Nato YK

Suomella on valtava osaaminen kriisinhallinnassa.
Olemme kriisinhallinnan kunnioitettuja, luottettuja osaajia olleet jo ainakin Suzin -kanavan kriisistä alkaen.

Kriisinhallinta -joukoissa toimii sotilasuran itselleen valinneita ja koulutettuja sotilaita.

Nyt yhtä äkkiä on ilmesty akkamainen lauma itkemään jotain hemmon legendoja ulkomailla kriisin hallintatehtävissä toimivista ammattisotilaistamme.

Luulenpa, että aina kun ne kuulee sanan Nato, niille alkaa soida NL:n toivotut levyt takaraivossa ja ihan paniikissa kirjoitettuja "sinkkiarkku ja USA maailmanpoliisi" -juttua pukkaa metri tolkulla, sen sijaan, että etsisivät itse tietoa, kun suoraan ja suomeksi: täysi dilentantti pääministerimme ei oikein selviä pääministerin tehtävistään, eikä tiedä aukaistako suu naisensa olemuksesta vai seurustelun ihmeistä vai ikkunasta sisään kurkkijoista.

Tässä surkeuden tilassa, joudutte itse nyt tiedot etsimään, sillä surkeilla oletuksilla tai taistolaisfraasien hokemisella ollaan pisilirissä.

Jälkikirjoitus

Yk-joukoissa useammankin kerran Libanonissa ollut tuttavani katsoi kanssani televisiota ja uutisissa kerrottiin Libanonissa surmansa saaneesta suomalaisesta rauhanturvaajasta. Ystäväni kuunteli uutisen, minä: voi ei, johon ystäväni: ammatinvalintakysymys, jos ei ole tuota itselleen ja perheellen selvittänyt niin turha mennä mukaan, noin käy jos käy jos ei niin ei käy. Se siitä.
Sotilaan ammatissa on riski kuolla, rauhanturvaamisessa ja kriisin hallinnassa myöskin, oli se sitten YKn tai Naton tai molempien lipun alla.
Enemmän noilla kriisialueilla kuitenkin toimittajia vuosittain kuolee kuin rauhanturvaajia.
071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Rauhanturvaaminen kriisinha... kirjoitti:

Suomella on valtava osaaminen kriisinhallinnassa.
Olemme kriisinhallinnan kunnioitettuja, luottettuja osaajia olleet jo ainakin Suzin -kanavan kriisistä alkaen.

Kriisinhallinta -joukoissa toimii sotilasuran itselleen valinneita ja koulutettuja sotilaita.

Nyt yhtä äkkiä on ilmesty akkamainen lauma itkemään jotain hemmon legendoja ulkomailla kriisin hallintatehtävissä toimivista ammattisotilaistamme.

Luulenpa, että aina kun ne kuulee sanan Nato, niille alkaa soida NL:n toivotut levyt takaraivossa ja ihan paniikissa kirjoitettuja "sinkkiarkku ja USA maailmanpoliisi" -juttua pukkaa metri tolkulla, sen sijaan, että etsisivät itse tietoa, kun suoraan ja suomeksi: täysi dilentantti pääministerimme ei oikein selviä pääministerin tehtävistään, eikä tiedä aukaistako suu naisensa olemuksesta vai seurustelun ihmeistä vai ikkunasta sisään kurkkijoista.

Tässä surkeuden tilassa, joudutte itse nyt tiedot etsimään, sillä surkeilla oletuksilla tai taistolaisfraasien hokemisella ollaan pisilirissä.

Jälkikirjoitus

Yk-joukoissa useammankin kerran Libanonissa ollut tuttavani katsoi kanssani televisiota ja uutisissa kerrottiin Libanonissa surmansa saaneesta suomalaisesta rauhanturvaajasta. Ystäväni kuunteli uutisen, minä: voi ei, johon ystäväni: ammatinvalintakysymys, jos ei ole tuota itselleen ja perheellen selvittänyt niin turha mennä mukaan, noin käy jos käy jos ei niin ei käy. Se siitä.
Sotilaan ammatissa on riski kuolla, rauhanturvaamisessa ja kriisin hallinnassa myöskin, oli se sitten YKn tai Naton tai molempien lipun alla.
Enemmän noilla kriisialueilla kuitenkin toimittajia vuosittain kuolee kuin rauhanturvaajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu