Auringonpimennys

mistä sumerilaisten ja mayojen tietotaito johtui, heillähän ei ollut kaukoputkia, mutta he tiesevät planeettojen liikkeistä hyvin paljon. Kuten auringonpimennykset jne. Esim Pluto tunnettiin jo kauan aikaa ennenkuin länsimainen tähtitiede sen löysi 1900-luvulla. Tämä on mielenkiintoista, kävikö
joku opettamassa
9485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kenties Jumala oli lähettänyt heille jonkun profeetan, jonka sanaa uskottiin.

Äänestä
  • Todennäköisesti tieto saatiin ainakin muualta. Olisi mukava tietää miten skeptikko selvittää asian, muuten kuin panemalla hulinaksi

    Äänestä

  • Vanhaa tietoa kirjoitti:

    Todennäköisesti tieto saatiin ainakin muualta. Olisi mukava tietää miten skeptikko selvittää asian, muuten kuin panemalla hulinaksi

    ettei sitä ole kerrottu raamatussa?

    Äänestä

"Meksikossa ja Yhdysvaltain eteläosissa uskotaan auringonpimennyksen aiheuttavan huulihalkion syntymättömälle lapselle. Tämän uskomuksen vuoksi raskaana olevien naisten suositellaan pysyttelevän pimennyksen aikana sisätiloissa. Uhkaa voi myös torjua kiinnittämällä alusvaatteisiin hakaneula tai pitämällä punaisia pikkupöksyjä."

"Uskomuksen arvellaan periytyneen aina atsteekeilta tai mayoilta asti."

Äänestä
  • ja laitoin verhot kiinni ja punaset pikkupöksyt oli päällä...oonkohan mä raskaana???

    Äänestä

on mielenkiintoinen juttu. Näin siitä kerran dokkarin.

"Hawkins väitti vuonna 1965 julkaistussa kirjassaan Stonehenge Decoded eli Stonehengen selvitetty arvoitus, että melkein kaikki kivet oli sijoitettu siten, että ne muodostivat tähtäyslinjan auringon nousu- ja laskukohtiin tiettyinä tärkeinä päivinä, kuten kesä- ja talvipäivänseisauksen aikaan."

http://www.juplin.net/myytit/rakennelmat/stonehenge.php

Äänestä

että sumerilaiset ja mayat tunsivat pikkuplaneetta Pluton.

Äänestä

ei tunnettu. Ennen kaukoputken keksimistä tunnettiin vain paljain silmin näkyvät planeetat (Merkurius, Venus, Mars, Jupiter, Saturnus).

Auringon- ja kuunpimennykset opittiin laskemaan pitkän ja sitkeän tarkkailun avulla; nehän seuraavat taivaanmekaniikan lakeja.

Sumerilaisten sijasta olisi parempi kirjoittaa babylonialaiset; Sumer on varhaisempi kultuuri, joka ei ollut vielä kovin kehittynyt tähtitieteen suhteen. Myöhempi Babylonian kulttuuri pääsi jo pitemmälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanhaa tietoa kirjoitti:

mistä sumerilaisten ja mayojen tietotaito johtui, heillähän ei ollut kaukoputkia, mutta he tiesevät planeettojen liikkeistä hyvin paljon. Kuten auringonpimennykset jne. Esim Pluto tunnettiin jo kauan aikaa ennenkuin länsimainen tähtitiede sen löysi 1900-luvulla. Tämä on mielenkiintoista, kävikö
joku opettamassa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu