hedelmätön

Tää on hedelmätön foorumi. Täällä toiset on sitä mieltä että Suomen sodanjohto ja kabinetti teki mitä tehtävissä oli ja kaikki aina yhdellä ainoalla oikealla tavalla. Kaikki muut ratkaisut olisivat vieneet sanonko minne.
Pienikin arvostelu on aina jälkiviisautta , mutta jos se tukee vanhaa käsitystä se vaan vahvistaa jo ennentiedettyä.
41736
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Täällä ei maltillisia puolueettomia keskitien kulkijoita juuri ole, sen sijaan natsipalleroita, randomitrolleja sekä änkyrästallareita enemmän kuin laki sallii, joten asiasta keskustelua tuskin saa aikaan oikeastaan mistään kiinnostavasta.

Äänestä
  • Näin varsinkin, jos pitää itseään keskitien kulkijana ja kaikkia eri mieltä olevia jompaankumpaan äärilaitaan kuuluvana.

    Äänestä

menneitä sen ajan kontekstissa. Esimerkiksi johtajien ratkaisuja ja tekemisiä on turha arvioida tämän päivän tietojen perusteella. Sen sijaan voi olla asiallista miettiä, olisiko sen päivän tilanteen perusteella voitu tehdä toisin ja viisaammin tai tyhmemmin. Lisäksi olisi hyvä olla perustiedot ko. ajankohdan tapahtumista.

Henkilöarvioinnin tulisi olla asiallista. Esimerkiksi Mannerheimiin kohdistuva mustamaalaus on täysin järjetöntä. Jos on kritisoitavaa, sen voisi perustella.

Äänestä
  • on täysin järjetöntä! Sekä myös Stalinin ihannointi.

    Äänestä

  • Omasta mielestäni tiedot eivät ole tämän päivän vaan sen aikaisia asiakirjoja. Vasta nyt päästään tutkimaan asioita kun arkistot avautuvat. Vahinko vaan että mitä lähemmäs arkoja asioita tullaan sen ohuemmaksi asiakirjat käy. Esim: Vain 57 karkuria ammuttiin virallisesti. Tätä tarkoitan.

    Äänestä

  • tiedot kirjoitti:

    Omasta mielestäni tiedot eivät ole tämän päivän vaan sen aikaisia asiakirjoja. Vasta nyt päästään tutkimaan asioita kun arkistot avautuvat. Vahinko vaan että mitä lähemmäs arkoja asioita tullaan sen ohuemmaksi asiakirjat käy. Esim: Vain 57 karkuria ammuttiin virallisesti. Tätä tarkoitan.

    Lokakuussa julkaistaan kirja: Teloitettu totuus.

    http://www.bookplus.fi/product.php?&isbn=9789512077724

    Suurin ongelma on se, että tutkittu tieto ei kelpaa. Halutaan suuri otsikoita Huhtiniemen tyyliin.......

    Äänestä

  • julkaistaan kirjoitti:

    omassa kirjassaan jo pannut Huhtiniemiuskovaiset omaan heille kuuluvaan arvoonsa.

    Äänestä

  • Pasi Jaakkonen. kirjoitti:

    omassa kirjassaan jo pannut Huhtiniemiuskovaiset omaan heille kuuluvaan arvoonsa.

    Huhtiniemiuskovaiset sanovat:"Ruumit on siirretty Huhtiniemestä Taipalsaarelle." Jotkut haluavat uskoa typeriin tarinoihin. Ei heihin mitkään tutkimukset vaikuta.

    Äänestä

  • tiedot kirjoitti:

    Omasta mielestäni tiedot eivät ole tämän päivän vaan sen aikaisia asiakirjoja. Vasta nyt päästään tutkimaan asioita kun arkistot avautuvat. Vahinko vaan että mitä lähemmäs arkoja asioita tullaan sen ohuemmaksi asiakirjat käy. Esim: Vain 57 karkuria ammuttiin virallisesti. Tätä tarkoitan.

    ainakin asiallisille tutkijoille.Ei tapahtumattomista asioista voi olla papereitakaan. Esimerkiksi väitettyjä salaisia ja laittomia teloituksia ei ole tapahtunut. Miten niistä voisi löytyä asiakirjohja? Sama koskee kaikkia keksittyjä satuja Marskin homoudesta alkaen.

    Äänestä

  • julkaistaan kirjoitti:

    Lokakuussa julkaistaan kirja: Teloitettu totuus.

    http://www.bookplus.fi/product.php?&isbn=9789512077724

    Suurin ongelma on se, että tutkittu tieto ei kelpaa. Halutaan suuri otsikoita Huhtiniemen tyyliin.......

    Todella hyvä että kirja on tulossa. Virallinen luku on 57. Ylikangas arvioi varovasti 250. Saa nähdä kenen totuus on totta.
    Olkoon tutkittu totuus mikä tahansa. Olen varma että se ei kelpaa täällä palstalla kaikille

    Äänestä

  • asiaan totuus kirjoitti:

    Todella hyvä että kirja on tulossa. Virallinen luku on 57. Ylikangas arvioi varovasti 250. Saa nähdä kenen totuus on totta.
    Olkoon tutkittu totuus mikä tahansa. Olen varma että se ei kelpaa täällä palstalla kaikille

    Ylikangas moneen otteeseen tahriintuneen kilpensä puhdistaa. Edellisellä kierroksella hän keräsi kaiken kunnian Tashinin ja Jaakkolan perustutkimuksesta. Vahinko ettei kyseisillä henkilöillä ollut tohtoritasoista tutkintoa joka kaiketi on perusedellytys oikeuteen käyttää omaa talonpoikaisjärkeä. Kieltämättä mielenkiintoista nähdä mikä Ylikankaan seuraava selitys on kun jälleen joudutaan tulemaan takaisin niihin alkuperäisiin noin kuuteenkymmeneen. Kummallinen sairaus tuo julkisuudenkipeys. Se saa jopa vanhan ja takavuosina kunnioitetun/ arvostetun (tietenkään ei enään) proffan pään sekaisin. Uskottavuus tietenkin on hiukan samalla tavalla kuin 80v miljonääri ja 20v isotissinen blondi vakuuttavat rakkauttaan toisilleen.

    Äänestä

Ongelmana on se, että noiden pahvipäisten natsien sekaan on ilmestynyt sementtipäisiä uuspunikkeja, jotka vääntävät historiaa uusiks niin että Staliniakin nolostuttaisi. Se johtaa siihen, että keskellä alkaa olla ahdasta ja heti kun sanot niin tai noin, jomman kumman leirin jeesukset herää kiljumaan ja hokemaan poliittisia propagandasloganeitaan. Homma polarisoituu ja menee poliittisesti motivoituneeks inttämiseks jossa faktoja ei edes haluta ymmärtää, jollei ne tue omaa kantaa. Ja sitten keksitään ihan kummia väitteitä ja vaaditaan muita todistelemaan niitä vääriksi. Huh huh!

Äänestä
  • En ole havainnut yhdenkään punikin täällä kehuvan Stalinia. Jotkut oikeistolaiset provot tekevät niin, mustamaalatakseen vasemmistolaisten argumentteja. Se että oikeistolaisen korvaan pienikin NL:n puolustusmotiiveihin viittaava sana kuulostaa heti suunnattomalta Stalin-hehkutukselta, on tietysti lähinnä oikeistolaisen omiin ennakkoasenteisiin liittyvä ongelma.

    Palstan vasemmistolaiset eivät ole esittäneet mitään sen kummempaa kuin mitä jo Paasikiven päiväkirjoissa sanotaan NL:n oikeuksista tai mitä brittihistorioitsijat sanovat II maailmansodan synnystä. Itse asiassa jotkin Paasikiven heitot Mannerheimista ovat jopa jyrkempiä kuin vasemmistolaisten täällä esittämät argumentit. Kuvaavaa tietysti, että Paasikiven ja brittien linjan mukainen kirjoittelu on tällä palstalla "Stalinin ihannointia". Se kertoo jo, missä kohtaa näillä tyypeillä kulkee "keskitie".

    Äänestä

  • "keskitie" kirjoitti:

    En ole havainnut yhdenkään punikin täällä kehuvan Stalinia. Jotkut oikeistolaiset provot tekevät niin, mustamaalatakseen vasemmistolaisten argumentteja. Se että oikeistolaisen korvaan pienikin NL:n puolustusmotiiveihin viittaava sana kuulostaa heti suunnattomalta Stalin-hehkutukselta, on tietysti lähinnä oikeistolaisen omiin ennakkoasenteisiin liittyvä ongelma.

    Palstan vasemmistolaiset eivät ole esittäneet mitään sen kummempaa kuin mitä jo Paasikiven päiväkirjoissa sanotaan NL:n oikeuksista tai mitä brittihistorioitsijat sanovat II maailmansodan synnystä. Itse asiassa jotkin Paasikiven heitot Mannerheimista ovat jopa jyrkempiä kuin vasemmistolaisten täällä esittämät argumentit. Kuvaavaa tietysti, että Paasikiven ja brittien linjan mukainen kirjoittelu on tällä palstalla "Stalinin ihannointia". Se kertoo jo, missä kohtaa näillä tyypeillä kulkee "keskitie".

    Jaa... Aika merkillistä on se, että kuvailet keskitieksi sellaista historian tulkintaa, jossa 148 miljoonaista kansaa ja sen turvallisuutta uhkaa 3,5 miljoonainen naapuri. Ehkä en ymmärrä matemaattista systeemiäsi, mutta sen ymmärrän muutaman vuosikymmenen eläneenä, että Paasikivi vanhana Venäjän vallan kokeneena miehenä suhtautui ymmärtäväisesti venäläisten vaatimuksiin. Ymmärrän myös sen, että jotkut toiset poliitikot ja varsinkin kansan enemmistö ei oikein osannut nähdä tuossa suurta viisautta. Mutta sitä en ymmärrä, että tänäkin päivänä, kun meillä on käytettävissä kaikki se tieto jota Paasikivellä ei ollut, joku voi vakavissaan selittää ettei Neuvostoliitto aikonut valloittaa maatamme. Se aikoi tehdä niin 1939 ja myös 1941. En nyt muista kenen neuvostokenraalin muistelmissa on pitkät pätkät siitä kuinka Suomen valloittamista suunnitellaan keväällä 1941. Oikeistopaviaanien ongelmana on tietysti se, että he paaluttavat kaiken Mannerheimin pyhimystarinaan ja muihin valkoisiin myytteihin. Näiden kahden ideologian välimaastossa on se oikea keskitie.

    Äänestä

  • wtfiwwm kirjoitti:

    Kukaan ei ole väittänyt keskitieksi sitä, että Suomi uhkasi NL:n turvallisuutta. Sellaista ei väittänyt edes Stalin. Sen sijaan se, että Saksa oli NL:lle uhka joka saattoi konkretisoitua minkä reunavaltion kautta tahansa - ja sittemmin myös konkretisoitui - on täysin puolueeton fakta joka löytyy niin Paasikiveltä kuin briteiltäkin. Ja tämän tosiseikan sanomisesta nousee yleensä järjetön älämölö, eikä mölyapinoina hillu yleensä edes pelkät uusnatsit, vaan joukossa on näitä omasta mielestään "keskitien" tietäjiä.

    Äänestä

  • ei kukaan kirjoitti:

    ole siinä, että oliko saksalaisten läsnäolo Suomessa 1941 Neuvostoliitolle itse aiheutettu miehekäs päänsärky.( Burana mainos)vai suomalaisten jo 30-luvulla tehty tietoinen valinta. Ennen WWI:tä heitä joilla oli pohjaton ja loputon (ehkä jopa selkärangaton)ymmärrys Venäjän legitiimeihin tarpeisiin kutsuttiin vanhasuomalaisiksi. Nykyistä nimeä en tunne. Toinen koulukunta väittää, että ilman Talvisodan fasistisimperialistista hyökkäystä ja sitä seurannutta kiristyksen ja uhkailun kautta välirauhan aikana Suomessa ei oltaisi nähty saksalaisia joukkoja laisinkaan. Kaikkein varmimpia ja lukkoonlyödyimpiä mielipiteitä puolesta tai vastaan esittää henkilöt jotka eivät koskaan ole avanneet yhtään historiankirjaa tai ehtineet suorittaa varusmies/ siviilipalvelusta. Se on kaiketi sitä nuoruuden kirkasotsaisuutta ja ehdottomuutta mille antaa perustan ainoastaan täydellinen tietämättömyys.

    Äänestä

  • vedenjakaja++ kirjoitti:

    En kutsuisi vedenjakajaksi erottelua, jossa kaikkein oleellisin tekijä jätetään pois vaihtoehdoista: saksalaisten läsnäolo Suomessa oli saksalaisten aiheuttama päänsärky.

    Onko joku tutkija sitä mieltä, että ilman talvisotaa Saksa ei olisi hyökännyt Venäjälle? Tai jos olisi hyökännyt, niin olisi jättänyt pohjoisen kolmasosan rintamasta tyhjäksi?

    Äänestä

  • erottelua kirjoitti:

    nähdä asiat omalta kannaltasi mieleisesti. Millä perusteella oletat (kukaanhan meistä ei voi tietää) ,että jos Neuvostoliitto ei olisi Talvisodassa hyökännyt Suomeen ja käyttäytynyt välirauhan aikana äärimmäisen uhkaavasti ja kiristäen uusia ja uusia etuja itselleen, niin olisiko meillä ollut mitään tarvetta saksalaisista joukoista.

    Äänestä

  • taipumusta kirjoitti:

    Turha noiden uusstalinistien kanssa on kinata, kun heille on uskon asia se, että isä Aurinkoinen oli oikeutetulla asialla ja suomalaiset väärässä. Ja tietysti suomalaiset olivat myös fasisteja. Jos tämäkin jorma ymmärtäisi mitä tarkoittaa se, että Neuvostoliitossa laadittiin talvisodan hyökkäyssuunnitelmat jo keväällä 1939, niin hän tajuaisi paljon muutakin. Jos hän käsittäisi mitä Molotov-Ribbetrop sopimus tarkoitti Suomen osalta, hän ymmärtäisi paljon enemmän. Mutta kun hän ei ymmärrä, koska on uskossaan väkevä. Stalin ei koskaan uhannut Suomea, hän ei koskaan ollut vaaraksi kellekään, suomalaisten vika on että Neuvostoliiton oli pakko hyökätä vuonna 1939 jnejne. Kuulin tätä samaa paskaa ihan tarpeeksi 1970- ja 80-luvuilla opiskelijapiireissä ja julkisissa ja virallisissa kannanotoissa. Enää ei jaksa kuunnella moista soodaa.

    Äänestä

  • wtwiwwtg kirjoitti:

    Mitähän paskaa sinä taas tähän tulit selittämään? Kukaan ei ole täällä esittänyt kuvittelemiasi väitteitä. On näköjään suuria vaikeuksia ymmärtää Stalinin ylistämisen ja NL:n puolustusoikeuden välinen ero. Jälkimmäisen ovat tunnustaneet niin Paasikivi kuin länsimaiset tutkijatkin, joten turha tähän on mitään Stalinia vedellä. Hyökkäyssuunnitelmia sinänsä laaditaan maailmassa vino pino, ja vain alle prosentti niistä toteutetaan, joten niillä ei vielä paljon todisteta. Varsinkaan niillä ei todisteta sitä, onko suunnitelman taustalla puolustusmotiiveja. Sama pätee elokuun 1939 sopimukseen, jossa oleellista on se että NL teki sen vasta sen jälkeen kun länsivallat olivat lähteneet sopimuspolitiikan tielle Saksan kanssa jo paljon aiemmin. Saksalaisten joukkojen läsnäolossa Suomessa ei välttämättä suomalaisten oma sana paljon painanut, joten siinä mielessä se ei ollut talvisodasta riippuva tekijä.

    Äänestä

...sotamiehellä on tunnetusti niitä huonoja päiviä, mutta kenraaleilla vähemmän tunnetusti!

Äänestä

"Tää on hedelmätön foorumi. Täällä toiset on sitä mieltä että Suomen sodanjohto ja kabinetti teki mitä tehtävissä oli ja kaikki aina yhdellä ainoalla oikealla tavalla. Kaikki muut ratkaisut olisivat vieneet sanonko minne."

Foorumin nimi on HISTORIA. Täällä pitäisi keskustella siitä mitä tapahtui. Jos haluaa keskustella tyyliin: "Jos tädillä olisi munat....", niin tämä on väärä foorumi.

Sodassa päätökset tehdään saatavilla olevien tietojen ja käytettävissä olevien resurssien perusteella. Ei ne suomalaisen sodanjohdon päätökset huonoja olleet. Suomi on vieläkin olemassa ja voi hyvin, mutta Neuvostoliitto on kuollut ja kuopattu.

Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että keskustelu tällä foorumilla on hedelmätöntä. Syynä on keskustelijoiden todella huono historian tuntemus. Suuret tunteet korvaavat(?) tiedon.

Äänestä

Miten sen nyt ottaa, itseä vähän ärsyttää näiden "kirkasotsaisten" totuudenpuhujien yksioikoinen maailmakuva, oletetaan että asiat olisi toisin, mikäli jossakin tietyssä pisteessä olisi toimittu toisin.

Sodanjohtomme onnistui keskimääärin paremmin, kuin monet muut Euroopan valtiot, hävinneellä puolen maamme oli ainoa, joka jäi miehittämättä ja jos katsotaan kaikkia Euroopan maita.
Niin sotaan osallistuneista maista vain Suomi, Englanti ja Venäjä on olleet koko sodan ajan miehittämättä.

Eli sotatoimien suhteen sodanjohtomme pärjäsi aika hyvin.

Sodan tavoitteiden suhteen ei ihan niin hyvin, muttei ihan huonostikkaan.
Talvisodassa sodan tavoitteita oli kolme, pitää maa miehittämättömänä, pitää laillinen järjestelmä voimassa ja säilyttää itsenäisyys.
Kaikki nämä tavoiteet, tässä sodassa saavutettiin.

Jatkosodassa, tavoitteet oli suunnilleen seuraavat alussa, saada menetetyt alueet takaisin ja mahdollisimman hyvä hyvitys.
Tässä epäonnistuttiin, alueita ei saatu takaisin ja hyvitystä ei tullut.
Myöhemmin, kun sodan lopputulos selkeni, niin sodan tavoiteet muuttui samaksi kuin Talvisodassa ja se tavoite saavutettiin.

Sotahan ei itsessään ole mikään tavoite tai päämäärä, se on vain keino jonkin tavoitteen tai päämäärän saavuttamiseksi.

Kun sitten tähän tosiasiaan suhteutetaan vastustajan tavoitteet ja päämäärät, niin päinvastoin kuin Saksan kanssa, N-liitto epäonnistui omissa tavoiteissaan ja päämäärissään jokaisessa sodassa, mitä se Suomen kanssa kävi.

Siinä mielessä annan kyllä sodanaikaiselle johdolle täyden synninvapauden, ne hoiti hommanasa suhtellisen hyvin ja paljon paremmin, kuin useimmat Euroopan maiden johtajat.

Äänestä
  • Syy Suomen miehittämättömyyteen selviää vilkaisemalla karttaa: jos Suomi sijaitsisi Puolan kohdalla, niin arvaa olisiko "sodanjohtomme pärjännyt aika hyvin".

    Eiköhän talvisodassa tavoiteltu myös valtioalueen pitämistä kokonaisena. Siinä tavoitteessa epäonnistuttiin, samoin kuin jatkosodassa, jossa lisäksi epäonnistuttiin NL:n vaikutuspiiriin joutumisen välttämisessä.

    NL puolestaan onnistui siinä, ettei Suomen kautta päästy tekemään ratkaisevaa iskua NL:oa vastaan, mikä mahdollisti NL:n päätavoitteen, hengissä selviämisen ja valta-aseman lujittumisen.

    Äänestä

  • kartta kirjoitti:

    Syy Suomen miehittämättömyyteen selviää vilkaisemalla karttaa: jos Suomi sijaitsisi Puolan kohdalla, niin arvaa olisiko "sodanjohtomme pärjännyt aika hyvin".

    Asian voi tulkita noinkin, mutta se on silloin totuuden vastaista historiaa ...

    Molemmat osapuolet asettivat sotiensa tavoitteet, ennen sotia.

    Suomi asetti Talvisodalle nuo kolme tavoitetta, N-liiton tavoitteet kyseisessä sodassa oli, Suomen miehittänminen, laillisen hallituksen kaataminen ja yhteiskuntajärjestyksen vaihtaminen, ilmeisesti myös maan liittäminen N-liittoon oli yksi tavoite.

    N-liitto epäonnisui kaikissa tavoitteissaan Talvisodassa.

    Jatkosodassa N-liiton tavoitteista, tuo viimeinen eli maan liittäminen N-liittoon, oli ilmeisesti muuttunut, pelkäksi hallitusmuodon ja hallituksen vaihdokseksi.

    Nämäkin tavoiteet jäi toteutumatta.

    Mitä tulee karttaaan, niin mikäli Suomi olisi sijainnut esim. Islannin länsipuolella jollakin saarella, niin se tuskin olisi edes sotaan joutunut.

    Puola voi vedota kyllä sijaintiinsa, mutta tosiasia on, että Puola teki paljon huonoja ratkaisuja myös, ihan itse ja omien johtajien toimesta.
    Kun katsoo nykyisiä Puolan johtajia, niin ei voi kun ihmetellä, miten ne aina osaa valita ääliöimmät miehet johtajiksi ...

    Mistä sait päähäsi, etä joku oli suunnitellut tekevänsä iskun Suomen kautta N-liittoon, eihän siitä ole olemassa minkännlaista viitettä.
    Sotatoimet Suomen rajoilla aloitti N-liitto.

    " NL puolestaan onnistui siinä, ettei Suomen kautta päästy tekemään ratkaisevaa iskua NL:oa vastaan, mikä mahdollisti NL:n päätavoitteen, hengissä selviämisen ja valta-aseman lujittumisen. "

    Kuinkas se NL niin hyvin onnistuikaan, etteivät saksalaiset päässeetkään iskemään Kannakselta Leningradiin?   

    Äänestä

  • Vaka Vanha kirjoitti:

    Aika paksu väite, että Suomi ei olisi tavoitellut alueensa säilyttämistä kokonaisena.

    Puolan ja Turkin välillä on aika monia muitakin valtioita, jotka jäivät sodan jalkoihin. Laita Suomi minkä tahansa niistä paikalle ja arvaa, olisiko "Suomen sodanjohto pärjännyt aika hyvin".

    Kyllä Suomen kauttakin jonkinlaisia pienenmoisia viitteitä oli iskusta itään päin. Ihan vaan sillai vähäsen. NL saavutti sen tavoitteen, ettei nämä viitteet estäneet sen päätavoitetta suursodassa toteutumasta.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Ilman talvisotaa olisivat voineet päästäkin.

    Äänestä

  • viitteitä kirjoitti:

    Tämähän on täysin lapsellinen väite, tottakai tapahtumat on jokainen yksilöllisiä ja mikäli Suomi olisi sijainut jossakin muualla, niin se tuskin olisi ostanut, esim. suksia niin paljon kuin osti ...

    Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola ja Romania, oli niitä maita, jotka joutuivat näiden veijareiden pelin kohteeksi.

    Romania menetti Bess-arabian, eli nykuisne m Moldavian, Puola jaettii kahtiua ja Balltian maat liitettiin N-liittoon, Suomi menetti Karjalan.
    Suomi ja Romania, näissä "alkuerissä" pärjäsivät parhaiten ja pääsivät jatkoon ...

    Myöhemmin Romania liittoutui Saksan kanssa, kuten Suomikin, mutta kun Romania yritti irtautua sodasta, niin Saksa järjesti vallankaappauksen ja esti sen.

    Romania teki ehkä oman irtautumisyrityksensä liian aikaisin ja Saksalaisia oli maassa liian paljon ja väärissä paikoissa, eli Romania ei kyennyt eliminoimaan niitä.

    Suomi ja Suomalaiset johtajat todennäkäisesti panivat kyllä tapahtumat merkille ja toimivat toisin, Saksalaisten kauttakuljetukset Helsingin kautta oli lopetettu jo aikaisemmin, pääosa Saksalaisista oli Lapissa, itseasiassa varsin vaarattomassa paikassa Suomen kannalta, Suomen oma armeija oli kunnossa ja taistelukykýinen.

    Nämä kaikki oli päätöksiä, jotka oli tehty omien johtajien toimesta, armija oli vahva kun sitä eniten tarvittiin, torjuntavoitot kannaksella Venäläisistä todistivat tämän, Saksa tiesi ettei Suomea niin vain voiteta.
    Saksalaiset tekivät kyllä maihinnousu Virosta yrityksen Suursaarelle, mutta Suomalaiset saivat sen torjuttua.

    Äänestä

  • talvisodan tavoitteet oli pitää karja suomalaisena siihen ei ylletty vai mitä???????

    Plus sellainen pikkujuttu, että Romaniasta on maayhteys Saksaan, mutta Suomesta ei ole. Oisko tolla jotain vaikutusta "Suomen sodanjohdon pärjäämiseen".

    Äänestä

  • pikkujuttu kirjoitti:

    Plus sellainen pikkujuttu, että Romaniasta on maayhteys Saksaan, mutta Suomesta ei ole. Oisko tolla jotain vaikutusta "Suomen sodanjohdon pärjäämiseen".

    Varmaan, sillä oli merkitystä ...

    Mutta tämähän ei ole nollasummapeliä, eli jokainen maa käyttää eduksen niitä asioita mitä sillä on ja hyödyntää muiden virheitä, niin paljon kuin kerkiää.

    Kuka käski Puolan liittoutua Englannin ja Ranskan kanssa, mitä se siitä hyötyi.
    Omien johtajien virhe ...

    Balltian maat myöntyivät N-liiton vaatimuksiin, muttei se niitä pelasnut.
    Nehän syötiin ensiksi ...
    Omien johtajien virhe ..

    Romaniassa oli diktatuuri, joten talvisodan kaltaista henkeä ei syntynyt, eikä ollut sellaista auktoriteettiä, joka oli koonut kaikkien hyväksynnän, silloin kun piti kääntyä Saksaa vastaan.
    Omien johtajien virheitä ...

    Romania ei kyllä ole Saksan rajalla, siinä on monta maata välissä ...

    Äänestä

  • willman kirjoitti:

    Ilman talvisotaa olisivat voineet päästäkin.

    jolla diktaattorit jakoivat pienet maat etupiireihinsä?

    Äänestä

  • oikein kirjoitat kirjoitti:

    talvisodan tavoitteet oli pitää karja suomalaisena siihen ei ylletty vai mitä???????

    Talvisodan tavoitteet, oli juuri niitä mitä luettelin, ne oli ne viralliste tavoitteet jotka hallitus asetti.

    Äänestä

  • Vaka Vanha kirjoitti:

    Varmaan, sillä oli merkitystä ...

    Mutta tämähän ei ole nollasummapeliä, eli jokainen maa käyttää eduksen niitä asioita mitä sillä on ja hyödyntää muiden virheitä, niin paljon kuin kerkiää.

    Kuka käski Puolan liittoutua Englannin ja Ranskan kanssa, mitä se siitä hyötyi.
    Omien johtajien virhe ...

    Balltian maat myöntyivät N-liiton vaatimuksiin, muttei se niitä pelasnut.
    Nehän syötiin ensiksi ...
    Omien johtajien virhe ..

    Romaniassa oli diktatuuri, joten talvisodan kaltaista henkeä ei syntynyt, eikä ollut sellaista auktoriteettiä, joka oli koonut kaikkien hyväksynnän, silloin kun piti kääntyä Saksaa vastaan.
    Omien johtajien virheitä ...

    Romania ei kyllä ole Saksan rajalla, siinä on monta maata välissä ...

    Englannin ja Ranskan torjuminenko olisi pelastanut Puolan? Enpä usko. Yhtä vähän kuin Baltiaa olisi pelastanut mikään omien johtajien toisenlainen politiikka. Romanian ja Saksan välissä oli tasan yksi maa, ja sota-aikana ei sitäkään, kun Saksa oli liittänyt sen itseensä. Suomen ja Saksan välissä ei ole yhtään maata, vaan meri, mikä tekee Suomen aseman aivan toisenlaiseksi ja on itse asiassa tärkein syy siihen miksi Suomi säilyi itsenäisenä.

    Äänestä

  • paktia kirjoitti:

    jolla diktaattorit jakoivat pienet maat etupiireihinsä?

    Niin tai sitten Münchenin sopimusta, jolla länsivallat edistivät Hitlerin hyökkäysmahdollisuuksia Venäjälle. Myöhemmin Suomikin osoitti vastaavaa natsimielisyyttä antikomiter-paktilla.

    Äänestä

  • Vaka Vanha kirjoitti:

    Talvisodan tavoitteet, oli juuri niitä mitä luettelin, ne oli ne viralliste tavoitteet jotka hallitus asetti.

    eli nykyiset rajat vai eikä karjalan pitäminen

    Äänestä

  • Vaka Vanha kirjoitti:

    Talvisodan tavoitteet, oli juuri niitä mitä luettelin, ne oli ne viralliste tavoitteet jotka hallitus asetti.

    Tiedät kai "vaaksaakaan ei viedä" ja "tuumaakaan ei anneta" mutta karjala vietiin olenko väärässä mikä se semmonen tavoite on???????

    Äänestä

  • tärkein syy kirjoitti:

    Englannin ja Ranskan torjuminenko olisi pelastanut Puolan? Enpä usko. Yhtä vähän kuin Baltiaa olisi pelastanut mikään omien johtajien toisenlainen politiikka. Romanian ja Saksan välissä oli tasan yksi maa, ja sota-aikana ei sitäkään, kun Saksa oli liittänyt sen itseensä. Suomen ja Saksan välissä ei ole yhtään maata, vaan meri, mikä tekee Suomen aseman aivan toisenlaiseksi ja on itse asiassa tärkein syy siihen miksi Suomi säilyi itsenäisenä.

    No eihän Suomi säilynyt hyökkämäättömänä ...

    N-liitto hyökkäsi Suomeen, kuten oli sopinut Saksan kanssa, eikä siinä mitään meriä ollut esteenä.

    Suomi säilyi itsenäisenä, koska sen armeija pysäytti neuvostoarmeijan.

    Muuten Romanian ja Saksan välissä, oli Unkari ja Tskekkosslovakia, ehkä myös Itävalta, riippuu vähän siitä, miten se lasketaan ja mistä lasketaan.

    En tiedä logiikkasi, mutta jontenkin se on ristiriitaista, väität epäonnistumisa johtajien huonoksi johtamiseksi, mutta onnistumiset ja oikeat valinnat ei kumminkan koskaan ole hyvää ja oikeaa johtamista, ne perustuu olosuhteisiin tai maantieteeseen.

    Suomi säilyi sen suuruusluokan hyökkäysten ulkopuolella, jollaisilla hyökättiin suoran maayhteyden Saksaan omaaviin valtioihin. Romanialla ja Saksalla oli kaksikin yhteistä rajanaapuria, Puola ja Tsekkoslovakia, eli siis kaksi reittiä Saksasta Romaniaan ja toisinpäin siten että ei tarvitse kulkea kuin yhden valtion kautta. Suomi on aivan eri planeetalla tähän verrattuna.

    En väitä Suomen aluemenetyksiä ja NL:n vaikutuspiiriin joutumista huonon johtamisen syyksi. Niin olisi käynyt luultavasti jokatapauksessa. Niiden välttäminen vain oli Suomen tavoitteissa ja toiveissa, ja siinä epäonnistuttiin. Myöskään NL ei saavuttanut "kaikkea" sodassa, niin kuin ei mikään muukaan maa, mutta tosiasia kuitenkin on, että sodan jälkeen NL johti puolta maailmaa ja sitä Suomikin joutui tottelemaan monessa asiassa.

    Äänestä

  • tosiasia kirjoitti:

    Totta, N-liitto pelasi korttinsa paremmin, kuin Saksa ja jäi "henkiin" vaihtamalla puolta sotien aikana.

    Suomi joutui sopeutumaan muuttuneisiin olosuhteisiin, mutta Suomessa astuikin remmiin miehet, jotka sopi näihin tarpeisiin paremmin, eli Kekkosen aika on esimerkki johtamisesta, joka ajoi maan ja myös miehen ( Kekkosen ) etua hyvin.

    Romaniassahan Saksalaiset oli jo maassa, ei ne edenneet sinne mistään suunnasta, eli maassa olevat Saksalaiset joukot ottivat vallan paikallisen oikeiston tuella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

foorumi kirjoitti:

Tää on hedelmätön foorumi. Täällä toiset on sitä mieltä että Suomen sodanjohto ja kabinetti teki mitä tehtävissä oli ja kaikki aina yhdellä ainoalla oikealla tavalla. Kaikki muut ratkaisut olisivat vieneet sanonko minne.
Pienikin arvostelu on aina jälkiviisautta , mutta jos se tukee vanhaa käsitystä se vaan vahvistaa jo ennentiedettyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu