Hämärät Mainilan

Suomalaiset joukot vetäytyneet Mannerheimlinjan suojiin. Kannaksella talvimyrsky. Provokaattorit suuntaavat venheensä kohti Kannasta ja Mainilaa. Kohta kranaatinheitttimet iskevät ja provokattorit pakenee kohti Suomenlahtea. Stalin hurjana tuomiten suomalaiset antibolsheviikeiksi. Täten Talvisota alkaa.
19922
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

taas kerran.Suomalaisten ryhmitys alkoi rajalta ja rajavartijat totesivat puna-armeijan ampuneen laukaukset NL:n puolelta.

Äänestä

Eli mitä yritän sanoo oli jotta. Tsaarin emigranttiupseerit juonitteli Talvisodan aikana. Mainilan laukaukset oli vähintäin hämärät. Isoisän kertomuksien mukaan tsaarin upseerien emigrantit teki provokaation Mainilaan. Moottoribaatti rantautui kanakselle ja Mainilassa ammuttiin. Ei tykillä vaan kranaatinheitimillä.

Äänestä

Hämärää on vain se, että Venäjän presidentti Boris Jeltsin vuonna 1998 tunnusti Neuvostoliiton ampuneen Mainilan laukaukset, mutta myöhempi venäläinen selvitys epäili, että niitä ei olisi ammuttu lainkaan. Suomalainen rajavartiosto kuitenkin raportoi viisi tykinlaukausta ja hiukan myöhemmin kaksi heittimen laukausta Neuvostoliiton puolella.

Olivatkohan muuten ko. laukaukset lähtölaukauksia? Kranaattien iskemiä ei raportoitu vai raportoitiinko? Ampuivatko neukut Mainilan laukaukset harjoituskranaateilla?

Äänestä
  • Varmaan aika yksimielisiä ollaan rajan molemmin puolin siitä että jos jotain räjäytettiin ,niin korkeintaan joku kranaatti räjähti mainilan pellolla.
    Erikoinen tapaus pitää kuitenkin mainita eversti Pajarin komentaman 18. divisioonan Mainilan kylään ampumat seremoniaaliset tykinlaukaukset elokuun viimeisenä päivänä -41.
    Lähde:Suomen sodat ja rauhat s.224

    Äänestä

  • virallisesti /todistetusti ammuttiin Neuvostoliiton Itämeren laivaston perinteisessä ennen purjehduskauden alkua pidetyssä karttaharjoituksessa kevättalvella 1939. Sielläkin mainittiin kyseisen provokaation tapahtuneen Mainilan kylässä.

    Äänestä

  • ne ampui kirjoitti:

    Varmaan aika yksimielisiä ollaan rajan molemmin puolin siitä että jos jotain räjäytettiin ,niin korkeintaan joku kranaatti räjähti mainilan pellolla.
    Erikoinen tapaus pitää kuitenkin mainita eversti Pajarin komentaman 18. divisioonan Mainilan kylään ampumat seremoniaaliset tykinlaukaukset elokuun viimeisenä päivänä -41.
    Lähde:Suomen sodat ja rauhat s.224

    Eipä löydy mitään tuolta sivulta :D

    Äänestä

Olipas hassu provoavaus. Tossa oli samanlaista dramatiikkaa kun kunnon Viisikko-seikkailussa. "Oli synkkä ja myrskyinen yö..." Tosi hupaisaa!

Äänestä
  • Ensinnäkin B. Jeltsin ei tiennyt mitään. Juopon hörinää. Myöhemmin kaikki salattu. Kuka ampui ei kukaan tiedä. Mutta isoisä tunsi nämä tsaarin marsalkat.

    Äänestä

  • vanha juoppo kirjoitti:

    Ensinnäkin B. Jeltsin ei tiennyt mitään. Juopon hörinää. Myöhemmin kaikki salattu. Kuka ampui ei kukaan tiedä. Mutta isoisä tunsi nämä tsaarin marsalkat.

    On se kumma, aina ku tulee venäjänmyötäilijöiden kannalta epämieluisaa tietoa, silloin AINA leimataa sen kertoja juopoksi tms.

    Äänestä

  • Uskotko sä kaikkee mitä venhät kertoo? Mä jen usko ja mulla on tarinaa myös puakaartin ajoilta.

    Äänestä

hallitukset" kuuluvat poikkeuksetta Venäjän kuvioihin. Virossa upotettiin Metallist, ja järjestettiin venäläismalliset vaalit, äänestysprosenttikin tiedettiin Moskovassa tuntia ennen äänestyksen päättymistä.
Georgiassa järjestellään parhaillaan suurta näytelmää.

Tukikohtasopimus

Viron ulkoministeri Karl Selter kutsuttiin Moskovaan allekirjoittamaan Venäjän ja Viron välinen kauppasopimus. Kuitenkin heti neuvottelujen aluksi Venäjän ulkoministeri Vjatseslav Molotov esitti uhkavaatimuksen omaisesti, että maiden välille solmittaisiin keskinäinen avunantosopimus, jonka nojalla Venäjällä olisi oikeus perustaa sotilastukikohtia Viron alueelle. Avunantosopimuksen vauhdittamiseksi Venäjän ilmavoimat ja sotalaivat tekivät törkeitä Viron alueen loukkauksia.

Venäjä järjesti Virolle ”Mainilan laukaukset”: ”Mainilan välikohtaus harjoiteltiin paikan päällä heinäkuussa (STT 1996), ja Leningradin puoluejohtaja Andrei Zdanov toteutti sen 26.11.1939. Virolaisille tehtävän provokaation toteutus muuttui sen sijaan jonkin verran siitä, mitä oli suunniteltu. Kalbådagrund muuttui Narvanlahdeksi ja punainen troolari höyrylaiva Metallistiksi. Punalippuinen Itämeren sotalaivasto upotti sen 27.9.1939 virolaisten rajavartioiden silmien alla. Lastitta ollut laiva oli myöhemmin helppo nostaa matalasta vedestä ja palauttaa muutaman kuukauden kuluttua takaisin linjaliikenteeseen. (Leskinen 1999,328-329.)”[i]

Kun Venäjä oli keskittänyt huomattavat joukot maiden välisille rajoille, eikä apua ollut saatavissa ja Venäjä lupasi taata maiden suvereenisuuden, niin Baltian maat hyväksyivät ”pistooli ohimolla” tukikohtasopimukset.[ii] Karl Selter allekirjoitti sopimuksen 28.9.1939. Ensimmäiset puna-armeijan joukot marssivat Viroon kolme viikkoa myöhemmin.[iii]

Lainaan Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian professori Ohto Mannista: ”Molotov-Ribbentrop-paktia seuranneet neuvottelut Baltian maiden kanssa Molotov myöhemmin katsoi menestykseksi – Suomea lukuunottamatta. Molotov kertoi: ”Otin kovan linjan. Sanoin Latvian ulkoministerille: ”Ette palaa enää kotiinne, jollette allekirjoita liittymistä takaisin meihin.” Viron sotaministerille sanoin samoin. Näin äärimmäisiin keinoihin piti mennä. Mielestäni panimme tämän hyvin toimeen.” Molotovin lausunto on hyvin paljastava. Hän toisin sanoen kertoi tukikohtaneuvottelujen jo alkujaankin tähdänneen näiden valtojen liittämiseen Neuvostoliittoon.”[iv]

Äänestä

puolalaisiin univormuihin pukeutunut SS-joukkio, tämän jälkeen he vielä mukapilkkasivat saksalaisia radiossa.

Äänestä
  • Toi tapahtui kyl Puolassa Puolan ja Saksan rajalla ja asialla oli SD:n erikoisyksikkö, eikä SS-joukot. Kiitos.

    Äänestä

Lukekaas kirja Paraatimarssi Suomeen - Talvisota venäläisin silmin s.46-47 idiootit. Siellä paikalla ollut viestimies kertoo miten homma meni ja nimeää kaikki paikalla olleet. D.T. Ljashtshenko, sotamies, JR68/70.Div. Siinä on muittenkin kertomuksia. Ja sitten ihan tosi, lopettakaa nää naurettavat seikkailuhenkiset avaukset teinihömelöt. Eihän näissä ole mitään järkeä.

Äänestä
  • Todellisuudessa humalainen Mannerheim käski puhelimessa
    26.11.1939 ampua nimenomaan kranaatteja yli Mainilan rajan,
    jolloin hänestä tuli teoriassa
    sotaväen ylipäällikkö.Ja sitä sotarikosta tuo
    fasisti yritti 27.11.1939 hämätä jättämällä muka eroanomuksen
    puolustusneuvoston puheenjohtajan tehtävästä
    Kyösti Kalliolle.Eikä tuota totuutta muuta edes
    Boris Jeltsinin juomapuheet turisteille,mitkä
    eivät ole siis Venäjän virallinen eli kirjallinen
    totuus Mainilan laukauksista.

    Äänestä

  • stalininpoika kirjoitti:

    Todellisuudessa humalainen Mannerheim käski puhelimessa

    Oletko punikkimulkku humalassa?

    Mikä sa teidät kusipäät uskomaan vihdoin, että kommunismi ON KUOLLUT?

    Äänestä

  • stalininpoika kirjoitti:

    Todellisuudessa humalainen Mannerheim käski puhelimessa
    26.11.1939 ampua nimenomaan kranaatteja yli Mainilan rajan,
    jolloin hänestä tuli teoriassa
    sotaväen ylipäällikkö.Ja sitä sotarikosta tuo
    fasisti yritti 27.11.1939 hämätä jättämällä muka eroanomuksen
    puolustusneuvoston puheenjohtajan tehtävästä
    Kyösti Kalliolle.Eikä tuota totuutta muuta edes
    Boris Jeltsinin juomapuheet turisteille,mitkä
    eivät ole siis Venäjän virallinen eli kirjallinen
    totuus Mainilan laukauksista.

    Mainilan laukaukset ampui 70. Divisioonan kapteeni Ugrmujovin johtama 76 mm tykin miehistö Mainilan kylän pellolle 26.11. 1939 klo 15.35.Sekä laukaukset että iskemät havaitiin Suomen puolelta kymmenien ihmisten toimin. Alueen eristämisen hoiti NKVD:n 5. Punalippuinen Siestarjoen rajavartio-osasto. Toimintaa valvoi Leningradin piirin NKVD:N päällikkö Goglidze. Kapteeni Ugrmujov ylennettiin pikavauhtia everstiksi.

    Mannerheim oli tuona päivänä tarkastusmatkalla tulevassa pääasemassa. Mukana olivat mm kenraaliluutnantti Österman, belgialainen linnoitusexpertti kenraalimajuri Badou ja kenraaliluutnanti Harald Öhqvist. Hän sai tultuaan kotiin Viipuriin ilmoituksen laukauksista ja siitä että venäläiset syyttävät asiasta suomalaisia.

    Everstiluutnantti Valo Nihtilä kuului Marskin seurueeseen. Juna pysähtyi paluumatkalla myöhään illalla Riihimäellä, jolloin siihen kytkettiin puhelinkaapeli. Pian Öhqvist soitti ja kertoi tapahtumasta Nihtilälle. Tämä ei herättänyt jo nukkuvaa Mannerheimia, vaan kertoi hänelle asian aamulla.Tällöin tämä totesi tällaista provokaatiota jo odottaneensa.

    Kaikki muu asian ympärillä esitetty on tavanmukaista hölynpölyä.

    Äänestä

  • kertaalleen kirjoitti:

    Ensin väitellään kumpi ampui nyt siitä ammuttiinko ollenkaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

laukaukset kirjoitti:

Suomalaiset joukot vetäytyneet Mannerheimlinjan suojiin. Kannaksella talvimyrsky. Provokaattorit suuntaavat venheensä kohti Kannasta ja Mainilaa. Kohta kranaatinheitttimet iskevät ja provokattorit pakenee kohti Suomenlahtea. Stalin hurjana tuomiten suomalaiset antibolsheviikeiksi. Täten Talvisota alkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu