yhteyteen EU:sta irtaantumiseksi. Unohda kuntavaali ja kirjoita äänestyslippuusi itsenäisyysjulistus.
Kansanäänestys
kunnallisvaalien
5255
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siskot, veljet, näimme teemme.
EU on vienyt meiltä kaiken.
Oy Suomi Ab:n ydinbisnes on turvata kansalaisten pärjääminen. Suomen pitää keskittyä ydinliiketoimintaansa ja karsia rönsyt pois.
EU:n ulkopuolella pärjäisimme paremmin.
1992 - melkein selvisin hengissä lamasta!
äänestyslippuun aiheuttaa vain lipun hylkäämisen. Ja taas on vähemmän kepu-kok-sdp-linjaa vastustavalla puolella ääniä. Toisin sanoen, se on suora tuki isoille puolueille. Sen sijaan kaikki vaaliuurnille ja antamaan ääni mille tahansa pienpuolueelle. Tällainen käytös heikentää isoja puolueita.
Mars äänestämään!!!!
Ensin persut menivät RKP:n ohi, tulevaisuudessa vielä Vihreiden ja Vasemmistoliitonkin! PROTESTILIIKE KASVAA SUOMEN KANSAN KESKUUDESSA.