Jeesus on juuri se mitä Raamattu hänestä todistaa.
Jeesus syntyi tähän maailmaan täyttääkseen Taivaallisen Isän tahdon.
Pyhällä Jumalalla on lämpimät ajatukset ihmisiä kohtaan.
Me emme aina tiedä ahdistuksien syitä, mutta kun pysymme uskollisina Taivaan Isälle; kärsimme hänen kanssaan.
Tärkeää on olla uskollinen Taivaan Isälle, sillä sieltä lähtee jumalinen elämä. Onhan Taivaallinen
elämän lähde.
Jeesus rakastaa ihmistä, vaikka hänen tunne- ja ajausmaailmassa on minkälainen myllerrys.
On tärkeää viedä pahat- ja hankalat ajatukset Isälle Jeesuksen nimessä.
Herra pitää myös siitä, että viemme Hänelle myös hyvät asiat, ja kiitämme niistä.
Muistakaa...ei kestä kauaa, kun saatanan valta
murskataan.
Johanneksen ilmestys: 20:10. Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt ja päivät,
aina, ja iankaikkisesti.
Tulimerta ei ole tarkoitettu ihmisille, vaan saatanan henkivalloille. (jälkihuom. saatanan joukoille)
Jeesus kärsi ja kuoli, ettei yhdenkään, joka häneen uskoo, tarvitsisi viettää ikuisuutta tulijärvessä.
Jeesus haluaa ottaa tästä synnin- ja epäuskon maailmasta omakseen taivasosaa viettämään mahdollisimman monta.
Jumalan palvelijan arvovalla vakuutan nämä asiat tosiksi, että edes yksi saisi tämän kirjoituksen avulla ianakaikisen elämän.

Vastaukset 8
Vanhimmat
...vai uskooko joku oikeasti vanhoja paimentolaistarinoita?
Olipa kerran yks äijä, joka uskoi olevansa Jumalan poika.
Tähän todisteena on 100-400 vuotta äijän kuoleman jälkeen kirjoitetut tarinat.
Haittaa ei vaikka ne onkin kirjoitettu kokoelmaan, jossa kerrotaan mm. kuinka Jumala onnistui potkaisemaan Jaakoppia lonkkaan, ja voitti siten pari päivää kestäneen tappelun.
Kova jätkä tuo raamatun Jumala, vaikka joutuikin pakenemaan raudoitettuja sotavaunuja.
Samasta kirjasta löytyy hassuja tarinoita mm. vedenpaisumuksesta (joka on tosin suora kopio vanhemmista kirjoituksista)
Sen kaverin "jumalallisuudesta" kerrottiin samassa kirjassa mm. kuinka hän ennusti maailmanlopun tulon, ennen kuin kaikki kuulijat on edes kuolleet (Myöhässä, jo 1900-vuotta)
Tai kuinka hän suorastaan hämmästyi kun huomasi, ettei Jumala pelastakaan poikaansa, joka oli joutunut ristille, yhden petoksen takia, jota he isukin kanssa ei ollut arvanneetkaan. Hämmästystä kuvaa melko hyvin, että hän huuteli taivaaseen "Isäni, miksi minut hylkäsit?"
Kuinka voi uskoa raamattua, jos sen uskominen vaatii "sivuuttamaan" saman kirjan juttuja.
Todisteena on myös tuhansien(miljoonien jopa?) todistukset Jeesuksen toiminnasta heidän elämässään. Itsekkin olen kokenut paljon, et uskoisi jos sanoisin.
Raamatun profetiat ovat täyttyneet ja täyttyvät ajallaan. Pointti on että Raamatun profetiat on tulkittava Hengellä eikä maallisella viisaudella joten ilman uskoa Jeesukseen on miltei mahdoton tulkita profetioita kunnolla.
Jeesus ei joutunut ristille minkään oman synnin takia vaan koska ihminen oli kuollut pois Jumalasta eikä omasta voimasta voinut synnittömästi elää, teki Jeesus suuren teon ja Rakkauden osoituksen elämällä ja kuolemalla ihmisen puolesta.
Mitä tuohon "Jumalani, Jumalani. Miksi hylkäsit minut?" Jeesus viittasi siinä psalmiin 22, lueppa se,avartaa varmasti.
Siunausta
ps. Sanansaattaja 10, hieno teksti! Puhdasta asiaa
Kiinalainen sananlasku sanoo, ettei valhe muutu todeksi, vaikka tuhannet siihen uskoisivat.
Milloin täyttyi Jeesuksen profetia, kun hän ilmoitti torilla kuulijoilleen, "ettei kaikki heistä ehdi kuolla, ennen hänen uutta tulemistaan"?
Elät siis vain Jeesuksen vaatimalla hartaudella, ja jopa taivasten ovet aukenee? ;-)
Oletko muistanut:
Mat.5:48 "Olkaa siis täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen isänne on" (No sehän ei ole paljon vaadittu)
Luuk.14:26 Jos joku tulee tyköni, eikä vihaa isäänsä, äitiään, vaimoaan, lapsiaan ja sisariaan, ja vieläpä omaa elämäänsä, ei voi olla opetuslapseni. (No tuo tekee vähän tiukkaa, mutta eiköhän onnistu, kun kuitenkin on taivaspaikka kyseessä)
Luuk.6:30 Anna jokaiselle, joka sinulta anoo, äläkä vaadi takaisin siltä, joka omaasi ottaa.
(Jaa, kerropa minulle yhteistietosi, niin voin tulla katselemaan löytyiskö sulta jotain arvotavaraa, minkä voisin viedä panttilainaamoon, niin pääset taivaaseen) ;-)
Sehän on selvä, että kun jätkä on kuolemassa kidutuskuoleman, niin mieleen tulee huudella vanha psalmin jakso.
Raamattu kertoo ja salliessaan meille ahdituksen Hän on jo valmistanut vapautuksen. Kiitos Jeesus, että olet juuri sellainen, mitä Raamatussa meille Itsestäsi kerrot.
Maan päälle laskeutunut Jumala?
Isäänsä "pienempi"?
Molempiahan hän väitti, jos uskomme raamattuun.
Juuri näin. TÄMÄ TARINA ON TOSI.
Onko viime aikoina hevoset potkineet pilkkaajiasi hengiltä?
Sullahan on se supervoima, että Jeesus kostaa pilkaajillesi. Kysäise missä se minun kosto viipyy, vaikka lupailit sen tulevan piakkoin?
Puhdasta sanomaa sinausta sinulle.