Tässä sää tieto:
Viiden vuorokauden ennuste ajalle 3. -
7.8.2008, tai 7
Sää on viileää. Päivälämpötila on maan
etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 14 ja
19 asteen välillä. Lapissa
päivälämpötila on aluksi noin 10, mutta
kohoaa viikon keskivaiheilla monin
paikoin noin 15 asteeseen. Maan
pohjoisosassa esiintyy useana yönä
hallaa, mahdollisesti etelämpänäkin.
Eteläosaan maata ulottuu jakson
alkupuolella jatkuvampia sateita.
Muuten sateet ovat kuuroluontoisia ja
enimmäkseen heikkoja. Maan eteläosassa
sadetta kertyy 10-20 mm, muualla maassa
2-10 mm, paikoin ei sitäkään.
Kuitenkaan ei kannata ottaa tätä todesta,koska
saattaa olla viimevuotinen tiedotus.
Viiden vuorokauden ennuste ajalle 3. -
7.8.2008, tai 7
Sää on viileää. Päivälämpötila on maan
etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 14 ja
19 asteen välillä. Lapissa
päivälämpötila on aluksi noin 10, mutta
kohoaa viikon keskivaiheilla monin
paikoin noin 15 asteeseen. Maan
pohjoisosassa esiintyy useana yönä
hallaa, mahdollisesti etelämpänäkin.
Eteläosaan maata ulottuu jakson
alkupuolella jatkuvampia sateita.
Muuten sateet ovat kuuroluontoisia ja
enimmäkseen heikkoja. Maan eteläosassa
sadetta kertyy 10-20 mm, muualla maassa
2-10 mm, paikoin ei sitäkään.
Kuitenkaan ei kannata ottaa tätä todesta,koska
saattaa olla viimevuotinen tiedotus.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.