älä eksy!

Netistä löytyi varsin puhutteleva kirjoitus:

Jeesus kertoi myös Matteuksen evankeliumissa 24 luvussa lopun ajalla tapahtuvasta joidenkin uskovien rakkauden kylmentymisestä. Joka tarkoittaa ensisijaisesti uskovien luopumista Jumalan rakastamisesta, jonka seurauksena he luopuvat Jumalan sanan totuudesta vaihtaen totuuden valheeseen.

Tämä rakkauden kylmentyminen tulee näkymään mm. siten että jotkut uskovat aviorikoksen kautta vaihtavat puolisoa. Samoin jotkut uskovat antavat tukensa homoudelle ja lesboudelle, jotka ovat kuitenkin Raamatun mukaan syntiä. Myös Jumalan sana tullaan inhimillistämään siten että sen esim. jotkut uskovat tulevat puolustamaan evoluutioteoriaa maailman synnyn aloittajana, vaikka Raamattu torjuu sen ja osoittaa Jumalan luoneen maailmankaikkeuden. Samalla koko ajan enenevässä määrin kaikella tavalla ns. liberaaliteologia riisuu Raamatulta pois Jumalan sanan arvovaltaa ja pukee sen inhimilliseen asuun, jonka kautta tekevät Jumalan sanasta inhimillisen ihmisen kirjoittaman kirjan, joka ei ole heille Jumalan sanaa, vaan ihmisen.

Lopun ajan eräs uskovien synneistä on kaikenlaisen väärän opetuksen sekä synnillisten elämäntapojen hyväksyminen siten että niistä vaietaan. Tämä vaikeneminen pukeutuu rakkauden kaapuun eikä halua tuomita lähimmäistään. Tässä kohden tällainen uskova eksyy, koska väärän opetuksen ja synnillisten elämäntapojen paljastaminen ei ole tuomitsemista, vaan synnin ja vääryyden paljastamista. Vaikeneminen synnistä ja vääryydestä vetoamalla lähimmäisen rakkauteen on saatanallinen valhe, jonka tarkoitus on eksyttää uskovat pois totuuden rakkaudesta lihalliseen ja uskonnolliseen rakkauteen. Lihallinen ja uskonnollinen rakkaus ei kykene paljastamaan syntiä, vaan hyväksyy kaiken synnin sen varjolla jos joku lausuu nimen Jeesus ja sanoo uskovansa Jeesukseen, vaikka opetuksellaan ja elämällään kuitenkin kieltää Jeesuksen. Lopun aikana monet uskovat pakenevat vanhurskauden vastuuta, joka heillä tulisi olla Jeesuksen opetuslapsina, tämän tähden he pakenevat vastuuta olemalla hiljaa ja vaikenemisellaan he hyväksyvät synnin ja vääryyden seurakunnassa.

Lopun aikana lihallinen ja uskonnollinen uskova tuomitsee ja karttaa niitä uskovia, jotka pitävät kiinni rakkaudesta totuuden mukaan. Sydämessä asuva katkeruus toista kohtaan saa myös lopun aikana jotkut uskovat lähtemään mukaan mustamaalaus kampanjaan niitä kohtaan, jotka pitävät kiinni rakkaudesta totuuden mukaan. Sellainen eksytys kohtaa myös joitakin lopun ajan uskovia, että he luulevat uskovansa totuuden rakkauden mukaan, mutta Jumalan sanan opetus todistaa heidän uskonsa olevan sellaista, jossa he ovat tehneet valheesta itselleen "totuuden".

Viimeisinä päivinä lopun ajalla monet uskovat eksyvät väärään karismaattisuuteen, jonka voimanlähteenä on saatanan demonivoimat. Tämän eksytyksen tunnuspiirre on ihmeet, jotka näyttävät Raamatullisilta ja joissa jopa käytetään Jeesuksen nimeä. Tämä eksytys kuitenkin paljastuu siten ettei se hyväksy rakkautta Jumalan sanan totuutta kohtaan, vaan sille kelpaa kaikki mikä näyttää jumaliselta, vaikka ei sitä olekaan. Tämä eksytys eksyttää sielullisia uskovia, joiden sydän ei ole juurtunut rakkauteen ja totuuteen, vaan elää ja toimii tunteen tasolla, jossa ihmisen oma tunne-elämä ja sielullisuus määrittelee hänelle mikä on Jumalan tahto, mutta hän ei alista elämäänsä Raamatun opetuksen alle tai sitten vääristää sen mitä Raamattu opettaa.

http://koti.phnet.fi/petripaavola/Raamattujalopunajankatastrofit5.html
0160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

lopun ajassa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu