YLE uutiset profetoi

Venäläiset lupaavat nopeita ratkaisuja autorekkaongelmaan

Talouskomission rajaliikennetyöryhmän venäläinen osapuoli tyrmäsi suomalaisten toiveet autonkuljetusrekkojen ohjaamisesta myös Vaalimaalle. Sen sijaan talouskehitysministeriön osastopäällikkö Aleksei Lihatshov lupasi jonkinlaisen ratkaisun vuoden loppuun mennessä.

Tulossa pikainen ratkaisu!? TIEDETÄÄN, RAJAT AUKI!

-jarmo-
5894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Venäjä pyyhkii pienen Kalifornian kylän kartaltaan. Kylä poistetaan Venäjän kartalta, koska siellä ei asu enää ketään, venäläinen uutistoimisto Itar-Tass kertoi torstaina.

Venäläinen maanomistaja perusti kylän 1800-luvulla näpäyttääkseen hallitusta Alaskan myymisestä Yhdysvalloille vuonna 1867.

Aikoinaan eläväinen kylä ajautui laskukierteeseen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Viimeiset asukkaat muuttivat kylästä paremman elämän toivossa vuonna 2000.

Nyt kylän taru ainakin maantieteellisenä paikkana on lopullisesti ohi. Vielä on epäselvää, tuhotaanko myös kylän rakennukset, koulu mukaan lukien.

Ympäri Venäjää on tuhansia raunioituneita kyliä, jotka niiden asukkaat ovat hyljänneet muuttaakseen kaupunkiin.

-jarmo-

Äänestä
  • viiitaaus floridaan ja lakelandiin? siellähän on se hullu "herätys" käynnissä. Rakas Jumalamme siunatkoon ettie tarvitsisi kuolla!

    Äänestä

  • olisiko tässä kirjoitti:

    viiitaaus floridaan ja lakelandiin? siellähän on se hullu "herätys" käynnissä. Rakas Jumalamme siunatkoon ettie tarvitsisi kuolla!

    Mä olen lukenu siitä Lakelandista jotain, mutten koskaan katsonut kartalta missä se sijaitsee. Lisäksi oon nähny kuvan jostain hullusta tatskatusta äijästä, joka väittää Jeesuksen antaneen hänelle ne tatuoinnit.

    Nousi joka ikinen ihokarva pystyyn ja pakki meni sekasin ku luin sitä juttua. Yrjö meinas lentää, koska siinä ei enää ole mitään hyvää. En edes halua tietää mitä muuta siellä on.

    Kävin joskus -80 luvulla jenkkilässä ja sillon siellä oli tv pappeja jotka kerjäs rahaa katselijoilta tv showssaan. Silloin siellä oli silmiinpistävä parivaljakko, jotka olivat ns. bodareita ja väittivät Jeesuksen antaneen heille voiman ja lihakset. Kuinka ollakaan, he ilmoittivat yksioikoon, että sinäkin voit saada tällaisen kehon, jos lahjoitat heille hieman rahaa. Okei, kait ne siellä jenkeissä uskoo noihin.

    -jarmo-

    Äänestä

  • Ylkä tulee kirjoitti:

    eli pitää se mikä hyvää on. Henk.koht. uskon pastori Bentleyn toiminnan olevan Herrasta. Puhdasta evankeliumiahan ne siellä levittää. Kannattaa GOD.TV.ltä katella jos kiinnostaa. Tatuoinnit sitte ainaki voi tökätä uskonnollisuuteen ihmisessä ja näin palvella Herraa, kun Hän toimii ulkoisista seikoista huolimatta.
    Mitä tulee niihin muskelikavereihin, jotka sanovat Jumalan antaneen heille ne muskelit, niin ei ne ihan väärin siinä sano. Jumalahan loi ihmisen lihaksiston treenattavaksikin. Nämä sitte antavat kunnian Jumalalle kun Herran lait toimivat ja muskelit kasvavat. :)

    -Jone

    Äänestä

  • olisiko tässä kirjoitti:

    viiitaaus floridaan ja lakelandiin? siellähän on se hullu "herätys" käynnissä. Rakas Jumalamme siunatkoon ettie tarvitsisi kuolla!

    ??

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ylkä tulee kirjoitti:

Venäläiset lupaavat nopeita ratkaisuja autorekkaongelmaan

Talouskomission rajaliikennetyöryhmän venäläinen osapuoli tyrmäsi suomalaisten toiveet autonkuljetusrekkojen ohjaamisesta myös Vaalimaalle. Sen sijaan talouskehitysministeriön osastopäällikkö Aleksei Lihatshov lupasi jonkinlaisen ratkaisun vuoden loppuun mennessä.

Tulossa pikainen ratkaisu!? TIEDETÄÄN, RAJAT AUKI!

-jarmo-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu