Jos Saksa olisi voittanut Euroopassa toisen maailmansodan (en kytke tähän USA:n Tyynenmeren sotaa), niin ainakin suomalaiset olisivat pistäneet kätensä kyynerpäitä myöten ristiin voitetun sodan siunauksellisuudesta. Vielä nykyäänkin kauhusta väristen ajateltaisiin miten hirveä tilanne olisi ollut jos verenhimoinen murhaaja Stalin olisi voittanut sodan. (Ja hirmuiseksihan se tilanne Euroopan kannalta muodostuikin).
Puhuttaisiin Neuvostoliiton kuolemanleireistä ja kommunismin kauheudesta. Saattaa olla, että näinä päivinä olisi jostain alkanut tihkua myös tietoja kansallissosialistien epähumaanista menettelyistä, mutta kun ihmisiä ei olisi aivopesty pitämään saksalaisia hirviöinä, niin näihin tietoihin suhtauduttaisiin viileästi todeten, että kyllähän silläkin puolella saattoi jotain olla.
Saksa oli silloinkin eurooppalainen sivistysvaltio ja jos minä olisin 30-luvulla saanut valita olisinko muuttanut Saksaan vai Neuvostoliittoon, niin valinnassa ei olisi ollut sekunnin murto-osankaan epäselvyyttä. Saksan demonisointiin on kenties suurinpana syynä Yhdysvallat ja länsiliittoutuneet, jotka "rankaisivat" Suomeakin taistelusta hyökkäävää Neuvostoliittoa vastaan. Tänä päivänäkään esimerkiksi engelsmannit eivät ymmärrä historiaa tältä osin alkuunkaan oikein.
Saksalaisten maine olisi vihdoinkin syytä rehabilisoida. Jopa Suomen Lapissa rahvas tuli hyvin toimeen heidän kanssaan ja piti heitä ystävinään. Ei olisi venäläisten kanssa ollut samoin.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Spekuloidahan voi kaikenlaisella, mutta Suomella taisi kyllä olla saksalaisten suunnitelmissakin lähinnä jonkinlaisen reservaatin tai siirtomaan rooli.
Saksaahan ei tarvitse demonisoida, ainoastaan natsit, jos niitäkään, kun demonisaatio ehkäisee järkevää ajattelua ja analyysia. Sama tietysti pätee Neuvostoliittoon ja kommunisteihinkin.
"Spekuloidahan voi kaikenlaisella, mutta Suomella taisi kyllä olla saksalaisten suunnitelmissakin lähinnä jonkinlaisen reservaatin tai siirtomaan rooli."
Propagandan sumentamien aivojen on vaikea tajuta, että Saksan voitto olisi ollut myös Suomen voitto. Olimme se liittolainen jota Hitler eniten kunnioitti, ja Saksan voiton jälkeisessä Euroopassa Suomella olisi ollut tärkeä asema - kokonaan toinen kuin vasallin asemamme suhteessa Neuvostoliittoon YYA-aikana tai paarian asemamme nykyisessä EU:ssa.
Kyllä ne taitavat olla sinun aivosi jotka ovat propagandan sumentamat.
Täytyy kaverin puolustukseksi todeta, että kun on tuo saksalaismyönteinen propaganda ollut niin päälle pursuavaa toisen maailmansodan jälkeen, niin onhan siinä suuri vaara, että aivot ovat aivopeseytynyeet, vai kuinka?
Riippuu kai siitä, missä ämpärissä tuo kaveri on niitä mahtanut pitää.
http://germanhistorydocs.ghi-dc.org/pdf/eng/English59.pdf
Saksalaisten suunnitelma 1941: "The annexation of Finland as a federated state should be prepared with great caution."
Mikäli Saksa olisi voittanut N-liiton, niin että se olisi sortunut sen aseiden edessä, niin sota ei silti olisi loppunut.
USA kehitti ydinpommeja nimenomaan Saksaa vastaan ja niitä piti käyttää Euroopassa.
USA olisi ydinaseilla pistänyt Saksan matalaksi, tai ainakin raunioiksi ...
Suomen kannalta tämä olisi ollut ihanteellinen ratkaisu, Saksa olisi ensin tehnyt selvää N-liitosta ja USA sitten Saksasta.
Tämän jälkeen Eurooppaan olisi muodostunut, vain demokraattisia valtioita ja kylmäsota olisi jäänyt kokonaan väliin.
Ydinsota Euroopassa ei ole mikään ihannetilanne varsinkaan, jos Suomi on liittoutunut ydinaseilla tuhottavan puolen kanssa. Mitäpä, jos jenkit olisivat tiputtaneet pommin tai pari Suomeenkin? Saksalaiset eivät olisi ihan helposti luovuttaneet eli Eurooppa olisi täynnä säteileviä kraatereita. Onneksi sentään demokratia olisi voittanut.
Olisi ollut aivan eri asia toimia 1930-luvulla sen tiedon varassa, joka silloin oli saatavilla.
Nyt teet päätelmiä yli 70 vuoden takaisella tietämyksellä.
Mutta jälkiviisaus onkin se paras viisaus, siinä on saanut tehdä melkoisen oikopolun.
Suomen toimia ei tosiaankaan ymmärretä liittouneissa maissa, vain Suomessa ymmärretään niitä. Miksi näin on, sitä kannattaisikin miettiä. Olisikohan meillä oma napa vähän liian lähellä?
Miksi saksalaisten senaikainen maine pitäisi rehabilitoida? Pitäisikö syyllisyysoikeudenkäynnit mitätöidä?
Syyllisyysoikeudenkäynnit olisi käyty Neuvostoliitossa, jos se olisi hävinnyt. Ja vähintäänkin yhtä hirmuinen olisi ihmiskunnan puistatus niitä roistoja kohtaan ollut. Nyt siinä maassa ei ole käyty syyllisyysoikeudenkäyntejä lainkaan, toisin kuin Suomessa, josa mm. kansan vielä nykyäänkin eniten arvostama presidentti Ryti tuomittiin vuosikausiksi kuritushuoneeseen, jonka jälkeen Työkansan Sanomissa arvosteltiin lieviä tuomioita.
Nuernbergin oikeudenkäynnin loppupuolella yksi tuomituista sanoi amerikkalaiselle tuomarille silmät kirkkaina, että "en minä kyllä tiennyt, että me miljoonista kuolonuhreista puhumme". Kun joku väittää, että Holocaustin kieltäminen on ilmiö, joka on sukeentunut vasta nyt vuosikymmenten jälkeen, kun ei ole tuoretta kokemusta, niin tässä on yksi esimerkki siitä, että asiaa ei pidetty silloinkaan niin selvänä. Onnistui jo silloinkin jenkeille nuo Hollywood-kuviot.
Käsiteltävä toki erikseen: toisaalta saksalaiset kautta historian ja toisaalta Drittes Reich.