Aiheesta on kyllä puhuttu ennenkin.
Mutta nyt kun taas kuolema korjasi lähempää, sitä huomaa miettivänsä kuinka helpottavaa olisi uskoa vilpittömästi ja koko sydämestään jumaliin, kuolemanjälkeiseen elämään paratiisissa, kaikkea tuota. Että ne ystävät kokoontuvat taas toisella puolella jatkamaan siitä mihin jäätiin kun elämä loppui kesken.
Että sitä toivoisikin.
Ajatuksia?
***
Mutta nyt kun taas kuolema korjasi lähempää, sitä huomaa miettivänsä kuinka helpottavaa olisi uskoa vilpittömästi ja koko sydämestään jumaliin, kuolemanjälkeiseen elämään paratiisissa, kaikkea tuota. Että ne ystävät kokoontuvat taas toisella puolella jatkamaan siitä mihin jäätiin kun elämä loppui kesken.
Että sitä toivoisikin.
Ajatuksia?
***
Vastaukset 20
Vanhimmat
Niinpä sitä toivoisi. Mutta toiveajattelua taitaa olla kaikki uskonnot. Valitettavasti.
Tulkaa sitten uskoon. Kun olette vaikka vuosikymmenen kirkossa käyneet ja joka ilta rukoilleet, pidätte jo ajatustakin Jumalan olemattomuudesta ridikulöösinä.
Tuo on kyllä totta. Kivaa olisi, jos joku taivaan isä pitäisi huolta jos kohtalo oikein kolhisi itseä tai läheisiä.
Ateismilla on toinenkin nimi: realismi. Pää pystyyn. ;)
Täällä vielä elävänä kaipaan joitain kuolleita ystäviäni, mutta en millään osaa kuvitella tilannetta, että kuolemani jälkeen ne olisivat siellä jossain odottamassa. Täysin absurdi ajatus.
Ystävät elävät muistoissa.
Muistoissa elävät.
Ajatus ON täysin absurdi, mutta siitä huolimatta kaunis. Kaikkien rakkaiden jälleennäkeminen, niidenkin joille ei elämässä löytynyt aikaa. Noh. Kaikesta pääsee yli, ja elämä jatkuu meille muille. Vähän pitää itkeä tirauttaa ainakin, se helpottaa.
***
mutta emme olleet tiiviisti kosketuksissa. Se oli enemmänkin tunnetason juttu, ei mitään pakollista kanssakäymistä. Ymmärtänet mitä tarkoitan.
Toisen ystäväni muistotilaisuudessa olin, enkä pystynyt menemään seuraavana päivänä töihin. Toisen erittäin läheisen ystävän kuolemasta ei minulle edes ilmoitettu, vaikka hänen siskonsa tiesi, että olemme ystäviä. Sain kuulla siitä ihan muuta kautta. Muistelen heitä usein.
Tuntuu kummalliselta, että kun on tuntenut ihmisen vuosikausia, niin yhtäkkiä häntä ei enää ole.
Täytyy myöntää, että uskominen ei välttämättä ole helppoa, jos on ns. järjenpäätelmiä esteinä. Itse jouduin aikanaan vaan rohkeasti valitsemaan uskomisen. Tiesin, että koskaan en saisi 100%:sti todisteita, mutta riittävästi kumminkin. Se oli vähän niinkuin lätkämatsissa Suomi vastaan Venäjä, tai siihen aikaan Neuvostoliitto. Eli tarkoitan sitä, että uskominen tarkoitti ikäänkuin sen myöntämistä, että Neuvostoliitto oli parempi joukkue. Olisin voinut jäädä ikuisesti vänkäämään Suomen hyvän puolustuspeliuhrautuvaisuuden eduista, näin vertauskuvainnoillisesti sanoen, tai jostain muusta sellaisesta ,mutta se olisi ollut älyllistä epärehellisyyttä, ja siihen en olisi koskaan voinut suostua. Mutta sitten kun rohkeasti valitsin uskonelämän ja jätin entisen elämäni taakseni, niin kaikki muuttui parempaan. Oma isäni kuoli puolisen vuotta sitten, ja kun Raamatussa sanotaan selvällä Suomenkielellä. "Usko Herraan JEESUKSEEN, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi, (Apt 16:31), niin tiedän varmasti, että Taivaassa tapaan hänet, samoin kuin viis vuotta sitten kuolleen äitini. Tämähän on tietenkin sanomattoman tärkeä asia, mutta silti vain yksi MONISTA lottovoitoista, JOS JA KUN LÄHTEE SEURAAMAAN JEESUSTA KRISTUSTA !!
heikoilla olevan yksilön kimppuun. Osanottoni aloittajalle.. Kuolema koskettaa silloin kun se muuttuu numeroista konkretiaksi. Se on silloin niitä hetkiä, kun tekisi mieli tehdä siten kuin helpoimmalta tuntuisi, mutta kannattaa pitää itsensä vahvana.
On tietysti hienoa, jos pysyt aina vahvana, mutta saattaa olla, että sinäkin joudut joku kaunis päivä myöntämään Jumalan olemassaolon !
siis vain Päättää sukoa. Käyhän se joillekin. Oma luontoni ei anna myöten vain päätöksella alkaa uskoa johonkin minkä tunnen ja tiedän olevan järjenvastaista ja valetta. Sehän siinä mättääkin. Ei tämä oel ensimmäinen kerta kun uskonto lohduttaisi hurjasti kuolmena ja muiden lopullisten asioiden edessä mutta mikä on väärin, on väärin. En vain osaa heittää älyäni ja itsetuntemustani tuuleen ja alkaa uskoa johonkin mitä joku joskus kirjoitti, vian sen vuoksi että hetken tuntuu pahalta.
Totean vain että niille jotka uskovat, se usko varmasti tuo jonkin verran lohtua. Meidän muiden pitää löytää se muualta. Niinkuin Kössi ystävällisesti muistutti, muistoista.
***
tämä kerta ei ole niin paha mutta se oman lapsen kuolema tuli tässä mieleen hetkenä jolloin oikeasti Yritin uskoa tuohon kristilliseen mytologiaan. Epäonnistuin surkeasti :D ja totesin jo siinä että minulle nähtävästi uskonto ei enää ole edes vaihtoehto kun olen siitä kerran ulos päässyt. En vain osaa. En pysty, vaikka yrittäisin.
Jännittävää on se kun kristitty tulee sanomaan että jos vain pyydät, niin uskon saat. Minä olen jo turhan paatunut, nähtävästi :D no ei, vakavasti puhuen se usko on oltava jotta sen saisi. "pyydä jumalalta että saat uskon" no niin. Eikö sitä silloin jo usko sen olennon olemassaoloon jos siltä jotain alkaa pyydellä? Yritin kyllä, ja tuli vain typerä olo huudella seinille.
Huoh. Kiitoksia tukijoukoille. Nyt minä ryypiskelen hieman edesmenneen oletetun tahdon mukaisesti ja sanon omalta osaltani heihei. Sille, en teille. Minusta te ette pääse vaikka pyytäisitte.
***
... löytyy lämpöä ja lohtua, ja ehkä siitä, että joku ehkä saman kokenut ymmärtää.
Virtuaalihalaus sinulle. Jaksa, jaksa. Ja jos et, niin itke rauhassa.
Kyllä on totta, että usko voisi pehmentää tällaisia asioita mutta kun ei omaa itseä pysty siihen muottiin survomaan, niin ei pysty.
Kirjoituksestasi oli se hyöty, että minulle tuli nyt ehdottomasti aika selvittää yksi hiertävä asia yhden ystäväni kanssa. Ei koskaan tiedä, milloin se mahdollisuus on menetetty. Kiitos siis avoimuudestasi.
Vaikka juuri nyt et pystyisikään uskomaan, niin älä heitä kokonaan toivoasi, niin sanoakseni lasta pois pesuveden mukana. Eli voithan hakeutua uskonnollisiin tilaisuuksiin, kuunnella Radio Deitä katella TV 7:aa ym. ym. Ehkä joku päivä tulet vielä toisiin aatoksiin. Kyse on sentään elämäsi tärkeimmästä valinnasta, joten pidä vielä ovea rakosellaan. Älä salpaa sitä kiinni kokonaan!
Se tv7 ja radio dei toimivat lähinnä huumoripalana ja suunattoman vitutuksen lähteenä. Sori. Minä olen siitä paatuneimmasta päästä ateistina. Mietin lähinnä hypoteettisesti sitä iloa minkä uskova saa uskosta irti, minun viitelehykseni on aivan totaalisesti eri. Älä tuhlaa puhelahjojasi, tämän käännytys ei onnistu.
Arvostan yritystä, toki. Tarkoitat hyvää ja se on hienoa.
***
Eikö ole helpottavaa tietää että tämä kaikki loppuu joskus ja jäljelle ei jää mitään muuta kuin muille muistoja jotka nekin haalistuvat ja kuolevat aikanaan?
Ei todellakaan tunnu helpottavalta ajatella tuolla tapaa; ennemminkin se tuntuu ahdistavalta ja turhauttavalta, että olisimme täällä ihan vain "tyhjän panttina", niin että vaikka saavuttaisimmekin jotain näkyvää, niin sitäkin tarkastellessa todettaisiin vain, että "tuokin tyyppi on lakannut olemasta jo aikoja sitten"...
Kyllä tuntuu helpottavalta ajatella, että on olemassa jälleennäkemisen toivo, edesmenneiden suhteen, siellä jossain, kuoleman rajan takana. Siellä missä ei enää ole sairautta, kipua, tuskaa, ei kyyneleitä, ei kuolemaa...
Sinne, minä ainakin tahdon päästä.
se että kuoleman jälkeen saisi olla "rauhassa" eli kuolleena. en oikeasti kaipaa mihinkään taivaaseen. en ole elämästä riipuvainen (heh). en myöskään halua helvettiin. eikö sitä nyt saisi vain olla rauhassa? kuin ikuisessa nrem unessa.
Sitä kun ei kuolemaa ajattele useinkaaan..senhän pitää kaukana jo luonnostaakin. Siksi se tulee aina yllättäen ja puristaa sisältä jotakin niin hengettömäksi, hetkeksi, ettei käsitä ollenkaan, miten päin pitäisi edes olla.
Muuta en osaa nyt sanoa, kuin klisheisen: Otan osaa suruunne.
Tuon tilalle pitäisi jo kehitellä jotain muuta tosin. Se ei anna kuulua sitä tarkoitettua lämpöä, eikä noista sanoista kuulla mitenkään luo ne energiat, mitä haluaisin lähettää voimaksi. Täytyy alkaa miettimään parempaa vaihtoehtoa. Ei kuitenkaan liian siirappista..tiedäthän :)
Olisihan se niin mukavaa uskoa, että jossain mystisessä paikassa kaikki edeltä menneet odottaisivat ja jälleen näkemisen riemuissa juhlisimme ainakin vielä kerran. Aina jää jotain sanomatta ja tekemättä, se kaihertaa pitkään. Mutta aikahan loppuu aina ja kaikessa kesken, eikö?
Kuolleella on ikuinen rauha..noin uskonnollisehkosti ilmaistuna. Minusta kaunein ajatus kääntäen koko asiassa on se, että koskaan en joudu pelkäämään hengitys takerrellen sitä, että kukaan läheisistäni joutuisi koskaan ikuiseen kärsimykseen lähtönsä jälkeen.
Ikuinen uni on kaunis. Se riittää.
...että kaikki on ihan hyvin koko ajan ja tämä elämä on hurjan mielenkiintoista.
Olet ihan oiekassa. Tämä elämä on hurjan mielenkiintoinen kokemus, ja mikään ei voi mennä peruuttamattomasti pieleen. Mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Kuolema? Ehän sen jälkeen tarvitse kantaa huolta enää mistään, ei stressata eikä muistaa. Loppu ei ole se mitä pelätä kannattaa, ja jos se on pahinta mitä voi tapahtua, ei pelolle ole oikein perusteita.
Mikä ei tapa, vahvistaa. Ja jokainen tunne, kipeäkin, on herkullinen kokemus koettavaksi. On hurjaa nähdä etäältä omat fyysiset reaktionsa jonkin niinkin aineettoman kuin informaation seurauksena. Miten ihmisruumis toimiikin niin? Mahtavaa. Voiko kiehtovampaa ilmiötä olla? Tiedonvälitys, miten se tieto muuttaa ja muotoaan matkalla tunteeksi ja reaktioksi.
Hyvä asenne elämään. Eletään, koetaan ja kaikki on kuitenkin koko ajan reilassa. Niin kauan kuin henki kulkee, ollaan voiton puolella, ja sitten kun ei enää kulje niin eipä tarvitse moisesta enää stressiä ottaa.
***