Ihmisen toimintaa ohjaa kaksi ääripäätä. Enemmistön toiminta muistuttaa tieteellistä toimintaa.
Otetaan huomioon omat mahdollisuudet, siis lähtökohta, ja tehdään havaintoja ympäristön ja muiden ihmisten toiminnasta, ja tämä ohjaa ihmistä pyrkimyksissään.
Taustana on siis tieto jota kaytetään laskelmoiden, monen ihmisen epäitsekkäiden tekojen takana voi myös laskelmointi, jonka takana on mielihyvän halu.
Itse pidän toisentyyppisestä toimintamallista, en pyrikkään tekemään tietoisesti minulle hyödyllisiä tekoja, vaan tekoja joista ei ole minulle mitään hyötyä, en siis analysoi enkä laskelmoi, se on tieteen vastakohta.
Erituisen virkistävää on tehdä tekoja missä ei ole mitään järkeä ja eikä niistä ole myöskään kellekkään haittaa.
Kaikenlainen hetkuttelu on toimintaa mitä suosittelen kaikille, siitä kehittämällä voi jalostua todelliseksi onnen tuojaksi.
Onnellisuuteen ei laskelmoiden pääse, ainoastaan hetkelliseen mielihyvään.
Kumpikohan sukupuoli laskelmoi enemmän ?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Naiset laskelmoivat enemmän. He tahtovat kaiken ilmaiseksi. Valittamalla.
Pysyisit edes reilusti samalla nimimerkillä!
Ainakin puolisoa valittaessa, naiset toimivat laskelmoivemmin ja kylmemmin.
Tarkoitatko että miehen laskelmallisuus alkaa todenteolla vasta sitten kun pariutuminen on vakiintunut?
Paljon mahdollista.
Kun laskelmoitu asia menee putkeen niin se ei ole mikään onnenhetki vaan kaikki meni niinkuin pitikin, sen sijaan kun jotain meneekin pieleen jota laskelmien mukaan ei pitänyt mennä niin siinä onkin kaikilla huono olla.
Luullakseni oikea onnellisuus tulee ennalta arvaamatta joka tuo yllättävän ilon elämään, valitettavan harvoin vain niin käy, suurimmaksi osaksi elämä on vain arkiharmaata tylsyyttä tai epäonnistumisia.
Onhan se aivan hyvä jos saa iloa itselleenkin siitä että tuottaa iloa ympäristölleen.
Ei mitään ristiriitaa tuossa pitäisi olla, miksi olisi?
Etkö suo onnen tunnetta sille joka tuo onnentunnetta toiselle?