ja anteeksi antaminen nekin ovat vain pettämistä
silloin kun Jumalan Henki ei saa ihmisessä niitä
vaikuttaa.
Tämä on Totuus.
Tämän Totuuden olen jo vuosikymmeniä sitten tullut
tuntemaan. Miksi näin on? Siksi, että ihminen
omassa lihallisessa mielessään EI VOI ANTEEKSI PYYTÄÄ eikä ANTEEKSI ANTAA SYDÄMESTÄÄN vaikka
huulillaan sen tekeekin.
Siis paljon on teatteria tuonkin asian puitteissa.
Paljon on vääryyttä ja harhaa tuokin asian ja voisiko sanoa juuri tuon.
Sillä kun Raamatussa kehoitetaan; "pyytäkää anteeksi, antakaa anteeksi" Niin se voidaan tehdä
suulla mutta sydän ei ole siinä mukana ja näin ei
mitään todellista anteeksi pyyntöä ja anteeksi antoa tapahdu.
Ihminen kun sydämestään Jumalan Hengen vaikuttamana anteeksi pyyttää ja anteeksi antaa
sen saa kokea se pyyhkii pois kaiken niin kuin
ei mitään olisi ollutkaan ja yhteys säilyy.
Lihallisella mielellä tehty anteeksi pyyntö ja
anteeksi anto on vain ele teko jolla yritetään
rauhoittaa omaa mieltä kun ajatellaan olenhan
minä anteeksi pyytänyt ja anteeksi antanut
mitä sitten tuo toinen tekee se on hänen asiansa.
Näin tällaisessa asenteessa näkee viis siitä
mitä toinen tekee sillä ei ole väliä olen oman
osuuteni tehnyt ja näin ikäänkuin pöydän putsanut.
Todellisessa Jumalan Hengen vaikuttamassa
anteeksi pyynnössä ja antamisessa vallitsee
rakkaus ei epäilys ei kyräily ei toisen tuomitseminen. Tässäkin asiassa ollan silloin
YHTÄ Hengessä ja Totuudessa.

Vastaukset 11
Vanhimmat
joskus anteeksi sydämestäsi.Esim.tällä palstalla?
näkyy ettet Jumalan Hengen johdatuksessa ole.
Sillä Jumalan Henki ei pyydä pyytämään anteeksi
tyhjää.
Jumalan Henki ei pyydä anteeksi pyytämään omaa Totuuttaan jota omansa kautta tuo.
on turhaa hurskastelua.
Rautaa vain rajalle!!!!!!
tv saatana.
se on kun se tapahtuu väärässä hengessä. Se on ihmisen omaa tekoa kun hän luulee sillä pääsevänsä
taivaaseen kun vain huulillaan anteeksi pyytää ja
antaa.
Kieltämättä onhan se hyvä tapa pyytää anteeksi
ja vielä sanoa saat anteeksi, mutta se ei ketään pelasta.
Todellinen anteeksi pyyntö ja anteeksi anto tapahtuu
vain Jumalan Hengessä.
Kirjoitit: Anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen nekin ovat vain pettämistä silloin kun Jumalan Henki ei saa ihmisessä niitä vaikuttaa.
Tämän Totuuden olen jo vuosikymmeniä sitten tullut tuntemaan.
Miksi näin on?
Siksi, että ihminen omassa lihallisessa mielessään EI VOI ANTEEKSI PYYTÄÄ eikä ANTEEKSI ANTAA SYDÄMESTÄÄN vaikka huulillaan sen tekeekin.
-------------------------------------------------
Etkö tosiaan voi antaa sydämmestäsi anteeksi?!
Minä ainakin voin, enkä muistele kärsimääni pahaa.
--
Voi tietysti kysyä, että mistä se sitten johtuu että antaaksi antaminen on minulle helppoa?
Ehkä osaltaan siitä ymmärryksestä, että jokainen ihminen on syntinen ja vikapää, niin minä kuin muutkin. Siksi on aika epäoikeudenmukaista ja rakkaudetonta jos ei anna muille anteeksi, mutta kuitenkin on itse hakemassa anteeksiantoa. Eikö vain. Ja totuus on että ihminen voi niin paljon paremmin kun antaa anteeksi sydämmestään.
Jeesus ilmaisi asian oikeudenmukaisuuden näin:
"Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; MUTTA jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne".
Siihen ei ole jätetty tulkinnan varaa - ja tämä asia olisi sinunkin hyvä tutkia hieman perusteellisemmin.
"Jeesus ilmaisi asian oikeudenmukaisuuden näin:
"Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; MUTTA jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne".
Siihen ei ole jätetty tulkinnan varaa - ja tämä asia olisi sinunkin hyvä tutkia hieman perusteellisemmin."
Kyllä sunilaiset tuonkin veivaa saatanan juoneksi.
voinut ennen kuin Jeesus sai sydämeni Herraksi tulla
tämä on Totuus.
Näin näkyy et ole koskaan tullut kohtaamaankaan itseäsi. Jumala ei ole sinulle saanut näyttää
mitä itsessäsi olet. Näin olet sellainen ihminen joka on rikas itsessään, "hyvä" itsessään niin sinulle ei ole synynytkään todellista tarvetta
löytää Hän joka kaiken anteeksi antaa ja Armonsa
alle suojaan ottaa.
Sinuun soveltuu nämä sanat kun sanotaan EI TERVEET
TARVITSE PARANTAJAA.
Mitä tulee näihin Jeesuksen sanoihin:"Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; MUTTA jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne".
Otat ne omana tekona kun nyt noin teet mitä Jeesus sanoo silloin Jumalakin on kaikki syntisi anteeksi
antanut saat jatkaa vain omaa uskon elämää
ja yrittää täyttää lait.
Näin nuokin Jeesuksen sanat eivät koidu pelastuksesksi kun ne kirjaimen mukaan otetaan.
Totinen parannus ja kääntymys Jumalan puoleen jää tekemättä ja näin totuus itsestä ja Jumalasta
jää kirjain uskon varaan joka on samaa kuin harhoihin jäädään.
keskustellut vain asiasta.
Totuus on että minun on HELPPO antaa sydämmestäni anteeksi kaikille.
Minä kirjoitin:
.. jokainen ihminen on syntinen ja vikapää, niin minä kuin muutkin. Siksi on aika epäoikeudenmukaista ja rakkaudetonta jos ei anna muille anteeksi, mutta kuitenkin on itse hakemassa anteeksiantoa. Eikö vain. Ja totuus on että ihminen voi niin paljon paremmin kun antaa anteeksi sydämmestään.
Johon annoit "sunilaisen vastauksen":
....olet sellainen ihminen joka on rikas itsessään, "hyvä" itsessään niin sinulle ei ole synynytkään todellista tarvetta löytää Hän joka kaiken anteeksi antaa ja Armonsa alle suojaan ottaa...
????????????
Kenen kanssa oikein keskustelet :)
alex
sanot sinun on helppo sydämestäsi anteeksi antaa
niin voihan se niin olla, että olet niin lunki
joten se sinulta luonnostaan käy, mutta se ei ole mittari siitä, että olisit Jumalan oma ja että siksi pelastut, että luonnostaan pystyt anteeksi antamaan
ja pyytämään.
Ja se, että itsessäsi olet niin hyvä, terve niin
eihän sinulla todellista tarvetta Jumalan tykö ole tullutkaan.
Joten tuo Raamatun sana; "Eivät terveet tarvitse parantajaa" on kohdallasi osuva.
Vaikkakin puhut "vikapäästä". Ihminen luonnostaan
tuntee jotain vikaa itsessään, mutta jos hän ei
ole koskaan saanut kohdata TODELLISTA TOTUUTTA
itsestään SIIS,ETTÄ MINÄ HUKUN ELLET SINÄ JUMALA
MINUA ARMAHDA. JA tässä hädässä valhearmot
eivät ihmistä tyydytä vaan HÄN HUUTAA YKSIN JUMALAN PUOLEEN niin kauan, että JUMALA ARMAHTAA.
JA SE ON TODELLA ARMOSTA ei MISTÄÄN ANSIOSTA,
EIKÄ SE OLE HEPPOINEN armo NIIN kuin IHMISTEN
antama vale armo Jumalan puolesta.
Pidä kiinni vain tuosta kovasta linjastasi.
Anteeksipyytäminen on silkkaa turhuutta!
Armot ja anteeksipyytämiset ovat vain saatanan
juonia!
ole hölkäsen pöläystä ymmärtänyt.
Olet kova ja kovuudellasi kartutat Jumalan vihaa
päällesi.