Vitsit osastoon

Luin mielenkiinnosta erilaisia osastoja tai miksi näitä sanotaankaan.. mutta käväisin lukemassa vitsejäkin. Ja huomasin, että siellä joku kehotti käymään lukemassa parhaimmat vitsit täältä "Profetiat" -osastolta. Melkoisen varma näytti se kirjoittaja olevan, että täällä on parhaimmat vitsit. Mutta itse henk.koht. en olisi siitä niin varma, että täällä on vitsejä ollenkaan.
6285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ihan humoristisiakin tyyppejä. Tosin osa on niin pihalla, etteivät enää käy oikein edes huumorista, mikä on silti ehdottomasti tärkein aspekti, jota tältä palstalta voi kukaan löytää.

Osa "profetioista" menee tahattomana huumorina, osa taas lähinnä on kirjoittajansa mielenterveyden luvalla sanoen hintelän jaman päättymätöntä jatkokertomusta.

Hauskinta on yleensä se, kuinka profeetat ja perskärpäsensä ottavat yhteen jonkun Alavithuttulalaisen maitopiian 112 v sitten näkemästä unesta ja sen tulkinnoista :D Tai jonkun silkkaa piruuttaan palstalle heittämästä, hatusta nykäisemästään parodiasta, jonka totuudenmukaisuutta nämä samat hoopot tutkailevat niiiiin tosissaan pillastuakseen täysin uhkailujen sävyttämään yltiökristillisyyteen huomattuaan joutuneensa naurunalaisiksi.

Siihen ei kyllästy ikinä :D

Äänestä
  • Niin vähän pelkäsinkin, että täällä joku provosoi porukan miettimään. Ja kun suurin osa näyttää olevan "baby-uskovaisia", jotka eivät tunne Raamattua, heitä on helppo jekuttaa.

    Kypsä, aikuinen uskova, joka tuntee Raamatun, ei mene lankaan. Sääliksi käy kaikkia niitä jekutettuja nuoria, jotka alkavat pelätä, näiden jekkuilijoiden takia, maailmanloppua. :((

    Jekkuilijat eivät tajua, että joku voi alkaa pelkäämään ja saada siitä traumoja loppuiäkseen. Tiedän pari tyyppiä, jotka kertoivat, että he tosissaan pelkäsivät.. näkivät painajaisia ja nyt, vuosia pelottelujen jälkeen, syövät rauhoittavia. Vain sen vuoksi, kun joku pilanpäiten säikytteli.

    En suosittele kenellekään säikyttelyä enkä pelottelemista. Pelotteleminen on huono juttu. Ei tuntuis kivalta olla peloteltavana ja saada traumoja.

    Olen jututtanut joitakin ihmisiä heidän mielenterveysasioistaan ja saan kuulla mitä ihmeellisimpiä tarinoita. Useimmat niistä alkaneet siitä, että joku on piloillaan pelotellut.

    Äänestä

  • Profeetat kirjoitti:

    Niin vähän pelkäsinkin, että täällä joku provosoi porukan miettimään. Ja kun suurin osa näyttää olevan "baby-uskovaisia", jotka eivät tunne Raamattua, heitä on helppo jekuttaa.

    Kypsä, aikuinen uskova, joka tuntee Raamatun, ei mene lankaan. Sääliksi käy kaikkia niitä jekutettuja nuoria, jotka alkavat pelätä, näiden jekkuilijoiden takia, maailmanloppua. :((

    Jekkuilijat eivät tajua, että joku voi alkaa pelkäämään ja saada siitä traumoja loppuiäkseen. Tiedän pari tyyppiä, jotka kertoivat, että he tosissaan pelkäsivät.. näkivät painajaisia ja nyt, vuosia pelottelujen jälkeen, syövät rauhoittavia. Vain sen vuoksi, kun joku pilanpäiten säikytteli.

    En suosittele kenellekään säikyttelyä enkä pelottelemista. Pelotteleminen on huono juttu. Ei tuntuis kivalta olla peloteltavana ja saada traumoja.

    Olen jututtanut joitakin ihmisiä heidän mielenterveysasioistaan ja saan kuulla mitä ihmeellisimpiä tarinoita. Useimmat niistä alkaneet siitä, että joku on piloillaan pelotellut.

    Eikä nämä synnin tuottamat pelot sitten häiritse.

    Uskova kun saa tiedon siitä mikä on synnin palkka, ja todellisuudessa se tekee vapaaksi. Pahuuden paikka ei ole siellä, minne Rakkaus on menevä. Jos totuus pelottaa niin silloin on syytä tutkia onko kyseessä ihmisen aikaansaama uskomus/ uskonnollisuus. Uskossa Jumalaan on Rakkaus pelottavilta tuntuvien asioidenkin keskellä. Epäuskoisia nämä todelliset profetiat saattavat naurattaa tai pelottaa, mutta uskovaa ne vahvistavat ja lohduttavat. Rakkaudessa ei ole pelkoa; Synnissä on.

    Siksi kannattaakin luottaa Jeesukseen, joka todellakin on kuolemankin yläpuolella. Lahkothan juuri tahtovat vallita omia seurakuntalaisiaan myös pelolla, kuin valheellisella rakkaudellakin. Syytä on tutkia mistä milloinkin on kyse.

    Profetian tarkoitus on vahvistaa uskoa, tai uskon ja Jeesuksen löytämiseksi kertoa mitä tuleman pitää. Jumala tahtoo sen olevan niin, että emme eläisi epätietoisina siitä mitä tuleman pitää. Siksi Hän kertoo niistä palvelijoilleen.

    Usko on hyvä asia, mutta pahantekijät kauhistelevat, koska eivät tunne mitä on Rakkaus, oikeudenmukaisuus, ja todellinen Jumala.
    Monella pelokkaalla kyse on luuloista, että olisi uskossa. Todellista uskoa se ei ole.

    Siunausta lukijoille, vapautuksemme hetki on lähellä!

    -kala nimeltä vedessä-

    Äänestä

  • Rauhan kirjoitti:

    Vastuuta minä peräänkuulutan, en uskoa. Jos näiden vakavien pelottelujen ja jekkujen kirjoittaja ei tiedä vastuutaan kirjoittamastaan, niin se on syntiä. Ja silloin kannattaa jo vakavoitua.

    Et sinäkään -kala nimeltä vedessä- voi luistella vastuustasi, vaikka olisit tai et olisi uskovainen. Vastuu se on sinullakin kaikesta mitä sanot tai teet. Jok´ikisestä sanastasi ja teostasi teet tilin Jumalalle!!

    En minä pässinpää ole, vaikka niin luulet. Sinä kuvittelet minun olevan idiootti, tietämätön Jumalan suunnitelmasta.

    Nyt: otapa se Raamattusi käteesi ja luehan sieltä mikä se marssijärjestys oikein on! Et sinäkään voi tänne kirjoitella mitä tahansa, kenelle tahansa, koska et näytä tietävän kenen kanssa kirjoittelet.

    Siinä se ylpeyden ja itseriittoisuuden synti taas teki tehtävänsä, kun avasit suusi väärässä paikassa, väärälle ihmiselle.

    Voi mikä tietämätön houkka!!! Menehän siitä nyt vähän viisastumaan ennenkuin avaat suusi seuraavan kerran tuntemattomalle.

    Se on hyvä nuhde. Sinä et kuuluta Uskoa, mutta minäpä kuulutan. Raamatusta ei taida löytyä jaetta joka sen kumoaisi, mutta mahtaakohan se todellisuudessa sua kiinnostaakaan mitä Raamatussa"ni" lukee.

    Tiedän kyllä olevani jokaisesta sanastani vastuussa. Jokainen on Jumalan edessä tuomiolla kun aika tulee.

    Jos profeetta ennustaa väärin, niin taatusti on siitä tilillä, en toki kiistä sitä. Pitääkin olla aralla tunnolla Jumalan edessä ja kuuliainen.

    No ole sitten vaikka mestari pässinpääsi sijaan jos tahdot. Itseppä annoit itsellesi tittelin. Ylennä vain itsesi, jos tahdot, mutta hyväksi se ei ole.

    Ja voinko kirjoitella mitä tahansa. Itseasiassa voin. Raamatussa mainitaan, että kaikki on teille luvallista mutta kaikki ei ole hyväksi. Ja pyrinkin uskossa Jeesuksessa siihen että kirjoitukseni olisivatkin puhtaita; ts. rakentavia ja hyväksi. Lienee turha tässä sinulle selventää mitä usko itseasiassa tarkoittaa. Teksteistäsi päätellen en havaitse, että se merkitsisi sinulle yhtään mitään. Minulle se merkitsee.

    Miksi olet väärä henkilö jolle ei saisi puhua, vai keitä tarkoitat sanomalla etten saisi kirjoitella. Miksi sulle ei saa kirjoitella?? aika mielenkiintoista. Onko sinulla lukupakko?

    Jeesus on Vapahtaja. Uskon alkaja ja välimies. Kuuliaisuus on uskoa, ja Jumala on voimallinen. Raamattu on Jumalan Sanaa, se kehoittaa minua puhumaan, mutta ei toki pakota, ja ennenkaikkea varoittaa valehtelemasta.

    -kala nimeltä vedessä-

    Äänestä

  • jos uskossa olet kirjoitti:

    Usko on luja luottamus.
    Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.
    Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä
    Pidä esikuvanasi niitä terveitä opetuksia, jotka olet minulta kuullut, ja säilytä se usko ja rakkaus, jonka Kristus Jeesus saa aikaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Profeetat kirjoitti:

Luin mielenkiinnosta erilaisia osastoja tai miksi näitä sanotaankaan.. mutta käväisin lukemassa vitsejäkin. Ja huomasin, että siellä joku kehotti käymään lukemassa parhaimmat vitsit täältä "Profetiat" -osastolta. Melkoisen varma näytti se kirjoittaja olevan, että täällä on parhaimmat vitsit. Mutta itse henk.koht. en olisi siitä niin varma, että täällä on vitsejä ollenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu