Suhtautuiko Mannerheim tehtäviinsä Suomessa yhtä etäisesti kuin uraansa tsaarin armeijassa? Ennen nationalismin aikaa tällainen ammattiupseeri ja palkkasoturi oli Euroopassa tyypillinen ilmiö. Monet palvelivat useiden maiden armeijoissa sen mukaan, minne tuuli tai tilaisuus kuljetti. Isänmaata näillä aatelisupseereilla ei nykymerkityksessä ollut. Tunnettiin suurempaa yhteenkuuluvuutta vastapuolen komentajien kuin omien miesten kanssa. Yhteisenä kielenä puhuttiin Ranskaa tai Saksaa ja upseerivangit saivat aina erityiskohtelun.
Mannerheimilla oli aina Sveitsi vaihtoehtona, jos Suomessa olisi maa alkanut liikaa polttaa jalkojen alla. Varmasti 1940 ja 1944 jälkeen marskilla oli koko ajan matka-arkut pakkausvalmiina. Maailmanmies, jolle peritty asema ja raha on itsestäänselvyys tulee aina toimeen. Aateluus velvoittaa, mutta ei sido ihmistä maahan.
Mannerheimilla oli aina Sveitsi vaihtoehtona, jos Suomessa olisi maa alkanut liikaa polttaa jalkojen alla. Varmasti 1940 ja 1944 jälkeen marskilla oli koko ajan matka-arkut pakkausvalmiina. Maailmanmies, jolle peritty asema ja raha on itsestäänselvyys tulee aina toimeen. Aateluus velvoittaa, mutta ei sido ihmistä maahan.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Mannerheim palveli kahdessa armeijassa, Venäjällä 1887-1917 eli 30 vuotta ja Suomessa ylipäällikkyys mukaanlukien 1918-1946 eli 38 vuotta, josta osa reservissä.Kyse oli siis koko ajan oman maan armejoista, koska Suomi oli tuolloin osa Venäjää vuoteen 1917.
Hän oli syntyjään suomenruotsalainen ja siis koko ajan Suomen kansalainen. Palkkasoturi hän ei ollut sen enempää kuin kukaan vakinaisessa palveluksessa oleva upseeri.Aatelisupseerien eri maiden armeijoissa palvelu kuului lähinnä 1700-lukuun ja sitä edeltävään aikaan.
Mannerheim kävi sota-aikana kerran toipumassa Sveitsissä ja asusteli siellä 1946 jälkeen ajoittain eläkeläisenä.Hän hankki 1945 Suomen tukikohdakseen Kirkniemen kartanon.Lisäksi hänellä oli Kaivopuiston huvilansa.Väite pysyvästi pakatuista matkalaukuista on hölynpölyä.Sveitsiin mentiin toipumaan ja sairastamaan eläkevaiheessa.Sinne kreivitär Arco rakensi yhteistä "lomakotia".
Ylläoleva avaus on tyypillistä tietämättömyyteen perustuvaa mustamaalausta.Erityisen typerä on väite "etäisestä" suhtautumisesta.Mannerheim oli äärimmäisen vastuuntuntoinen ja tiesi hyvin, että hänen päätöksensä voivat ratkaista maan kohtaloita.
Kun Venäjän vallankumouksen myötä työttämäksi joutuneelle palkkasoturi Mannerheimille annettiin valtuudet kukistaa työläisten kansannousu Suomessa, hän tuskin suhtautui vastustajiinsa sen suuremmalla kunnioituksella kuin eurooppalaiset siirtomaaherrat (joiden kanssa Mannerheimilla oli tapana käydä tiikerijahdissa edistämässä lajin sukupuuttoa) kapinoivia alkuasukkaita kohtaan. Mannerheim soti punaisia vastaan samalla tyylillä kuin britit zuluja tai muukalaislegioona berberejä vastaan. Eikä hän luottanut suomalaisiin jääkäreihin, vaan määräsi ruotsalaisia ja venäläisiä upseereja komentajiksi. Heidän kanssaan saattoi sujuvasti keskustella yhteisellä kielellä.
Kun Mannerheim oli tehnyt työnsä, eli hukuttanut kapinan vereen, hän otti senaatilta lopputilin, koska ulkomaiset intrigit kiinnostivat Suomen asioita enemmän. Entisen kotikaupungin Pietarin kysymys merkitsi hänelle enemmän kuin Suomen kysymys. Varmasti Mannerheim olisi vaihtanut itsenäisen Suomen keisarivallan palauttamiseen Venäjälle, jälkimmäiseen kun hänellä oli paljon vahvemmat tunnesiteet.
Mannerheim tulee nähdä oman yhteiskuntaluokkansa ja ammattinsa valossa. Hän kuului "ancien regimen" aikaan, kuolevaan aateliskulttuuriin jolle ensimmäinen maailmansota merkitsi lopullista häviötä. Sen jälkeisessä maailmassa Mannerheim ei varmasti koskaan oikein tottunut elämään. Suomalaiset jäivät hänelle vieraiksi, kotoiset olot liian ahtaiksi. Nurkuen hän joutui vielä johtamaan kaksi sotaa ja olemaan vielä kulissipresidenttinäkin. No, aateluus velvoittaa ja toisaalta marsalkka oli aina perso imartelulle ja sille henkilökultille joka hänen ympärilleen oli rakennettu.
häpeää!
Eivät Mannerheimin ansiot ja elämäntyö muutu miksikään, levitetään hänestä sitten millaista pötypuhetta tahansa.Ylläoleva on silkkaa hölynpölyä.
>kukistaa työläisten kansannousu Suomessa,
Ei Suomessa ole koskaan tapahtunut työläisten kansannousua. Niistä 30,000 aseellisesta jupottelevasta punakaartilaisesta ei saa millään kokoon Suomen työväestöä. Väitteesi on huvittava ja väärä!
Tulevan kommunistin Kullervo Mannerin yritys sotilasdiktatuurista sen sijaan sekoitti koko nuoren Suomen elämän keväällä 1918.
Kuvaavaa on että kapinan johtajat tuomittiin kaikki O.W Kuusista lukuunottamatta 1930 luvulla Neuvostoliitossa rikoslain 58& 4mom. mukaan maanpetoksesta kuolemaan,... niskalaukauksella.
Mannerheim on ja pysyy suomalaisten kunnia arvoasteikossa paalupaikalla, ihan vaan vakaumusten miesten kiusaksikin!
Tuosta alkoholista ensiksi. Työväenliikehän vaati Suomeen kieltolakia.
Rehellisiä kunnon ihmisiä olivat ne jotka yhteiskunnallisen hädän vuoksi kapinaan ryhtyivät. Koska porvarit aseistautuivat, työväki tunsi olevansa hengenvaarassa. Ei tiedetty alkaako joukkopuhdistukset (ja alkoihan ne valkoisten voittaessa).
Tämän julistuksen antoi työväki kapinan jälkeen!
"Nyt alkaa tilinpäätös suomalaisten bolsevikkien toiminnasta kaikessa kaameudessaan olla selvillä. Sen sijaan että työväenluokka vuosi takaperin oli tilaisuudessa eduskunnallisuuden kautta sanomaan painavan sanansa kaikissa asioissa, että sillä oli mahtavat sosialidemokraattiset järjestöt, että sillä oli enemmistö eduskunnassa ja hallituksessa ja omat miehensä usealla muullakin tärkeällä yhteiskunnan vartiopaikalla, on sen voima tällä hetkellä niin maahan lyöty, että sitä aikaisemmin tuskin on uskottu mahdolliseksi. Sen eduskuntaryhmä on hajautunut, hallituksen asettamisessa sillä ei ole mitään vaikutusvaltaa, sen järjestöt on ammuttu rikki, suuri osa sen toimihenkilöistä on joko kaatunut tai paennut ja sen voiman vertauskuva ja ylpeys, Helsingin työväentalo on raunioina.
Tuhannet työläiset ovat joko kaatuneettai menettäneet vapautensa, heidän vaimonsa ja lapsensa ovat syöstyt epätoivon ja turvattomuuden tilaan ja heidän kodeissaan toimitetaan ankaria kotitarkastuksia. Ja vieläpä uhkaa työväen kalleinta omaisuutta, kaikkia kansalaisoikeuksia ja saavutettuja yhteiskunnallisia uudistuslakeja tuho niiden kiihkoilijoiden taholta, joita porvariston keskuudessa voiton huumauksessa nyt nousee. Lisäksi on edessä kamala työttömyys ja nälänhätä. Suomen työväenluokan raskain koettelemuksen hetki on lyönyt."
Julistuksessa syytettiin raskaasti kaikesta raukkamaista kapinan johtoa, joka oli livistänyt tiehensä mukanaan ryöstettyjä varoja ja elintarvikkeita. Julistus päättyi kehotukseen: "Siis alas aseet kaikkialla ja palatkaamme länsimaisen demokratian taistelutapoihin, palatkaamme rakentavaan eduskunnalliseen työhön ja aseettomaan järjestötoimintaan."
Sosiaalidemokraateista ainakin Hannes Ryömä, Väinö Tanner, Wäinö VVuolijoki, Väinö Hakkila, Lauri af Heurlin ja Heikki Ritavuori lienevät olleet julistuksen takana. Miksi heitä ei muisteta kun puhutaan keväästä 1918? Miksi
ei muisteta myöskään punaisen hallituksen eli kansanvaltuuskunnan johtajaa eli pääministeriä Kullervo Manneria ja sen ministeriä Otto Ville Kuusista. Hehän pakenivat Neuvosto-Venäjälle ja perustivat siellä Suomen kommunistisen puolueen kesällä 1918.
Kuusinen yritti vielä paluuta Suomen johtoon puna-armeijan avulla vuonna 1939 Stalinin asettaman nukkehallituksen pääministerinä.
Kansa ei koskaan tukenut tätä kommunistikapinaa Suomessa 1918!
"Varmasti Mannerheim olisi vaihtanut itsenäisen Suomen keisarivallan palauttamiseen Venäjälle, jälkimmäiseen kun hänellä oli paljon vahvemmat tunnesiteet."
Tämä on oleellinen pointti. Mannerheim ei Venäjän palveluksessa osoittanut pienintäkään merkkiä kiinnostuksesta Suomen itsenäisyyttä kohtaan. Itsenäiseen Suomeen hän palasi Venäjältä vain sen takia, että siellä oli valta vaihtunut. Siinä vaiheessa Mannerheim oli jo 50-vuotias pieru, eikä sen ikäiset enää tee mitään suuria ideologisia mullistuksia vakaumukseensa. Ihmisen maailmankuva muotoutuu nuorena, lapsuusvuosista 2-kymppiseen mennessä, viimeistään kolmeenkymmeneen, ja Mannerheimilla nuo vuodet olivat selkeästi venäläisen aatelin parissa vietettyjä ja siitä kulttuurista aineksensa ammentavaa aikaa. Siihen kulttuuriin ei todellakaan kuulunut mikään Suomen peräkylien hikijunttien arvostaminen.
täysillä itsenäisen Suomen asialle heti palattuaan. Hän otti suuren riskin ryhdyttyään johtamaan vapaustaistelua. Sellaista ei tee "juureton kosmopoliitti". Koettakaa perehtyä edes historian alkeisiin.
Mannerheim ryhtyi vastustamaan Suomessa lähinnä sitä suuntausta, joka Venäjällä oli heittänyt sivuun hänen rakkaan keisarinsa. Tässäkin hän palveli vielä entistä isäntäänsä, tehden Suomesta sopivan tukikohdan, josta käsin myöhemmin olisi mahdollista toimia Venäjän vanhan vallan eduksi.
Ei kannata edes kommentoida.
No mitäpä muuta Mannerheimin Pietarin-hyökkäyssuunnitelmat olivat kuin Venäjän vanhan vallan hyödyttämistä. Punaisessa Suomessa marski ei sellaisia suunnitelmia olisi kauvoja hautonout.
jos punikit oli niin tyhmiä että aloittavat aseistautumisen ja verisen kapinan siitä syystä että vasta itsenäistynyt nuori valtio perustaa armeijan laillisen hallituksen tueksi niin mitäpä näin suuren typeryyden edessä enää voi muutakaan tehdä kuin nauraa selkäkeikkanaurua ja todeta että onneksi järki ja oikeus sentään voitti!
Punikin ns. "vakaumus" oli sitä että tapetaan naapurin isäntä ja ryöstetään sen omaisuus.
Olisikin jo aika jonkun historioitsijan käydä Suomen historia objektiivisesti läpi Mannerheimin osalta.
Mannerheim on vielä nykyäänkin niin korkealle jalustalle nostettuna, että heti nousevat suomalaisilla karvat pystyyn, kun joku sanoo poikkipuolisen sanan.
Suomalaisten ylipäälliköksi Mannerheim sopi mainiosti, koska Suomen armeija oli vanhanaikainen niin kalustoltaan kuin doktriiniltaankin ja Mannerheim pääsi siten sotimaan vielä ensimmäistä maailmansotaa toisessakin. Onneksi vastustaja teki aluksi samoin.
Carl Gustaf Emil Mannerheim oli köyhä mies. Isänsä Carl Robert Mannerheim (1835-1914) oli hummannutr perheen talouden hunningolle ja ajanut hänen äitinsä (os. von Julin) kuolemaan.
Kalle Kustaata elätti hänen tätinsä ja enonsa Fiskarsin von Julin sekä Suomen rikkaimman miehen nainut siskonsa Sofia ja kummitätinsä Alfhild Cedercreutz Venäjän Ukrainassa. Samainen täti naitatti naisien päälle mitään ymmärtämättömän Karl Gustavin rikkaan venäläisen kenraalin Arapovin Anastasia-tyttärelle.
Suhteet Venäjällä olivat välttämättömiä. Ilman niitä ei ollut mitään mahdollisuutta edetä uralla. Ja yksi tärkeä henkilö Mannerheimin uralla oli ollut myös tanskalaissyntyinen prinsessa Dagmar, tsaaritar Maria Feodorovna, Chevalier -kaartin komentaja.
Myöhemmin vasta 1930-luvulla hän vasta sai metsäteollisuuden ja sittemmin puolustusministeri Rudolf Walden tuella jonkinlaisen virankin Suomen valtiolta puolustuneuvoston puheenjohtajana.
Mannerheimille alkoi löytyä sponsorointia varakkaista piireistä, ja ei suinkaan ainoastaan Suomessa... myös Ruotsissa...
Mannerheim ei todellakaan ollut varakas. Hän yritti parantaa asemaansa Venäjällä hyvällä naimakaupaulla ja myös hevoskaupalla. Suuren charmöörin naisjutut tuhosivat hänen avioliittonsa ja vaikeuttivat myös raha-asioita.
Suomesssa Mannerheimilla oli kenraalin eläke.Hän oli Suomen Punaisen Ristin puheenjohtaja ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton johtaja. Hänellä oli pankkimaailmassa joitain luottamustehtäviä.Hän yritti pitää myös kahvilaa Hangossa.
Puolustusneuvoston puheenjohtajaksi Mannerheimin hankki presidentti Svinhufvud. Siitä maksettiin palkkaa 4000 markkaa kuukaudessa.Wallden oli puolustusministeri vasta Jatkosodan aikana.
Mannerheimilla oli kansainvälisia tuttavuuksia pitkin Eurooppaa. Sponsoreita tuskin joukossa oli, mutta ehkä vieraanvaraisia isäntiä ja emäntiä.Joukossa oli kaksi kaunista ranskatarta, joihin hänellä oli pitkäaikaiset suhteet.
"Mesenaatillekin" on todettava, että mikset ota edes vähän asioista selvää? Voisi valehteluusikin tulla jotain uskottavuutta...
Ainoa saavutus oli verilöylyt ja kansanmurha 1918, tämän aatelisen ruotsalaisryssän toimesta.
"Mannerheimilla oli kansainvälisia tuttavuuksia pitkin Eurooppaa."
Mannerheimilla varmasti oli 1930-luvulla paljon tuttavuuksia Venäjän ja Baltian natsien, Ruotsin sukunsa ja Ruotsin ns. yläluokan natsien (Överklassens Nationalsosialistiska Förbundet) kuten von Rosenien kautta - sekä käytössä metsästysmajojakin Itä-Preussissa (nyk. Liettua) ja Berliinin lähettyvillä.
http://cache.viewimages.com/xc/3243987.jpg?v=1&c=ViewImages&k=2&d=DCB332A6E7C66BD31388CAFA238FB4B5A55A1E4F32AD3138
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue on suurin syyllinen sisällissodan uhreihin. Puolueen ohjelmaan kuului ASEELLINEN LUOKKATAISTELU.
Siihen se köyhälistön vei Venäjän bolshevikkien usuttamana ja vasemmistolehdistön sekä puolueen itsensä voimakkaasti lietsomana. Pakkoa kapinaan ei ollut, sillä kuntalait, työaikalakien muutos ja eräät sosiaaliset uudistukset olivat jo ratkaistu tai käsiteltävinä. Vasemmistolla oli noin puolet parlamennttipaikoista, joten asioita olisi ollut aivan mahdollista korjata demokraattista tietä.
Mutta kaikki parlamenttipaikat olisi pitänyt saada vasemmistolle, vaikka asein. Eli,proletariaatin diktatuurin pystytys oli silloisella SDP:llä tavoitteena. Kun kapinaan oli hyvät mahdollisuudet, ei tilaisuutta jätetty käyttämättä.Onneksi sosialistiseen paratiisiin ei päästy, ja se on siunaukseksi Suomen kansalle!
Jos jonkun tarvitsee sisällissodan uhreja anteeksi pyytää, ensimmäisenä tehköön sen SDP punaleskiltä ja -orvoilta, joita anteeksipyyntö vielä tavoittaa.
Kuntalait ja työaikalait oli kylläkin jo vasemmistolaisen eduskunnan aikana laitettu vireille, ja nämä uudistukset keskeytyivät porvarien liittoutuessa venäläisen kenraalikuvernöörin kanssa eduskunnan hajottamiseksi laittomasti. Tässä laittomassa tilassa järjestettyjen vaalien jälkeen porvarisenaatti ei ajanut uudistuksia entisessä muodossa vaan vesitettyinä, paljon huonommin eduin työläisille.
töitä, palkalla ja palkatta. Jouten hän ei ollut koskaan, ei edes vanhana ja sairaana eläkeläisenä.
Hän oli eläkeiässä jo ryhtyessään puolustusneuvoston puheenjohtajaksi 1931.
Ei niitä eduskuntia mitkään kenraalikuvernöörit hajoita. Koitas nyt hieman perehtyä asiaan tarkemmin!
Venäjän bolshevikit eivät todellakaan päästäneet kansaa koskaan vaaliuurnille, joten väite 1917 laittomista vaaleista Suomessa on täysin spedemäinen ja Leninin politiikan mukainen.
Kenraalikuvernööri oli porvarisenaattorien kanssa tiiviisti julkaisemassa hajotusmanifestia, jota julkaisua ilman olisi syntynyt yhteinen rintama Suomen itsehallinto-oikeuden puolesta. Tätä rintamaa porvarit eivät halunneet tukea, vaan valitsivat mieluummin venäläiset ja kenraalikuvernöörin. Eli siten se kenraalikuvernööri liittyi kuvioihin varsin läheisenä porvarien liittolaisena. Koitas itse perehtyä.
Vuoden 1917 vaalien laittomuus ei perustu bolshevikkeihin, vaan siihen että väliaikaishallitus oli rikkonut lakia hajottaessaan eduskunnan, vaikka eduskunta oli hyväksynyt valtalain, joka siirsi eduskunnan hajotusoikeuden pois venäläisiltä. Porvarit hyväksyivät tämän laittomuuden antaumuksellisesti, eli koitas taas vähän perehtyä.
Venäjän väliaikaisen hallituksen selvittyä vastoin odotuksia voittajana bolsevikki-kapinasta heinäkuussa 1917 Suomen sosialisti enemmistöinen eduskunta havaitsi menneensä valtalaillaan liian pitkälle. Nyt ryhdyttiin etsimään perääntymistietä.
Kieltäydyttyään ensin toimittamasta lakia väliaikaisen hallituksen vahvistettavaksi Pietariin eduskunta päätti sen sijaan lähettää erityisen adressin, jossa pyydettiin Suomen oikeuksien tunnustamista. Tällä ei kuitenkaan enää voitu peittää sitä tosiasiaa, että oli rikottu välit Venäjän hallituksen kanssa, vaikka adressissa nöyrästi korostettiin ulkopolitiikan ja sotilasasioiden edelleen jäävän Venäjän määräysvaltaan: » Näistä asioista voimassa olevaan oikeuteen ei siis nyt säädetyn lain perusteella voi muutosten toimeenpaneminen tulla kysymykseen . . .»
Samaa seikkaa tähdensi Oskari Tokoi esiintyessään Helsingin työläis- ja sotilasneuvostossa. Kysymys ei suinkaan ollut Suomen itsenäistymisestä, koska uiko- ja sotilasasiat edelleen jäisivät Venäjän päätäntävaltaan Neuvosto, jonka kokouksessa oli läsnä myös kenraalikuvernööri Stahovits, omaksui väliaikaisen hallituksen kannan mukaisen päätöslauselman.
Kenraalikuvernööri Stahovitsin suomalaisten sosialistien kanssa käymissä neuvotteluissa osoittautui kuitenkin, etteivät viimeksimainitut kaikesta huolimatta olleet halukkaita luopumaan valtalaista sinänsä. Kasvonsa säilyttääkseen Venäjän hallituksen oli huolimatta periaatteellisesta vastenmielisyydestään »tsaristisia menettelytapoja» kohtaan turvauduttava voimakeinoihin. Samaa linjaa suositteli ministerivaltiosihteeri Enckell,
joka perusteli kantaansa seuraavasti: »Heinäkuun 18. päivän eduskunta-päätöstä ei voida luonnehtia miksikään muuksi kuin bolsevikkien yllytyksestä Suomen taholta syntyneeksi kumoukselliseksi välikohtaukseksi, jossa oli luovuttu sopimuksesta, että Venäjän väliaikainen hallitus toistaiseksi korkeimman vallan haltijana kutsuu kokoon eduskunnan, vahvistaa esitykset ja lait, käsittelee nimityskysymykset jne. siihen asti, kunnes Venäjän ja Suomen välinen suhde kokonaisuudessaan ratkaistaan. Sovittua hätäratkaisua oli jo sovellettu useita kuukausia, ja muutos saattoi tapahtua ainoastaan uuden sopimuksen perusteella . . .
Minä korostin, että en voinut näin luodusta tilanteesta nähdä muuta ulospääsyä kuin uusien vaalien määräämisen ja eduskunnan heti tapahtuvan hajoituksen.»
Heinäkuun 18/31. päivänä antamallaan käskykirjeellä väliaikainen hallitus hajotti eduskunnan ja määräsi uudet vaalit toimeenpantaviksi lokakuun 1.—2. päivinä 1917.
Missä kohtaa tapahtui laittomuuksi?
Siinä kohtaa tapahtui laittomuuksia, kun venäläiset hajottivat eduskunnan, vaikka heillä ei valtalain mukaan tätä oikeutta ollut. Porvarit hyväksyivät kuolaten tämän laittomuuden, sillä olihan se heidän omasta aloitteestaan lähtöisin. Venäläiset eivät itse olleet edes niin halukkaita tähän rikokseen, mutta Suomen omat porvarit heidät siihen houkuttelivat, joten siinähän jeesustelette punaisten epädemokraattisuudesta.
"Venäjän väliaikaisen hallituksen selvittyä vastoin odotuksia voittajana bolsevikki-kapinasta heinäkuussa 1917 Suomen sosialisti enemmistöinen eduskunta havaitsi menneensä valtalaillaan liian pitkälle. Nyt ryhdyttiin etsimään perääntymistietä."
Elikkä kun Venäjän bolshevikit Leninin johdolla epäonnistuivat vallanotossa meni Suomen sosialistien valtalakiesitys nurin. Venäjän väliaikainen hallitus ei koskaan hyväksynyt lakia, vaan hajoitti eduskunnan ja määräsi uudet eduskuntavaalit pidettäväksi lokakuussa 1917.
Väliaikaisella hallituksella oli siihen oikeus ja voimaa puolustaa tätä määräystä vaikka asein!
Kommunistisesta horisontistasi tietty näet kansanvaltaisten vaalien järjestämisen laittomana. Onhan mahdollista ettei demokraattinen hallinto tue vakaumusten miesten kavaari- ja vodka laskujen maksua esim. hotelli Astoriassa.
Ei valtalaki mihinkään nurin mennyt vaan se läpäisi eduskunnan äänestyksen. On hupaisaa katseltavaa, kuinka porvarit vielä nykyäänkin näköjään puolustavat mieluummin vuoden 1917 venäläisiä vallanpitäjiä kuin oman maan itsehallinto-oikeutta ajaneita piirejä. Oikein somat parittelukumppanit siinä. Ja sitten vielä syytetään vasemmistoa epäisänmaalliseksi. Luulisi tuollaisia porvareita hävettävän.
Myöskään brittihallitus ei aikoinaan hyväksynyt USA:n itsenäisyysjulistusta eikä Serbia hyväksynyt Kroatian ja Slovenian eroa Jugoslavian liittovaltiosta. Ilmeisesti nämäkin itsenäistymiset olivat siis "liian pitkälle meneviä", ja emämailla oli oikeus ja voima estää ne täysin laillisin aktein. Niin, ja jos Lenin olisi kieltäytynyt antamasta Suomelle lahjaksi itsenäisyyttä, niin Suomella ei olisi ollut mitään oikeutta vastustaa tätä Leninin päätöstä, koska lain mukaanhan hän oli sen hallituksen päämies, jonka omistukseen Suomi kuului.
Lokakuun 1917 vaaleja ei juuri kansanvaltaisiksi voi kehua, sillä ne perustuivat aiemman kansanvaltaisen eduskunnan laittomaan hajotukseen, joka oli kotimaista tekoa, so. Suomen omien porvarien Venäjältä tilaaman nootin seurausta.
Sotketko tahallasi käsitteitä vai etkö ymmärrä niistä mitään? Itsenäisyydellä ei ole mitään tekemistä valtalain kanssa.
Lue nyt tämä tarkkaan ennekuin sepittelet omiasi.
"Ministerivaltiosihteeri Enckell, joka perusteli kantaansa seuraavasti: »Heinäkuun 18. päivän eduskunta-päätöstä ei voida luonnehtia miksikään muuksi kuin bolsevikkien yllytyksestä Suomen taholta syntyneeksi kumoukselliseksi välikohtaukseksi, jossa oli luovuttu sopimuksesta, että Venäjän väliaikainen hallitus toistaiseksi korkeimman vallan haltijana kutsuu kokoon eduskunnan, vahvistaa esitykset ja lait, käsittelee nimityskysymykset jne. siihen asti, kunnes Venäjän ja Suomen välinen suhde kokonaisuudessaan ratkaistaan. Sovittua hätäratkaisua oli jo sovellettu useita kuukausia, ja muutos saattoi tapahtua ainoastaan uuden sopimuksen perusteella . . . Minä korostin, että en voinut näin luodusta tilanteesta nähdä muuta ulospääsyä kuin uusien vaalien määräämisen ja eduskunnan heti tapahtuvan hajoituksen.»"
1917 Eduskuntavaaleissa kansa sai sanoa mielipiteensä vapaasti ja sen perusteella muodostettiin hallintoelimet, jotka toteuttivat Suomen itsenäisyyden!
Valtalaki oli äärimmäisen merkittävä askel tiellä kohti itsenäisyyttä. Se merkitsi Suomen sisäistä itsenäisyyttä, jonka porvarit menivät myymään kenraalikuvernöörille ja muille Venäjän vallanpitäjille.
Oliko myös maalaisliitto ja porvarien itsenäisyysmiehet bolsevikkien yllyttämiä? Hehän nimittäin äänestivät valtalain puolesta ja puolustivat hajotettua eduskuntaa venäläisiä ja venäläisten suomalaisia porvariystäviä vastaan. Mahtava oli Leninin voima, kun hän sai Pohjanmaan talonpojat ja Helsingin porvarien itsenäisyysmielisen vähemmistön tukemaan valtalakia ja tuomitsemaan eduskunnan hajotuksen laittomana.
Sinänsä kuvaavaa, että vetoat selittelyissäsi Carl Enckelliin, joka on juuri se henkilö, joka eduskunnan hajotusnootin Venäjältä tilasi tulevia vaaleja silmälläpitäen. Venäläiset itse eivät olisi koko asiaan niin paljon huomiota edes kiinnittäneet, heillähän oli aika paljon tärkeämpiäkin ilmansuuntia tarkkailtavanaan, mutta "onneksi" Suomesta löytyi taas yksi quisling, joka oli valmis myymään maansa suurvallalle saadakseen omaa etua. Tai oikeammin, jos aikajärjestyksessä mennnään, niin Carl Enckell ei ollut quisling vaan Vidkun Quisling oli enckell.
Ihanko totta venäläiset toimivat laittomasti? Kun pikkuinen suomi sääti valtalain olisi siis koko venäjän pitänyt se hyväksyä.... hah hah haa...
Toisekseen: Jos kansa ilmaisee vaaleissa tahtonsa (vaikka ilman perusteita pidetyissa) niin tulosko on hyväksyttävä vain silloin kun se miellyttää sinua?
Ja kun pikkuinen suomi julistautui itsenäiseksi olisi siis koko venäjän pitänyt se hyväksyä.... hah hah haa... Eli olihan se Leninin lahja Suomelle.. hah haa.. mitä ne porvarit aina puhuu paskaa ettei muka ollut.
Kyllä vaalituloksen hyväksyminen on paljon todennäköisempää silloin jos edellistä eduskuntaa ei ole hajotettu nootintilaajien toimesta.
Muutenkin tämä on juuri niin väsyneen 1970-lukulaista settiä kuin olla ja voi. Mistään uudesta, tuoreesta tai vaihtoehtoisesta näkemyksestä ei voi puhua, vain katkeruudesta. Vanhoja vasemmistojääriä vain ärsyttää, että Suomi on, osin Mannerheimin ansiosta, onnistunut pysymään vapaana ja demokraattisena maana.
Todellista rohkeutta olisi vihdoin käydä läpi suomettuneisuuden ajan tapahtumia avoimesti. Se olisi huomattavasti olennaisempi kysymys tulevaisuutemmekin kannalta, kuin se, oliko Mannerheimilla joskus korsetti vai ei.
Suomettuneisuuden ajan päättäjistä ja vaikuttajista monet ovat edelleen hengissä, osa jopa vaikutusvaltaisissa tehtävissä. Siinähän ne todelliset tabut ja sananvapauden rajat tulevat vastaan. Listat piilotetaan ja keskustelu yritetään vaientaa alkuunsa. Eipä riitä Ylen "rohkeus" niiden aikojen muisteluun, kun oma lehmäkin oli niin syvällä ojassa, kuin olla ja voi.
Kunhan nyt ensin käytäisiin läpi edes 30-luvun saksalaissympatiat, lehdistön kirjoittelu tuolloin - ja se ettei ketään asetettu siitä sodan jälkeen vastuuseen. Eipä Suomi nyt tämän suurempi yhteiskuntahelvetti ole, vaikkei esim. IKL:n johtoa laitettukaan sodan jälkeen vankilaan, joten miksi 70-luvun paljon lievempien tapahtumien sivuuttaminen olisi sitten paljon turmiollisempaa? Yle on nykyään kokoomuksen käsissä, joten voit osoittaa syytöksesi suoraan puoluetoimistoon.
sananvapaus. Samaa ei voi sanoa YYA-ajasta. NL:a arvosteleville tuli aina uhkauksia ja suoranaista vainoa vasemmalta.Oikeistolaisesti ajattelevia terrorisoitiin työpaikoilla jen.
70-luvulla Suomessa ei tapettu ainuttakaan ihmistä mielipiteensä takia. 30-luvulla tapettiin useita. Ja pässit riehuvat palstoilla 70-luvun tapahtumien tähden. Suhteellisuustaju hoi!
"Suomettuneisuuden aika" kohtaa toki paljonkin sivusta tulevaa kritiikkiä, mutta onko senaikaisten päättäjien ja myötämenijöiden piirissä esiintynyt vakavaa itsekritiikkiä? Ei pelkkä takinkääntäminen ole itsekritiikkiä!
SKP:n sotilaslinjaan kuului linjan sisäiset »leikkaukset» eli puoluemurhat, joiden tekijöinä olivat usein juuri suomalaiset punaupseerit.
Murhat oli poikkeuksetta perusteellisesti suunniteltu ja pantu täytäntöön ammattimaisesti. Ne olivat yksi GPU:n vastavakoilulta omaksuttu toimintamuoto Suomessa. Murhat tehtiin SKP:n puoluepäätöksillä ja luvan »leikkaukselle» saattoi antaa Suomessa ollut linjan yliorganisaattori.
Tekojen motiivina oli poistaa rivistä EK:n (Valpon) yhteysmiehiksi epäillyt. Joissain tapauksissa kyseessä olivat myös puhtaat kostomurhat.
Ensimmäinen Suomen viranomaisten tietoon tullut »leikkaus» oli aiemmin mainittu Teodor Sädevirran murha Helsingissä 26. elokuuta 1920. Kostomurhiin lukeutui Pekka Pitkäsen murha Kuopiossa 25. syyskuuta 1921. Lokakuussa 1926 (tarkka päivä tuntematon) murhattiin Espoon saaristossa Kustaa Hakkarainen, jota epäiltiin »ohranan mieheksi». Kostomurhiin lukeutui myös Heikki Haukkalan murha Keuruulla 25. tammikuuta 1927. Tyypillisiin »leikkauksiin» lukeutuivat mm. Pauli Kukkosen murha Oulussa 10. syyskuuta 1932 ja Toivo Peltosen murha Keravalla 23. kesäkuuta 1933 jne. Tyypillisesti näiden murhien tekijät välttivät kiinni jäämisen ja siirtyivät etappiteitä Neuvostoliittoon.
SKP:n noudattama puoluekuri ja puoluemoraali perustuivat Venäjän bolshevikkien maanalaisuuden kauden esikuvaan. Se päti myös SKP:n suhteeseen terroria kohtaan. Terrori hyväksyttiin, »jos se on välttämätöntä porvariston vastarinnan tukahduttamiseksi». SKP:lle selkänsä kääntäneiden ymmärrettiin tavallaan astuneen samalla porvariston puolelle.
70-luvulla ei ollut mitään SKP:n sotilaslinjaa. 30-luvulla puolestaan SKP ei ollut valtatekijä suomalaisessa yhteiskunnassa, vaan he olivat laittomiksi julistettuja ja heitä vangittiin ja pidätettiin, eli he ovat rangaistuksensa ja jälkikäsittelynsä saaneet, toisin kuin 30-luvun oikeisto.