Rovasti

väitti puhelimessa ystävälleni, että olin sanonut Krito illassa, että kaikki Helluntailaiset pitäisi tappaa tai ampua.

Itse en muista näin sanoneeni ja soitinkin usealle illassa olleelle ja sain saman vastauksen: et sanonut.

Soitin myös illan puhujavieraalle ja kysyin häneltä olenko sanonut näin ja vastaus oli et sanonut.

Mielestäni suuriosa Helluntailaisia on elävässä uskossa ja menisivät taivaaseen, jos kuolisivat joten tästäkin näkökulmasta Kalajoen väite on naurettava.
4461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hengellisissä piireissä tällainen menee joskus aivan uskomattomiin mittoihin.

Itse en ole kuulemma ketään halunut ampua, mutta kutsunut hulluiksi ja halunnut hakata useammankin.

Oikeastaan tämänkaltaiset tapahtumat ovat yksi päätapahtuma siihen, etten tätänykyä ole mukana oikein missään tällaisessa. Tulevaisuudesta en osaa sanoa.

Äänestä

selvää, että tämän käytöksen tarkoitus oli ajaa minut pois seurakunta yhteydessä ja tässä he onnistuivatkin.

Vielä ihmetellään, että seurakunnissa on vähän miehiä !
Kun pyritään ajamaan pois nekin jotka siellä ovat.

Äänestä

Hengellisissä piireissä henkinen painostus, syyllistäminen ja uhkailu on käytäntö. En tiedä menevätkö helluntailaiset taivaaseen vai helvettiin, mutta jos minun pitäisi valita näistä kahdesta,veikkaisin jälkimmäistä.

Äänestä
  • KRITO eli kristillinen toipuminen on Kansan Raamattuseuran keksimä peitenimi amerikkalaisen fundamentalismin levittämiselle luterilaisessa kirkossa. Sillä ei ole mitään tekemistä minkään toipumisen kanssa, vaan on uskonnollista käännytystyötä alusta loppuun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kalajoki. kirjoitti:

väitti puhelimessa ystävälleni, että olin sanonut Krito illassa, että kaikki Helluntailaiset pitäisi tappaa tai ampua.

Itse en muista näin sanoneeni ja soitinkin usealle illassa olleelle ja sain saman vastauksen: et sanonut.

Soitin myös illan puhujavieraalle ja kysyin häneltä olenko sanonut näin ja vastaus oli et sanonut.

Mielestäni suuriosa Helluntailaisia on elävässä uskossa ja menisivät taivaaseen, jos kuolisivat joten tästäkin näkökulmasta Kalajoen väite on naurettava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu