Katsoittekos aamu-tv:n

luterilaisen kirkon tulevaisuudesta? Huvituttaa aina suuresti noissa keskusteluissa, kun kirkonmiehet ja -naiset kieltäytyvät hyväksymästä että ihmiset voivat oikeasti miettiä jumaluuksia paljonkin ja tulla siihen tuokseen ettei sellaiseen hölynpölyyn ole aikuisen ihmisen uskominen.

Ja sitten se tuossa ohjelmassakin esiintyneen papin toteamus "jumalusko on kuitenkin meissä jokaisessa sisällä"... Tuo surettaa minua. Kutsutaan jumaluskoksi sitä, mikä on peloista, tietämättömyydestä ja epävarmuudesta johtuvaa toivetta paremmasta huomisesta. Jumalien kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
4315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

se kauppatieteilevä muijakin, joka oli ilmeisesti omaksunut kirkon sanoman turhan hyvin. Näköjään meitäkin on moneen junaan.

Koko keskustelussa ei tosiaan kertaakaan sivuttu todellista syytä kirkosta eroamiselle: porukka ei vain jaksa uskoa enää näihin satuihin, saati maksaa niistä:)

Äänestä

en nähnyt, eikä sitä nyt tietty arkistostakaan enää löydy.

Äänestä
  • Ladataan sinne "tänään otsikoissa" -nimellä yleensä tässä iltapäivän aikana. Kannattaa katsastaa sieltä.

    Äänestä

  • yle areenasta kirjoitti:

    Ladataan sinne "tänään otsikoissa" -nimellä yleensä tässä iltapäivän aikana. Kannattaa katsastaa sieltä.

    Kummallista höpötystä. Eipä ne sivunneet kirkosta eroamisen syitä, eikä myöskään sitä, että kirkkoon kuuluviksi lasketaan myös sylivauvat. Komeasti vaan sanottiin, että kirkkoon kuuluu 80 % suomalaisista. Just joo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


keskustelua tuosta kirjoitti:

luterilaisen kirkon tulevaisuudesta? Huvituttaa aina suuresti noissa keskusteluissa, kun kirkonmiehet ja -naiset kieltäytyvät hyväksymästä että ihmiset voivat oikeasti miettiä jumaluuksia paljonkin ja tulla siihen tuokseen ettei sellaiseen hölynpölyyn ole aikuisen ihmisen uskominen.

Ja sitten se tuossa ohjelmassakin esiintyneen papin toteamus "jumalusko on kuitenkin meissä jokaisessa sisällä"... Tuo surettaa minua. Kutsutaan jumaluskoksi sitä, mikä on peloista, tietämättömyydestä ja epävarmuudesta johtuvaa toivetta paremmasta huomisesta. Jumalien kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu