nykyisin

Onko nykyihmisiltä kadonnut ymmärrys rakkaudesta, johon ei liitetä seksiä, vaan se on rakkautta siitäkin huolimatta. Nuoretkin ihmiset näkevät televisioiden tarjoamaa kerrontaa siitä mmitä rakkaus on, kun se vääristellään, ja näytetään liian seksistisessä valossa.
Nuoret tavalliset tytöt kauhistelevat ulkonäköjään, kun he näkevät luurankomaisen uuden hienon mallin, joka otetaanmallitoimistoon töihin. Heille tulee kuva ettei ole hyvä jos on lihaa yhtään luiden päällä,ja he mittaavat mielessään sitten rakkauteen kuuluvia arvojakin siihen. Sitten he oksentelevat ja yrittävät laihduttaa, kun televisiossa näytetään, millainen mallin täytyy olla.
Myös rikkautta ihannoidaan likaa ja teennäisiä arvoja.
Ei rakkauteen tarvita aina seksiä, että se olisi rakkautta. Miksi tämä nykymaailma ei näytä ymmärtävän sitä?
Raamatussa lukee selvästi, miten miehelle on tarkoitettu nainen, mutta nykyajan homot menevät avioliittoonkin muka kristillisesti, vaikka eihän se sellaista oikeasti edes voi olla!
En tuomitse niitä jotka ovat homoja, koska jos ei tee homouden tekoja, eikä toimi lihan himojensa mukaan, ei ole lihan vallassa, vaan vain tavallinen ihminen, joka voi olla uskovainen vasta silloin. Ei homona joka homoilee! Jumala loi miehelle kumppanin, ja se kumppani oli nainen, ei pitäisi olla epäselvää!
Veljellistä rakkautta on ulkomailla, ei tarvitse olla homo, ja uskovaisissa, eivät ole homoja kun tuntevat rakkautta. Entä mites on, ymmärretäänkö suomessakin, että rakkautta voi olla ilman seksiä???
Raamattua vääristellään, jopa korulauseita käyttämällä, ja se on inhottavaa!
5125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En tuomitse niitä jotka ovat homoja, koska jos ei tee homouden tekoja, eikä toimi lihan himojensa mukaan,


-Sulla ei ole mitään oikeutta tuomita niitäkään homoja, jotka elävät suuntautumisensa mukaisesti. Kuka sulle sellaisia oikeuksia on antanut? Rakkaus on rakkautta, kohdistuipa se sitten samaan tai vastakkaiseen sukupuoleen. Homoseksuaalisuus ei ole yhtään sen enempää "lihan himoa" kuin heteroseksuaalisuuskaan. Millä perusteella kuvittelet muuta? Toisaalta seksuaalisuus on aina osaltansa himoa, mitä muuta luulet ihmisen tuntevan silloin kun tämä harrastaa seksiä?? Luuletko muka, että seksuaalinen toiminta on lihasta tai himosta vapaata olevaa? Älä naurata.

Entä mites on, ymmärretäänkö suomessakin, että rakkautta voi olla ilman seksiä???

Eiköhän. Rakkauteen voi kuulua myös seksi, samoin homoilla kuin heteroillakin. Kyetäänkö tämä ymmärtämään?

Äänestä
  • Sanalle "rakkaus" on kreikan kielessä ainakin viisi Raamatussa mainittua eri sanaa. Kreikkaa tässä siksi, että Uuden testamentin alkukieli on enimmäkseen kreikka. Suomalainen raamattu ja ylipäätään suomen kieli ja kirjallisuus käyttää vain yhtä termiä "rakkaus" unohtaen sen eri vivahteet.

    Yksi niistä on "eros" joka tarkoittaa eroottista rakkautta ja seksiä ja himoa.

    Ystävien välistä "seksitöntä" rakkautta kuvaa myös kiintymykseksi käännettävissä oleva "phileo".

    "Storge" on yhteisöllistä rakkautta, johonkin
    kuulumista, kuten perhe.

    Sitten on "agape" joka on pyyteetöntä, kaikkensa antavaa rakkautta, eli ei vaadi mitään takaisin. Sitä kutsutaan myös äidin rakkaudeksi ja Jumalalliseksi rakkaudeksi.

    Oma sanansa on myös elämiin ja esineisiin kohdistuvalle rakkaudelle.

    Tässä linkki jos kiinnostaa lukea enemmän.
    http://www.freewebs.com/agape2/rakkaudet.html

    Sanan "rakkaus" varjolla tehdään niin mielettömästi vääryyttä ja ymmärretään väärin että olisi paikallaan miettiä vähän ennen kuin tituleeraa ketään saati itseään homoksi tai lesboksi.

    Minulla oli ystävä jota rakastin paljon. Autoin häntä taloudellisesti, lohdutin, kuuntelin, välitin ja vietin aikaa tuon yksinäisen ihmisen kanssa. Nyttemmin yhteydenpitokin on jäänyt kun tuli muutto toiselle paikkakunnalle ja aloin seurustella. (Olen siis nainen ja ystäväni on nainen ja miesystäväni on siis mies ettei kellekään jää epäselväksi heterouteni). Ystäväni kateuttaan(ko?) lakkasi puhumasta minulle. Yritin kyllä kaikkeni mutta lopulta päätin keskittyä uusiin kavereihin uudella paikkakunnalla ja tietenkin suhde vie aikansa ;).

    Minun veikkaukseni homojen tuomitsemiseen on se, että Raamattu kieltää homouden, suorastaan pitää sitä iljettävänä. Täällä Raamattuun uskovat kirjoittajat todella tuomitsevat homouden koska Jumalan Sana, Raamattu sen tuomitsee. Onko Jumalan sanaa vastaan sanominen sellaisella joka siihen syvästi uskoo?

    Äänestä

eivät vielä mene avioliittoon kristillisin menoin, mutta joissakin maissa joissakin seurakunnissa he voivat mennä. Kyllä sellaista on, vaikka kaikki eivät näytä ymmärtävän sitä.

Äänestä

"Ei rakkauteen tarvita aina seksiä, että se olisi rakkautta. "


Rakkautta voisi aivan hyvin kuvailla myös kiintymyksellä, luottamisella jne.

Rakastaa voi isäänsä, isoisäänsä, veljeään, setäänsä, tätinsä miestä, työkaveria, lapsena kavereitaan jne.

Suomen kielen sana: "rakastaminen", on äärettömän yksivivahteinen, antamatta liikkumatilaa puhtaalle, seksittömälle rakkaudelle!

Jeesus oli mies!

Ovatko samperin mohikaanit psalmeineen ja eroksineen hinttejä, rakastaessaan täydestä sydämestään miestä (Jeesusta)?

Voi rakastaa kotieläimiään, ja tosi syvästi, ilman että on kyseessä seksi!
Kissasta, koirasta, tai jostain muusta eläimestä voi tulla niin läheinen ja rakas, että sen poismenoa voi surra jopa enemmän, kuin jonkun läheisen poismenoa!
Olen senkin kokenut, syyttelemättä siitä silti itseäni!
Eläimetkin ovat omia persooniaan, niillä on sielu ja nekin pääsevät paratiisiin (siinä kuin käärmeetkin, eläimiä nekin!), ihmisten sielujen tavoin!

Tämä on kylmää ja kauhiaa aikaa!
Verrattavissa milteipä keskiajan noitavainoihin!
Ystävilleen pitää näyttää nyrpiää naamaa, jottei joutuisi hintin tai lesbon kirjoihin!
Lapsilleen, ja varsinkin muiden lapsille, pitää näyttää äkästä naamaa, jottei joutuisi pedofiilin kirjoihin!
Uskonasioista puhuttaessa ja "keskusteltaessa", pitää aina vastata vain tekohurskaalla, samaa mieltä olevan ilmeellä, että "niin niin, kyllä kyllä, joo joo, juu juu, `alle `ujjaa, totta puhut veli/sisko kallis", tai muuten joutuu tulitikuilla mielellään leikkivien koivuhalkopinojen omistajien, joilla loiskuvat helvetin tulet silmissään, syyttelemäksi saatanan/perkeleen lapseudesta mukamas, ja ne joskus jopa uhkailevat saunan taakse viemisestä, mitä lienee, helvetintulenloistekatseiset, sillä sitten tarkoittenevatkaan.
Raamatusta ne ressukat eivät tiedä mittään, osaavatkohan edes lukijakkaan, mutta kovasti ovat asioista tietävinään ja jopa Jumalan valituiksi sanan julistajiksi moni niistä ressukoista esittäytyy, luullen jopa itse sitä olevan.
Uskon Jumalan antavan noille harhautuneille ihmisille anteeksi!

Homo en ole mutta ymmärrän sen, että homoksi synnytään, eikä tulla omasta tahdosta!
Jumalan luomuksia he ovat!
Jumala heidät on luonut!
Jumala se on vihan kohteena, luomuksineen!!!
Antakoot Jumala vihaajilleen anteeksi!
Antakoot Jumala myös pilkkaajilleen anteeksi, näiden pilkatessa Jumalaa:
"JEESUS=JUMALA AINOA!!! "
"Jeesus meiän Jumala !!! "

Äänestä
  • Aivan, jotta viisissä kymmenissä oleva mies yhtäkkiä huomaa olevansa homo oltuaan ensin kolmekymmentä vuotta naimisisa naisen kanssa tehden siinä sivussa neljä lasta tämän vihityn vaimonsa kanssa jota oli papin silmien edessä luvannut rakastaa myötä- ja vastamäissä. ;-)

    Pieni ajatustauko väliin. ........ Ja sitten totuus.

    Tämä mies syntyi, siis homoksi omien sairaiden ajatuksien ja himojensa kautta että myös niiden perverssien esimerkkien avulla jota raadollinen maailma työntää ihmisten silmien eteen nykyään jo väkisin.

    Mutta, sinä ja sinun ymmärryksesi taitavat taas mennä pahasti perseen puolelle ja melkoisen vahva vetoisesti. ¤ Onneksi Jeesus jota jumalaksikin kutsut vastoin hänen toiveitaan, on aina valmis vastaamaan kaikille valheen rakastajille oikein ja totuuden mukaisesti.
    Matteus 4
    10 Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman'."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei tunneta kirjoitti:

Onko nykyihmisiltä kadonnut ymmärrys rakkaudesta, johon ei liitetä seksiä, vaan se on rakkautta siitäkin huolimatta. Nuoretkin ihmiset näkevät televisioiden tarjoamaa kerrontaa siitä mmitä rakkaus on, kun se vääristellään, ja näytetään liian seksistisessä valossa.
Nuoret tavalliset tytöt kauhistelevat ulkonäköjään, kun he näkevät luurankomaisen uuden hienon mallin, joka otetaanmallitoimistoon töihin. Heille tulee kuva ettei ole hyvä jos on lihaa yhtään luiden päällä,ja he mittaavat mielessään sitten rakkauteen kuuluvia arvojakin siihen. Sitten he oksentelevat ja yrittävät laihduttaa, kun televisiossa näytetään, millainen mallin täytyy olla.
Myös rikkautta ihannoidaan likaa ja teennäisiä arvoja.
Ei rakkauteen tarvita aina seksiä, että se olisi rakkautta. Miksi tämä nykymaailma ei näytä ymmärtävän sitä?
Raamatussa lukee selvästi, miten miehelle on tarkoitettu nainen, mutta nykyajan homot menevät avioliittoonkin muka kristillisesti, vaikka eihän se sellaista oikeasti edes voi olla!
En tuomitse niitä jotka ovat homoja, koska jos ei tee homouden tekoja, eikä toimi lihan himojensa mukaan, ei ole lihan vallassa, vaan vain tavallinen ihminen, joka voi olla uskovainen vasta silloin. Ei homona joka homoilee! Jumala loi miehelle kumppanin, ja se kumppani oli nainen, ei pitäisi olla epäselvää!
Veljellistä rakkautta on ulkomailla, ei tarvitse olla homo, ja uskovaisissa, eivät ole homoja kun tuntevat rakkautta. Entä mites on, ymmärretäänkö suomessakin, että rakkautta voi olla ilman seksiä???
Raamattua vääristellään, jopa korulauseita käyttämällä, ja se on inhottavaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu