Olen uusi täällä Suomi24:ssa mutta tunnen jonkinlaista kiinnostusta osallistua keskusteluun.
Käsittääkseni EU syntyi Ranskalaisten halusta estää uusi sota Saksaa vastaan ja paljon on puhuttu siitä kuinka EU on suuri rauhan hanke. Onhan se kehittynyt ensisijassa talousunioniksi ja nyt viimeksi siitä on tullut uusi supervalta johon myös pieni Suomi kuuluu.
Samaa linjaa jatkamalla meidän olisi hyvä ottaa siihen mukaan muutkin Euroopan valtiot jotta todellakin vältyttäisiin konflikteilta Euroopassa. Olen ollut huomaavinani Venäjän ja venäläisten demonisointia. Jos tämä kehitys saa jatkua niin me ollaan tässä EUn etulinjassa Venäjää vastaan kuin Ruotsinvallan aikana. Tämä on paha tulevaisuudenkuva Suomelle. Kuten joku Suomen presidentti aikanaan sanoi, maantieteelle emme voi mitään.
EUn perushengen mukaisesti ja historiasta oppineena minusta meidän pitäisi liittoutua Venäjän kanssa. Ajatelkaa mitkä resurssit ja rikkaudet Venäjällä on.
Ehdotankin että Venäjä ja EU solmisi uuden liiton joka korvaisi nykyisen EUn.
Voi olla mahdotonta hyväksyä joillekin russofobisille maille. Toisaalta ei Suomesta ehdotetut asiat oikein taida mennä eteenpäin siellä Brysselissä. vrt. väärin sammutettu ja nih -ilmiöt.
Mutta jos tämä ensimmäinen ehdotus on mahdoton, niin Suomi ja Venäjä voisi sopisi samanlaisen liiton kuin nyt on Suomen ja EUn välillä. Tällä poistettaisiin se jännite joka nyt on kehittynyt. Vertailun vuoksi voidaan ottaa Iso-Britannian liittolaissuhde USAan. Sekin tekee mahdottomaksi EUn ja USAn konfliktit. Esim. Irakin sota.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Demokratian fasistisen supervallan sijaan itäpuolellamme, niin asiat voivat pikkuhiljaa kehittyä. Pallo on yleensä Venäjällä, mutta se pyrkii tässä pallopelissä fuskaamaaan koko ajan....
Fasisteja ovat USA ja EU. Venäjä kuuluu hyvien joukkoon.
on iso naapuri,ja mieluummin tämänkanssa väleissä,ennenkuin alkaa uhoilemssn.Heille olemme kuin kärpäsen paskaa,eikä senkään vertaa jälkeenpäin.Mitä olemme muualta saanneet? Jäsenmaksu etua,maksaa lopun ikäämme?Venäjä ei halua muuta pääasiassa,että kuuin pystyy luottamaan meihin?Venäjän takana on myös suuria valtioita.On hyvä,että siellä kumitehtaallakin ollaan politiikasta kiinnostuneita.Ha,ha,ha,oli ksi tavaramerkkisi?Vanhoilla mummoilla on myös tuo heko heko nauramistyyli.
Kyllä kirjoittajalta on historian opit jääneet vähälle.Suomea on hävitetty kautta historian nimenomaan venäläisten agression toimesta.On ollut sotia ja milloin venäläiset ovat yrittäneen venäläistää Suomea kuten tekivät balteille toisen maailmansodan jälkeen.Suomi kuuluu kulttuurisesti läntiseen eurooppaan,kun venäjä on itäistä/sekalaista kulttuuria oleva maa.Meillä on eri aakkoset kuin suurella osalla venäläisistä,sekä uskontomme on valtaosalta lännestä.Jopa joulua ja muita juhlapäiviä vietämme eri aikoina,koska he käyttävät eri ajanlaskua kuin lännessä.Meillä on yksikamarinen eduskunta toisin kuin heillä jossa kansa ei pääse todellisuudessa paljoakaan vaikuttamaan päätöksentekoon.Siellähän presidentti päättää kaikesta,niin alueitten johtajista(kansa vastusti päätöstä)kuin ylähuoneeseen valittujen naamoistakin.Täytyy vain ihmetellä kuinka hyväuskoisia Suomalaisia vieläkin löytyy tästäkin maasta vaikka naapuri loukkailee ilmatilaa koptereillaan useasti vuoden kuluessa.Vieläpä väittävät tapahtunutta inhimilliseksi erehdykseksi.
sopimus yhä pätee,kuten oli jo ennen sopimustakin ja sen jälkeen.Kissa on niin tyytyväinen riiputtaessaan vikisevää hiirtä kynnellään hännästä.Itse saamme hoitaa turvallisuutemme ja jäsenmaksumme sekä elintasokuilumme.Mikä peljätti meidät siirtämään itsemmääräys oikeutemme?Millä raitilla pitäisi kulkea?
Mikähän eu-fani taas on kirjoittanut että suomi on jossakin "liitossa" eu n kanssa?
Ei eu tee mitään liittoja jäsenmaidensa kanssa, vaan ne integroidaan eu-suurvallan osavaltioksi.
eli siis suomen "vastaava liitto"venäjän kanssa tarkoittaisi venäjän federaation osavaltioksi joutumista. äthän viime sodissa koetettiin estää -mutta EU ONNISTUI VIEMÄÄN SUOMEN ITSENÄISYYDEN. JA SITTEN EU MYY SUOMEN VENÄJÄN VASALLIKSI JA SYÖTÄVÄKSI JA KALUTTAVBKSI