Minulla on neljä vuotta sitten istutettuja kääpiövuorimäntyjä. En ole niitä tähän saakka leikannut lainkaan, mutta tänä vuonna vuosikasvu on todella pitkä, n. 30 cm. Ohjeissa on että leikattava juhannuksena. Vieläkö vuosikasvua voi typistää? Paljonko sitä kannattaa leikata?
Kääpiövuorimännyn leikkaus
3
5211
Vastaukset
- mapee
kun kasvu alkaa muuttu apuumaiseksi kärsii kasvi siitä poistosta enemmän. Pois otetaan yleensä puolet tai ainakin komannes, toki nyt kun on noin pitkät versot niin voi ottaa niin että jättää kolmanneksen. Kyse on siitä, että kun veros typistetään niin seuraavana vuonna se haarautuu ja puskasta tulee tiiviimpi. On siis lopulta makuasia paljonko poista aja minusta se on myös pensaan mallista ja kasvusta kiinni.
- pinus mungo
leikata joka vuosi hieman, pysyvät sillä tavalla kivasti muodossa ja tuuheentuvat leikkauksesta. Tosin kääpiövuorimänty ei samalla tavalla kasva honteloksi=rumaksi, kuin isompi versio vuorimänty. Näitä usein näkee hoitamattomana ja eivät ole kovin kaunis näky. Iloisia syksyn puutarhapäiviä kaikille.
- miriam
Itse leikkasin parina ensimmäisenä vuonna istutuksen jälkeen, mutta nyt jätin väliin ja ajattelin, etten enää jatkossa leikkaa laisinkaan. Kääpiölajike kun ei sitä vaadi niin miksipä turhaan nipistellä pientä havua.
Säännöllinen leikkaaminen on varmasti järkevämpää kuin saksiminen silloin tällöin epämääräisin väliajoin koska se tulee näkymään pensaan habituksessa pitkällä aikavälillä. Tuloksena voi olla joko tasaisen tuuhea pensas tai sitten sellainen epätasaisesti kasvanut yksilö. (Mulla vissiin tulee olemaan tuo epätasainen....)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672415- 661387
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww761210EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41137- 79855
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19800- 43688
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta83672Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe25649- 30646