Miksi lestadiolaispolitiikot eivät julkista yritysrahoitustaan?
Kopio YLE:n keskustelusivustolta.
Lestadiolaispoliitikot eivät julkista yritysrahoitustaan.
Kirjoittanut: Censeo 29.05.2008 - 14:54:
""Keskustapuolueeseen kuuluvat vanhoillislestadiolaiset kansanedustajat eivät ole tehneet lain vaatimia täydennyksiä ilmoituksiinsa rahoituksesta.
Esimerkiksi Oulun vaalipiirin Kyösti Karjula on saanut yli 53 000 euroa rahaa eri tahoilta. Yrityksiltä hän on saanut rahaa lähes 20 000 euroa. Miltä yrityksiltä? Sen Karjula on päättänyt salata, vastoin lakia. Samalla lailla Oulun vaalipiirin Tapani Tölli ja Espoon Seppo Särkiniemi ovat salanneet tukijansa. Salailu on häpeäksi keskustapuolueelle. Eikö kristityn jo vakaumuksensa takia kuulu noudattaa lakia""?
--Haluan ko. politiikkojen vastausta aiheeseen, enkä katso suopein mielein sitä, että ko. politiikot pakottavat sivuston ylläpitäjää poistamaan aloitukseni tältä sivustolta...
Ei tähän tarvitse aiheettomasti sekoittaa uskontoasiaa, eli hengellistä reqimenttiä. Tämä on vain maallista reqimenttiasiaa.
Koska laki koskee kaikkia kansalaisia yhtälaisesti, tulee kansanedustajankin noudattaa lakia - hyvän ja loukkaamattoman omantunnon tähden.
Odotan mielenkiinnolla arvoisten vl.kansanedustajien kommentteja aiheeseen.

Vastaukset 11
Vanhimmat
...kun viimeviikon lopulla oikeuskanslerinvirasto ryhtyi aihetta selvittämään laajemminkin.
http://www.hs.fi/keskustelu/Miksi+lestadiolaispolitiikot+eiv%E4t/thread.jspa?threadID=130643&messageID=2248087#msg2248087
takaa saattaisi paljastua esimerkiksi se, että rauhanyhdistysten kolehtivaroja on käytetty näiden poliitikkojen vaalirahoitukseen.
...ja sitä ei ole kehdattu julkaista?
tällä palstallakin viime eduskuntavaalien alla, että oli jotain hämärää, kun Moppikin oli niin hermona että poisteli ketjuja miten sattuu, ja lopulta lähti koko seriffin hommasta. Liekö ollut jotenkin painostettuna.
Vaalit tuntuivat olevan niin arka asia, ettei niistä kai olisi saanut puhua vl-poliitikkojen osalta mitään. Ketjuja lähti muutenkin kuin Mopin toimesta. Miksei olisi saanut puhua? Ainahan vaalien alla puhutaan ehdokkaista, eikä useinkaan asiallisesti. Täällä ei olisi saanut puhua edes asiallisesti.
Mitä siinä oli niin vaarallista, että olisi pitänyt olla kuin pissa sukassa? Kiusallista, tai suorastaan hämärää rahaa?
No jo on:(((
Vl-ihmiset kun ovat niin tunnontarkkoja siitä, kuka värjää hiuksensa tai hankkii korvakorut, ne on kuulemma syntiä.
Mutta ei selvät lain rikkomukset. Eikä voida sanoa, etteivät he tienneet sitä, koska voat itse olleet lakeja säätämässä.
Voiko vl:ien mielestä olla "oikein uskomassa" jos tahallisesti rikkoo lakeja?
Vastauksia, vl:t!!
että "älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea tekee.." Tämän kai katsotaan liittyvän näihin lahjoitustilanteisiin.
He eivät vain ole perillä, kuinka paljon veljet ovat sattuneet liivin ulkotaskuihin sujauttelemaan.
Pysykää asiallisesti aiheessa. Erityisesti toivon ko. kansanedustajien mielipiteitä aiheesta tänne sivustolle.
Alle 1700 € lahjoituksia ei tarvitse ilmoittaa.
Ota heihin yhteyttä ja pyydä heitä julkaisemaan salaisuutensa, jos se on vastoin lakia.Nuhtele heitä synnistä , koska syntiä on lain rikkominen.
Siis mistä ja keneltä he ovat saaneet yli 1700 euron lahjoituksia?
...vaalijohtaja Arto Jääskeläistä ja sen myötä kansanedustajat selvityksiin vaalirahoista.
Vl:ien arvoihin kuuluu lainkuuliaisuus keskeisimpinä arvoina. Siksi he ovat nyt selvityksen velkaa.
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/jonkka-arvostelee-oikeusministeriötä-vaaliraha-asiassa(190423).ece