Sinä kuolet!

Kuolema

Kristittyinä ihmisinä me yleensä murehdimme lähimmäisemme kuolemaa. Murehtiminen on luonnollista. Surumme kuvastaa sitä, että välitimme lähimmäisestämme ja olisimme tahtoneet pitää hänet vielä luonamme.

Ajallinen kuolema on surullinen tosiasia, joka meidän kaikkien on kohdattava, olemmepa uskossa tai emme.

Ikävintä on, kun meille tulee suruviesti uskosta osattoman lähimmäisemme kuolemasta. Se on meille katkera murhe. Silloin olemme menettäneet hänet ikuisiksi ajoiksi. Surumme on silloin aiheellinen. –

Jumala tahtoisi antaa kaikille ihmisille kuoleman jälkeisen hyvän osan Paratiisissa. Hän tahtoo antaa ikuisen tulevaisuuden ja toivon. ”…ettette murehtisi niin kuin muut, joilla ei toivoa ole”(1 Tes.4:13).

Jos poisnukkunut lähimmäisemme on tullut uskoon, ei meidän tarvitse murehtia, ”niin kuin muut”.

Uskossa Jeesukseen oleva ihminen ei kuollut ilman Jumalaa ja ilman toivoa Taivaaseen pääsystä.

Jonain päivänä meille tulee viesti uskossa olevan lähimmäisemme kuolemasta. Hänelle kävi hyvin. Jeesus oli vastassa ja vei hänet Paratiisiin. ”Jeesus sanoi: Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun se elää, vaikka olisi kuollut” (Joh.11:25; ”5:24-29”). Näin ollen voimme jopa iloita lähimmäisemme perille pääsystä. Hautajaislauluina voimme laulaa iloisia, hengellisiä voittolauluja. Jäämme odottamaan riemullista jälleennäkemistä (mikäli itsekin olemme uskossa).

Me uskoon tulleet otimme vastaan Jeesuksen elämämme Herraksi. Tulimme tietämään todellisuuden Taivaasta ja kadotuksesta, Jumalan rakkaudesta ja vihasta. Valitsimme Hänen rakkautensa. Annoimme elämämme Jeesukselle. Saimme syntimme anteeksi Jeesuksen Nimessä ja veressä. Tiedämme pääsevämme Taivaaseen. Meillä on ikuinen elämä Jumalan Valtakunnassa.

On hyvä lukea pyhällä arkuudella seuraavat Raamatun opetukset:
”Ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta sen jälkeen tulee tuomio” (Hebr.9:27).
”Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan tuomion ilmestymisen päiväksi” (Room. 2:5).
”Synnin palkka on kuolema (eli ikuinen ero Jumalasta) mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa (Room.6:23).
”Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23).

Kaikki tarvitsevat siis sovituksen Jeesuksen sijaisuhrin ja sovintoveren kautta.

Olemme ihmiskuntana matkalla kohti viimeistä tuomiota. Jeesus on siellä omiensa Puolustaja. ”…että meillä olisi turva tuomiopäivänä” (1 Joh.4:17). ”Ei ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat” (Room.8:1).

Mutta ”Synnin palkka on kuolema” (Room. 6:23). Jeesus otti päällensä meille kuuluvan tuomion, synnin seurauksen. Hän kuoli Golgatan ristillä sijaisuhrina. Pyhä, kallis sovintoveri annettiin meidän tähtemme. Syntitilamme on poistettu!

”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” (Markus 15:34). Näin Jeesus huusi kuollessaan ristillä. Mutta miksi? Siksi, ettei meidän tarvitse kauhuissamme sitä huutaa viimeisellä tuomiolla.

Jeesus sanoi ristillä kuollessaan sanat: ”Se on täytetty!” (Joh. 19:30). Varma pelastustie on avattu. Saamme turvata Jeesuksen veriuhrin ansioon. Siinä uhrissa Jumalan rakkaus toimii hyväksemme. Golgatan ristillä kuoleman tilamme otettiin pois. Mutta tämä kallis lahja jää hyödyttömäksi, ellei sitä oteta vastaan. - Jeesuksen vastaan ottaminen ratkaisee ikuisen kohtalomme. ”.. tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi” (Markus 2:10).

Kristinuskon pääsisältö on ilosanoma Jeesuksesta. Hän kuoli Golgatan ristillä sijaiskuoleman syntitilamme tähden, että pääsisimme Taivaaseen. Kuolemansa jälkeen Jeesus nousi ylös kuolleista!

Jumala rakastaa ihmistä eikä tahdo kenenkään joutuvan kadotukseen. ”Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset (1) pelastuisivat ja (2) tulisivat tuntemaan totuuden” (1 Timot.2:4).

Sielunvihollinen tahtoo, ettei kukaan pelastu, vaan että kaikki ihmiset uskovat valheen ja joutuvat kadotukseen, ikuiseen eroon Jumalasta.

Kadotus on loputon tuskan ja kauhun paikka.

Jumala rakastaa Sinua! Sielunvihollinen vihaa Sinua. –

Meidän on siis viisainta murehtia lähimmäisistämme nyt, kun vielä on armon aika. Meidän on huolehdittava, että lähimmäisemme ottavat vastaan pelastuksen ennen kuolemaansa. NYT on oikea aika. Kuoleman jälkeistä pelastumisen mahdollisuutta ei enää ole. - - -

Emme kukaan voi tietää kuolemamme ajankohtaa. Pelastumisen suurta asiaa ei sen tähden pidä siirtää huomiseen.

HAUTAJAISVALHEET
Ikävä asia hautajaisissa on valehtelu. Röyhkeästi vakuutetaan uskosta osattoman, syntitilassaan kuolleen vainajan menneen Taivaan iloon, koska hänet haudattiin muka siunattuun multaan. Tämän maailman multa ei kuitenkaan ole yhtään siunatumpaa hautausmaalla kuin muuallakaan (1 Moos. 3:17).

Hautajaisilmoituksissa toistuu sanonta: ”Kutsuttiin Taivaan kotiin.” ”Herra otti matkamiehen luokseen.” jne…

Miksi jäljelle jääneitä pitää lohduttaa valkoisilla valheilla? – Jos jumalaton pääsee Taivaaseen, ei se enää olekaan Taivas. Taivas on ihana juuri sen vuoksi, ettei sinne pääse mitään epäpyhää, ei yhtään valehtelijaa (esim. hautajaisvalehtelijat), kiroilijaa, varasta, juomaria tai haureuden harjoittajaa. Helvetin tulijärvi on synnin harjoittajien paikka (Ilm. 21:8).

Totta hautajaispuheissa on se, että Jumala on asettava jokaisen ihmisen eteensä viimeisenä tuomion päivänä. Silloin kysytään vain sitä, onko ihminen elämänsä aikana ottanut vastaan pelastuksen Jeesuksen ristintyön ansiossa ja näin uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä. Siellä kysytään onko hän tunnustanut Jeesuksen Kristuksen Herrakseen ja syntiensä sovittajaksi sekä ottanut kasteen Herransa Nimeen. Mutta siellä tarkistetaan myös onko ihminen elänyt elämänsä julkisessa uskossa Jeesukseen.

”Joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun Hän tulee…” (Luuk. 9:26). ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen Nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan” (Apt. 2:38).

”Jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on Hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan…Ei yksikään, joka Häneen uskoo, joudu häpeään” (Room.10:9-11).

Ellei ihmisellä löydy edellä mainittuja asioita elämästään, niin hänet viimeisellä tuomiolla tuomitaan kadotukseen. ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Markus 16:16).

Juhlavat hautajaiset ja kauniit puheet tai papin siunaamiset eivät auta ihmistä Taivaaseen. Kuoleman jälkeen ei mikään enää voi vaikuttaa ihmisen tilaan. Ilman Jeesusta kuoleva ihminen on ikuisesti kadotettu. ”Joka uskoo Häneen, sitä ei tuomita” (Joh. 3:18). ”Joka uskoo ja kastetaan ( = upotuskaste vedessä uskoon tulon ja parannuksen teon jälkeen), se pelastuu (pääsee Taivaaseen), mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Markus 16:16). Nämä ovat vakavia tosiasioita. Eivätkä tosiasiat muutu, vaikka niihin ei kukaan uskoisikaan.

”Joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen” (Ilm.20:15).

USKOVIEN PÄÄMÄÄRÄ:
Jeesuksen tulemuksessa siirrymme iloiten ikuiseen olotilaamme. ”Me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon…” (Hebr.4:3).

Kysyn Sinulta: Oletko jo valmistautunut Taivasta varten? Onko Jeesus Sinun Herrasi? Ethän vain odota kuolemaasi valmistautumattomana, ilman Jeesusta?

Mitä sanookaan Sinulle rakas lapsesi, puolisosi, äitisi tai isäsi viimeisellä tuomiolla? ”Miksi et kertonut minulle, että on olemassa helvetti? Miksi et sanonut, että voin päästä Taivaaseen ottamalla vastaan Jeesuksen? Miksi, äiti? Miksi rakas lapseni? Nyt olen kadotettu, ikuisesti kadotettu. Jouduin helvettiin sinun välinpitämättömyytesi tähden.”

Rakas ystävä! Tee ratkaisusi tänä päivänä, juuri nyt. Soita, niin sovitaan aika tapaamiselle. Voimme kahden kesken rukoilla ja pyytää Jeesusta tulemaan elämäsi Herraksi. Näin tulet uskoon, eikä Sinun sitten enää tarvitse kauhulla ajatella loppuasi. Sinulla on oleva turva tuomiopäivänä. Uskoon tulleena voit auttaa lähimmäisesikin taivastielle.

Usko Ylösnousseeseen Jeesukseen Kristukseen Raamatun opettamalla tavalla, niin sinä pelastut.

Jumala rakastaa Sinua! SAATANA VIHAA SINUA!
098
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Sitä odottava kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu