisääntyy. Jos vaikka ottaa Hoosean 8. luvusta 4.jakeen:
    -   He ovat asettaneet kuninkaita, mutta se ei ole ollut minusta; ovat asettaneet ruhtinaita, mutta en ole siitä tiennyt. Hopeansa ja kultansa he ovat tehneet epäjumalikseen, että tulisi hävitys.

    Ei tuossakaan ”mutta en ole siitä tiennyt” ole mieleeni tuonut epäilyä Jumalan kaikkivaltiudesta, vaan ymmärrän sen asiakokonaisuutena, että Jumala ’ei ollut mukana’ siinä ruhtinaiden asettamisessa.

    Ylipäätänsä Sana tuo mieleen rakkauskirjeen, joita mekin joskus kirjoittelemme sydänkäpysillemme. Haluamme että kaikki siinä on aitoa ja tulee joka sanaa myöten kirjeen saajalle ymmärretyksi.
    Näin uskoisin Jumalan tarkoittaneen, että Sana on ehdottoman totuuden sisältävä ja oikealla tavalla ymmärrettävä rakastavan Isän ilmoitus luoduilleen. Ainakin lopullinen se on, ettei Raamattua tarvitse täydentää

    Äänestä

  • ...ei tiedä mitä Jumala on varallemme järjestänyt ja ketkä saavat taivastien käydä loppuun. Raamattukin tarjoaa halukkaille monia versioita ko. asiasta.
    Esim. ortodoksinen oppi opettaa, että synnin palkka on kuolema, mikä tarkoittaa eroa Jumalasta. Tästäkin opista puuttu lopputieto, sillä Jumalalla yksin on kaikki valta ja Hän voi armahtaa ihmisen vielä taivaassakin. Onneksi me ihmiset emme pääse sormeilemaan Jumalan suuria oivalluksia ja yksikään ihminen ei voi tuomita lähimmäistään edes Esson baariin.

    Äänestä

  • Taivaassa ovat ne ihmiset, jotka tämän ihmiselämän aikana ovat ottaneet
    vastaan pelastuksen.
    Raamattu ei kerta kaikkiaan opeta mitään muuta.

    "Jos joku ei synny uudesti ylhäältä, ei hän voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
    Joh. 3:5.
    Lisäksi tulee tehdä parannus ja ottaa kaste Jeesuksen Nimeen.
    Markus 16:15-16.

    Äänestä

  • Minä ja ??? kirjoitti:

    Taivaassa ovat ne ihmiset, jotka tämän ihmiselämän aikana ovat ottaneet
    vastaan pelastuksen.
    Raamattu ei kerta kaikkiaan opeta mitään muuta.

    "Jos joku ei synny uudesti ylhäältä, ei hän voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
    Joh. 3:5.
    Lisäksi tulee tehdä parannus ja ottaa kaste Jeesuksen Nimeen.
    Markus 16:15-16.

    1:8 "Ja Jumala kutsui vahvuuden taivaaksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, toinen päivä".

    Mitä ovat Jumalan vahvuus, voima, väkevyys?

    Mitä te kutsutte taivaaksi? Tuota kylmän sinistä avaruutta, johon ihmiset lähettävät raketteja?

    Minä ymmärrän, että Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen tunteminen, lihan mielen ristillä pysyminen on oikea taivas ja iankaikkinen elämä; [Joh.17:3].

    1.Korinttolaiskirje:
    1:18 "Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima", taivas!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Niin Jeesus sanoi lähtevänsä valmistamaan Isän tykö sijaa omilleen... Ilmestyskirja puhuu Uudesta Jerusalemista joka on ihan oikea kaupunki... jossain tuolla yläilmoissa.. että eiköhän sitä ilmestyskirjaa lukemalla selviä mikä on Taivas johon uskovat kuoleman jälkeen menevät...

    Äänestä

ketään puhdista. Jeesuksen sovintoveri puhdistaa ne, jotka ottaa sen tuottaman sovinnon vastaan.

Älkäämme eksykö.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä.
    Ei helvetin tuli ketään puhdista.
    Se on rangaistus.
    Helvetissä olevatkin puhdistaa vain Jeesuksen veri, jos he uskovat Jeesukseen.
    Siinä vaiheessa kaikki haluavat uskoa Jeesukseen.

    Jouko Piho

    Äänestä

  • Piho kirjoitti:

    Olen samaa mieltä.
    Ei helvetin tuli ketään puhdista.
    Se on rangaistus.
    Helvetissä olevatkin puhdistaa vain Jeesuksen veri, jos he uskovat Jeesukseen.
    Siinä vaiheessa kaikki haluavat uskoa Jeesukseen.

    Jouko Piho

    Helvetissä ei todella enää voida kokea uudestisyntymistä.
    Raamattu ei opeta sellaista.
    Sellainen oppi on varmasti lähtöisin sielunvihollisesta.

    Uskotko, Jouko Piho, että saatana langenneine enkeleineen myös
    lopulta pelastuu?
    Amerikoissa ko. opin nielaisseet uskovat sen niin.

    Äänestä

  • Piho kirjoitti:

    Olen samaa mieltä.
    Ei helvetin tuli ketään puhdista.
    Se on rangaistus.
    Helvetissä olevatkin puhdistaa vain Jeesuksen veri, jos he uskovat Jeesukseen.
    Siinä vaiheessa kaikki haluavat uskoa Jeesukseen.

    Jouko Piho

    sana on sitä mieltä, että tuli puhdistaa:

    Malakia 3
    3 "Ja hän istuu ja sulattaa ja puhdistaa hopean, hän puhdistaa Leevin pojat, saa ne puhtaiksi kuin kullan ja hopean ja sitten he tuovat Herralle uhrilahjoja vanhurskaudessa."

    4. Mooseksen kirja 31
    23 "kaikki, mikä tulta kestää, käyttäkää tulessa, niin se puhdistuu; puhdistettakoon se kuitenkin vielä puhdistusvedellä. Mutta mikä ei tulta kestä, käyttäkää se vedessä".

    helvetin kanssa.. niissä kerrotaan kullan käsittelystä tässä ajallisessa elämässä.. ja ihmisen kasvamisesta... siis en näe noilla MITÄÄN yhteyttä helvettiin tai sen kuviteltuun puhdistavaan tuleen.

    Äänestä

  • Piho kirjoitti:

    Olen samaa mieltä.
    Ei helvetin tuli ketään puhdista.
    Se on rangaistus.
    Helvetissä olevatkin puhdistaa vain Jeesuksen veri, jos he uskovat Jeesukseen.
    Siinä vaiheessa kaikki haluavat uskoa Jeesukseen.

    Jouko Piho

    "autuaita ovat ne jotka uskovat vaikka eivät näe"
    Raamattu ei kyllä sanallakaan vahvista käsitystäsi siitä että Helvetissä voisi vielä pelastua. Helvetissä kaikki uskovat koska näkevät. Armoa vain ei ole enää heille.
    Mistä löydät todisteet sille että siellä voisi vielä pelastua??

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    sana on sitä mieltä, että tuli puhdistaa:

    Malakia 3
    3 "Ja hän istuu ja sulattaa ja puhdistaa hopean, hän puhdistaa Leevin pojat, saa ne puhtaiksi kuin kullan ja hopean ja sitten he tuovat Herralle uhrilahjoja vanhurskaudessa."

    4. Mooseksen kirja 31
    23 "kaikki, mikä tulta kestää, käyttäkää tulessa, niin se puhdistuu; puhdistettakoon se kuitenkin vielä puhdistusvedellä. Mutta mikä ei tulta kestä, käyttäkää se vedessä".

    löytyy aivan kasapäin, mutta jälleen osoitus millaisia laulun renkutuksia palstan posetiivari veivaa.

    Otetaanpa viesti ketjusta ”Ikuisen helvettiopin taustoista”, jossa hän kirjoittaa helvetti-keskustelun innoittamana:

    >> Malakian kirjan
    Kirjoittanut: ekivaari 31.7.2008 klo 06.13    

    kolmannen luvun alku kertoo selvästi helvetin tulen puhdistavan vaikutuksen. Se kultasepän tulella sulattaa, lipeällä pesee ja vedellä huuhtelee:

    Malakia 3
    1 "Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni. Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra Sebaot.
    2 Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän, ja kuka voi pysyä, kun hän ilmestyy? Sillä hän on niinkuin kultasepän tuli ja niinkuin pesijäin saippua.
    3 Ja hän istuu ja sulattaa ja puhdistaa hopean, hän puhdistaa Leevin pojat, saa ne puhtaiksi kuin kullan ja hopean ja sitten he tuovat Herralle uhrilahjoja vanhurskaudessa."

    Johannes Kastaja oli äidinsä kohdusta asti täytetty Pyhällä Hengellä, eli samalla Hengellä, missä Elias toimi, ja sitä Pyhää Henkeä Raamattu nimittää "liiton enkeliksi": [Luuk. 1:15]

    Matt. 11:10
    "Tämä on se, josta on kirjoitettu: 'Katso, minä lähetän enkelini sinun edelläsi, ja hän on valmistava tiesi sinun eteesi'". [Mark. 1:2 Luuk. 7:27].

    Nämä ovat Raamatusta minullekin Pyhän hengen opettamia asioita, eivät J-todistajien opettamia. Olen eri mieltä useimmista heidän tulkinnoistaan, esim. tuhatvuotisen valtakunnan kirjaimellisuudesta!

    Äänestä

  • taas... kirjoitti:

    "autuaita ovat ne jotka uskovat vaikka eivät näe"
    Raamattu ei kyllä sanallakaan vahvista käsitystäsi siitä että Helvetissä voisi vielä pelastua. Helvetissä kaikki uskovat koska näkevät. Armoa vain ei ole enää heille.
    Mistä löydät todisteet sille että siellä voisi vielä pelastua??

    Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat.
    Sen mitä Jumala tahtoo, sen hän myös toteuttaa.Jumala ei pidä vihaa iäti, vaan hänen armonsa kestää iäti.

    Filippiläiskirjeen mukaan kaikki tulevat joskus polvistumaan Isän edessä ja tunnustamaan, että Jeesus on Herra, kaikki niin maan yllä, päällä kuin maan allakin olevat.
    Tuo tunnustaminen ei ole pakotettua vaan sydämestä lähtevää, koska kukaan ei voi sanoa, että Jeesus on Herra paitsi Pyhässä Hengessä. Kohdassa käytetään myös kreikan kielistä sanaa "eksomologesetai", jonka merkitys on tunnustaa, ylistää, olla samaa mieltä.

    Jumala tulee asettamaan kaiken ennalleen eli kohdalleen (apokatastasis) kuten Apt.3:21 kirjoittaa. Missään ei ole enää syntisiä eikä kapinallisia vaan on kaikessa palattu alkuperäiseen tilaan.

    Jumala on silloin kaikki kaikissa, kuten 1.Kor.15:28 todistaa.

    Jouko Piho

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tämä kirjoitus kirjoitti:

Novumin ja IRT. opetukset ovat riittävän hyvät selventämään Raamatun opin
Piholle, Ekivaarille, Savonarolalle ym.
Pyhä Henki ei ole Pihon opetusten takana.

Ikuinen ero Jumalasta on todella ikuinen ja lopullisesti sinetöity silloin
kun ihmisen nimi on pyyhitty pois elämän kirjasta (Ilm. 3:5).
Pelastuminen sen jälkeen ei ole mahdollista. Uskotko tämän?
Jeesus ja Hänen sovintoverensä ansio on AINOA mahdollisuutemme pelastua.
Ristin veren kautta saadaan synnit anteeksi!
Tämä on Raamatun yksiselitteinen oppi; mm. Joh. 14:6 ja Room.3:23-25.

Tässä Jouko Pihon harhaoppinen lausunto:
"mutta aiooninen rangaistus ei sitä ole, koska Jumala ei tahdo pitää
luotujaan ikuisesti helvetissä, vaan haluaa pelastaa lopulta kaikki."

Tuo loppulauselma näyttäisi tarkoittavan, että uskot kaikkien lopulta
pääsevän isän kotiin, Taivaaseen.
Kysymyksessä on selkeä harhaoppi.

Taivaaseen pääsevät ainoastaan ne ihmiset, jotka ottavat vastaan Jeesuksen
syntiensä sovittajaksi ja elämänsä Herraksi.
Muussa tapauksessa Jumalan armo jää turhaksi (2 Kor. 6:1,2).
Pelastuksen vastaan ottamisen tulee tapahtua ihmisen maanpäällisen elämän
aikana.
Tämän elämän jälkeen tapahtuvasta pelastusmahdollisuudesta ei ole
mainintaa Raamatussa.

Kukaan ei pelastu kärsimystensä kautta... esim. määrätyn ajan helvetissä
kärsittyään. Sellainen opetus on Jeesuksen ja Hänen sijaisuhrinsa halventamista.

Tarkistathan Jeesuksen oman opetuksen tästä aiheesta mm. Joh. 3:3-5.
Kukaan ei siis voi nähdä Jumalan valtakuntaa, jos ei koe uudestisyntymistä?

"Kaikki pelastuvat" -opin räikein muoto on se, että itse saatanakin
muka pelastuu lopulta, kun helvetin tuli on sen puhdistanut.
"Kaikki pelastuvat" opissa asetetaan Jeesuksen veriuhrin rinnalle toinen
puhdistuslähde.

Ottakaa uudestaan vastaan raamatun opetus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu