Mitä tämä sinun

Johannes 1
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
5160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

pimeys ei Jeesusta käsitä, eikä tunnusta.

Tarkoittaa muutakin, mutta mielestäni tuo on niin tärkeää, että nostin sen ja muut voivat nostaa muun tarkoituksen.

Äänestä

Jeesus teki kuperkeikan,
ja Jeesus herätti Jeesuksen kuolleista.

Äänestä
  • kuollessaan. Muista, että Jeesuksella on monta roolia tässä pelastustehtävässä, eli Ihmisen Poika, Jumalan Sana, Messias, jotka edellä eläneet odottivat, Kuningas, joka perusti taivaan valtakunnan, jossa aseet on auroiksi taottu, Jumalan Poika, ainokainen, kuoleman läpi kulkenut VOITTAJA.

    Lopettaisit vihdoin tuon Jeesuksen pilkaamisen ja uskoisit jos suinkin mahdollista, mutta jos et kykene sitä tekemään niin rukoile uskonlahjaa.

    Efesolaiskirje 1
    17 anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan
    18 ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään
    19 ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme-sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan,

    JEESUKSELLA ON KAIKKI VALTA, EIKÄ SINUN EPÄUSKOSI SITÄ MUUKSI MUUTA.
    20 jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa,
    21 korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.
    22 Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,
    23 joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.

    Äänestä

  • Ihmisen Poika kirjoitti:

    kuollessaan. Muista, että Jeesuksella on monta roolia tässä pelastustehtävässä, eli Ihmisen Poika, Jumalan Sana, Messias, jotka edellä eläneet odottivat, Kuningas, joka perusti taivaan valtakunnan, jossa aseet on auroiksi taottu, Jumalan Poika, ainokainen, kuoleman läpi kulkenut VOITTAJA.

    maailman itsensä kanssa.
    2. Kor. 5:19
    Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.

    Äänestä

  • Ihmisen Poika kirjoitti:

    kuollessaan. Muista, että Jeesuksella on monta roolia tässä pelastustehtävässä, eli Ihmisen Poika, Jumalan Sana, Messias, jotka edellä eläneet odottivat, Kuningas, joka perusti taivaan valtakunnan, jossa aseet on auroiksi taottu, Jumalan Poika, ainokainen, kuoleman läpi kulkenut VOITTAJA.

    Lopettaisit vihdoin tuon Jeesuksen pilkaamisen ja uskoisit jos suinkin mahdollista, mutta jos et kykene sitä tekemään niin rukoile uskonlahjaa.

    Efesolaiskirje 1
    17 anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan
    18 ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään
    19 ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme-sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan,

    JEESUKSELLA ON KAIKKI VALTA, EIKÄ SINUN EPÄUSKOSI SITÄ MUUKSI MUUTA.
    20 jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa,
    21 korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.
    22 Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,
    23 joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.

    Jumalan poika.

    2. Sam. 7
    Daavidille

    12

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielestäsi tarkoittaa: kirjoitti:

Johannes 1
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu