Kysymys kristityille

Tämä kysymys on osoitettu paitsi kristityille niin myös kaikille niille jota tämä kysymys kiinnostaa.

Alkuolettamus:
Kristinusko ei syntynyt Jumalallisesta ilmoituksesta eikä siitä että Jumala olisi syntynyt neitseestä ja tullut ihmiseksi maan päälle lunastamaan ihmiskunnan synnit. Tämä on vain kristinuskon myyttinen osatekijä joka pitää oikeasti ymmärtää vertauskuvallisesti. Kristinuskon myyttisen osan tarkoitus on vangita filosofiasta kiinnostumattomien ihmisten huomio ja saattaa heität mystiikan kautta kiristinuskon filosofisen ajattelun piiriin. Kristinuskon oikea ydin on siis filosofiassa ja etiikkassa.

Kristinuskon oppirakennelma on itse asiassa monen(lukemattomien) ihmisen aikaansaannos, kooste ihmiskunnan sen ajan viisaudesta jolloin uutta testamenttia koottiin. Miksi vanha testamentti … siis Juutalaisten vanha jumaluusoppi otettiin taustalle syvyyttä antamaan on minulle arvoitus. Antiikin kulttuuri filosofeineen olisi voinut kelvata aivan yhtä hyvin tai paremmin. Kenties antiikin perintö oli kuitenkin aivan liian laaja ja hajanainen antamaan syvyyttä uudelle uskonnolle.

Varsinainen kysymykseni kuuluu seuraavasti:
Miten kävisi jos nykyajan oppineet lähtisivät laatimaan uskonnon kaltaista oppirakennetta samassa hengessä ja samoin tavoittein kuin miten kristillistä oppirakennelmaa on rakennettu, taustana nykypäivän maailma ja ne tiedot mitä meillä nykypäivän ihmisillä on maailmasta.

Toki ymmärrän että kysymys on teoreettinen ja mahdoton. Kristinoppiahan ei kehitetty lyhyen ajan kuluessa vaan vuosisatojen kuluessa ja se kehittyy vielä tänäkin päivänä. Tarkoitus on vain leikkiä ajatuksella että sen kehittäminen aloitettaisiinkin nyt … ilman vanhaa perintöään sen sisältö muodostuisi varmasti olennaisesti toisenlaiseksi. Millaiseksi muodostuisi esimerkiksi kristinuskon myttinen osa jos kristinuskoa alettaisiin kehittää tänä päivänä? Olisiko kristinuskon filosofia ja etiikka jotenkin erilaista jos kristinuskoa alettaisiin kehittämään tänä päivänä.
9357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

"Varsinainen kysymykseni kuuluu seuraavasti:
Miten kävisi jos nykyajan oppineet lähtisivät laatimaan uskonnon kaltaista oppirakennetta samassa hengessä ja samoin tavoittein kuin miten kristillistä oppirakennelmaa on rakennettu, taustana nykypäivän maailma ja ne tiedot mitä meillä nykypäivän ihmisillä on maailmasta. "

Niinhän tehtiinkin ja siitä tuli Urantia-kirja.
http://www.urantia.org/urantia-kirja/

Äänestä
  • Hehheh. Olikohan tossa nyt taustana ne tiedot jota meillä on maailmasta...

    Aika hullun kuuloista tekstiä. Urantia... Voe jepulis.

    Enpäs ollut tästäkään 'lahkosta' pahemmin kuullut ennen tätä. Kiitti!

    Äänestä

Filo.
Esittämiesi kysymysten johdolla on perustettu paljon uususkontoja.

Miten saisimme toimivan uuden uskonnon? -

Jonkun pitäisi ensin syntyä ihmeen kautta. Hänen pitäisi opettaa yhtä hyvää oppia kuin Jeesus opetti. Sitten hänen pitäisi kuolla ihmiskunnan syntien vuoksi kärsien kaikki mahdolliset tuskat ja seuraamukset ihmisten väärien tekojen tähden.
Lopuksi hänen pitäisi todistettavasti nousta ylös kuolleista. - Noin 500 luotettavaa henkilöä näki Jeesuksen elossa ristinkuoleman jälkeen.

Mitäpä sitä siis enää suunnittelemaan ja perustamaan uutta.
Jumalan seurakunta perustettiin Golgatan ristillä. Nyt pitää vain auttaa kaikki ihmiset ottamaan vastaan todellisuus, Jeesus Kristus oman elämänsä Herraksi,
omaksi henkilökohtaiseksi Vapahtajaksi ja syntien Sovittajaksi.

Katso lisää sivuiltamme:
http://www.Jeesus-on-Herra.com

Äänestä

>Miksi vanha testamentti … siis Juutalaisten vanha jumaluusoppi otettiin taustalle syvyyttä antamaan on minulle arvoitus.<

Niin, mitä jos alettaisiin ymmärtää, miksi se otettiin perustaksi ja sitten vielä jos sitä, eli Vanhaa Testamenttia alettaisiin ymmärtää!!!

1Kor 1:19. Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi".
20. Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?

1Kor 3:18. Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas.
19. Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: "Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa";
20. ja vielä: "Herra tuntee viisasten ajatukset, hän tietää ne turhiksi".

Hengen asioita ei voi ymmärtää filosofialla eikä etiikalla eikä millään ihmisten ajatusrakennelmalla. Ne on hylättävä, ihmisen on nöyrryttävä lapsen kaltaiseksi ja otettava vastaan mitä Isä katsoo hyväksi hänelle antaa. Isä myös selittää kaiken. Hän jaksaa vastata lapsensa jokaiseen kysymykseen.

Matt 7:7. Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
8. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.

Äänestä

Veikkaisin, että tällaisesta uskonnosta tulisi suvaitsemattomampi, jossa tiukasti yritetään kaikki asiat nykykielellä selkeästi selittää. Vanhanaikaset vertaukset kun antavat paljon tilaa henkilökohtaiselle tulkinnalle. Varmaan paljon erimielisyyksiä myös saataisiin aikaiseksi, jos ei muuten niin uuden uskonnon laatijoiden välisen valtakilpailun takia. Ihminen, hengellinenkin, on vain ihminen. Samalla menetettäisiin myös paljon Raamatun ja muun vanhan hengellisen aineiston kaunokirjallista sisältöä ja runoutta.

Vanha testamentti eettisesti oli varmaankin yhteensopivampi kristinuskon kanssa kuin moninaisia tarinoita sisältävät antiikin mytologiat, joissa ei useinkaan otettu moraalisesti kantaa.

Äänestä

weijo kertoi että "noin 500 ihmistä näki jeesuksen ylösnousemuksen"jotenkin näin....mutta minua ihmetyttää se että miten ihmeessä se voi olla näin?sitä ei ole voitu todistaa koko ylösnousemusta,siitä on vain raamatun sana!minusta tämä koko uskonto on yhtä ristiriitaa ja epäkohtia...kirkko on iät aat väittänyt maapallon olevan littana kunnes se todistettiin toisin,sillain miten asia OIKEASTI on..maapallo on kirkon mukaan jumala luonut omilla sormillaan pimpsala pim menetelmällä 2000vuotta sitten,mutta vähän aikaa sitten löydettiin 35000vuotta vanha ihmisen pääkallo Suomesta.siinä muutama ristiriita..Se se vasta kaiken huippu onkin kun ihmisen pitäisi maksaa, jotta saisi olla kirkon menoissa mukana..eli toisin sanoen:köyhät kyykkyyn tässäkin asiassa...rippikoulussa pappi opettaa että kaikki evoluutio-teoriat ovat fiktiota.
Tiiättekö muuten miksi rippikoulu käydään juuri 15-vuotiaana?no tietenkin siksi ,koska nuori lähtee keskimäärin siinä iässä hakemaan omia polkuja ja ajtusmaailmoja...eli siis tilaisuuden tultua kirkko hyökkää aivopesemään nuorta seurakunnan verokirjoille...nokkelaa vai mitä?=)

Äänestä

VT otettiin koska Jeesukselle tarvittiin "historia", hänestä tehtiin juutalaisten odottama messias . Tähän tosin tarvittiin koko VT:n uudelleen tulkitseminen uuden uskonnon aatteiden mukaiseksi.
Antiikin aikanakin kunnioitettiin sellaisia uskontoja joilla oli ikää enemmän kuin uusia uskontoja joten kristinusko sai näppärästi itselleen tunnetun kantakirjan ottamalla VT:n osaksi omaa tarinaansa.

Äänestä

oletko koskaan nähnyt sitä mitkä niin monet uskovaiset ovat nähneet........onko sulla koskaan ollut aikaa syventyä siihen mistä niin monet miljoonat ihmiset todistavat ja ovat itse
kokeneet ja nähneet.............ONKO SELVÄÄ TODISTETTA SULLA ETTEI KIRJOITUKSET TÄYTY.........ELI MITÄ RAAMATTUUN ON KIRJOITETTU

Äänestä
  • Sairaudet ovat usein spirituaalisia tai tunne- tai henkisistä seikoista johtuvia, ja siten paranevat elämänkatsomuksen muuttuessa.

    Raamattuun ei ole kirjoitettu mitään aikarajoja eli kyl niiden kirjoitusten toteutumista on ihan hyvä vielä vähän aikaa odotella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Filo kirjoitti:

Tämä kysymys on osoitettu paitsi kristityille niin myös kaikille niille jota tämä kysymys kiinnostaa.

Alkuolettamus:
Kristinusko ei syntynyt Jumalallisesta ilmoituksesta eikä siitä että Jumala olisi syntynyt neitseestä ja tullut ihmiseksi maan päälle lunastamaan ihmiskunnan synnit. Tämä on vain kristinuskon myyttinen osatekijä joka pitää oikeasti ymmärtää vertauskuvallisesti. Kristinuskon myyttisen osan tarkoitus on vangita filosofiasta kiinnostumattomien ihmisten huomio ja saattaa heität mystiikan kautta kiristinuskon filosofisen ajattelun piiriin. Kristinuskon oikea ydin on siis filosofiassa ja etiikkassa.

Kristinuskon oppirakennelma on itse asiassa monen(lukemattomien) ihmisen aikaansaannos, kooste ihmiskunnan sen ajan viisaudesta jolloin uutta testamenttia koottiin. Miksi vanha testamentti … siis Juutalaisten vanha jumaluusoppi otettiin taustalle syvyyttä antamaan on minulle arvoitus. Antiikin kulttuuri filosofeineen olisi voinut kelvata aivan yhtä hyvin tai paremmin. Kenties antiikin perintö oli kuitenkin aivan liian laaja ja hajanainen antamaan syvyyttä uudelle uskonnolle.

Varsinainen kysymykseni kuuluu seuraavasti:
Miten kävisi jos nykyajan oppineet lähtisivät laatimaan uskonnon kaltaista oppirakennetta samassa hengessä ja samoin tavoittein kuin miten kristillistä oppirakennelmaa on rakennettu, taustana nykypäivän maailma ja ne tiedot mitä meillä nykypäivän ihmisillä on maailmasta.

Toki ymmärrän että kysymys on teoreettinen ja mahdoton. Kristinoppiahan ei kehitetty lyhyen ajan kuluessa vaan vuosisatojen kuluessa ja se kehittyy vielä tänäkin päivänä. Tarkoitus on vain leikkiä ajatuksella että sen kehittäminen aloitettaisiinkin nyt … ilman vanhaa perintöään sen sisältö muodostuisi varmasti olennaisesti toisenlaiseksi. Millaiseksi muodostuisi esimerkiksi kristinuskon myttinen osa jos kristinuskoa alettaisiin kehittää tänä päivänä? Olisiko kristinuskon filosofia ja etiikka jotenkin erilaista jos kristinuskoa alettaisiin kehittämään tänä päivänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu