ortodoksit seurakunnissaan tietoisesti jäseniään kirkosta? Olen huomannut erinäisten klikkien olemassaolon. Ulkopuolisuuden tunne lienee aika vahva monellakin. "Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan."
Syrjäyttävätkö
Nimetön
6697
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pitää paikkansa, jos et tanssi "meidän" pillin tahtiin olet meitä vastaan. Jos et kumarra, pokkuroi, toimi ja ajattele toisten lailla saat olla yksin. Vaikka yrittäisi kuinka optimistisesti toimia ja ajatella ei totuus muuksi muutu tämä pätee kaikkialla, miksi ei myös seurakunnissa.
Kyllä ortodoksit sen taidon osaavat varmaan paremmin kuin muut. Ei ole väliä, onko mies vai nainen, kleerikko tai maallikko, jos pärstä ei jotakin tietyä ryhmää miellytä ja täytä joitakin normeja, (normeja, jotka eivät ole välttämättä edes sidoksissa kirkon virallisen opetuksen kanssa)voi kirkosta saada hyvinkin potkut tai ainakin joutua pahoin syrjityksi. Tietysti on olemassa vielä tiettyä rasismia, esim. johonkin tiettyyn etniseen hähemmistöön kuuluvan ei kannata mennä eräillä paikkakunnilla kirkkoon.
Riittää jo oikeastaan tämän palstan otsikoiden tarkkailu, josta voi päätellä kenellä ei ole asiaa kirkon mäelle. Ei toivottuihin ryhmiin saattaa kuulua siis ulkomaalaisia, käännynnäisiä, avioeron tehneitä, ex-alkkiksia tai narkkaretia, seksuaalisiin vähemmistöön kuuluvia, politiikassa mukanaolevia tai niitä jotka joko vastustavat tai puolustavat jotakin yksittäistä pappishenkilöä tms.
Joskus paikasta jopa pitää kamppailla, esim. mahdollisuudesta laulaa kirkkokuorossa tai osallistua jonkun muun ryhmän toimintaan.
heti kysytään "mistä päin Karjalaa vanhempasi tulivat" tai "olethan synnynnäinen ortodoksi". Tiedän yhden paikan, jossa kaikki mainitsemasi ryhmät ovat tervetulleita. Se on Espoossa Tapiolan kirkko. Valtaosa aktiiveista on käännynnäisiä, maahanmuuttajia, ulkomaalaisia, eri värisiä ja kaikkinaisiin vähemmistöihin kuuluvia. Kaikki ovat tervetulleita ja tuntevat kuuluvansa joukkoon.
jotkut ikään kuin omivat Lintulan, Praasniekat yms. On aika kammottavaa että jotakin seurakuntalaista kielletään olemasta missään tekemisissä toisen henkilön kanssa. Joskus tuntuu että papit ja piispatkin ovat joidenkin omistuksessa. En ymmärrä!
ortodoksipiireistä. Mahtavaa!
ulkopuoliseksi yrittäessäni tirkistää Korpiselkaristisaatto kuvia ort.netistä. En millään saanut selville ketä oli mukana. On se niin väärin!